Erittäin tärkeä huomio viestikejussa on, että myyjän kannattaa tuntea leimikkonsa tarkkaan tarjousvertailun pohjaksi; kahta samanlaista ei ole. Meillä ainakin on tyypillisesti tarjouksissa määritellyt puutavaralajit vaihdelleet oleellisesti. On pylvästä, pikkutukkia, laatuhinnoittelu mäntysahatukissa tai ei ole; eri hinta kuusisorvitukille ja sahatukille toisin kuin kilpailevassa tarjouksessa jne.

Leimausselosteet teen huolellisesti itse. Tarjouspyynnössä ei kuitenkaan näy esim. puiden mahdollisten laatuvikojen määrä tai kokovaihtelu. Leimikosta kiinnostuneet ostomiehet käy sitten yleensä maastokäynnillä ja puutavaralajisuhteet, erityisesti erikoispuutavaralajien kohdalla, ovat sitten jälleen arvioita. Joskus vaikkapa pylvään osuus voi tuntua yläkanttiin arvioidulta, minkä myötä tarjouksessa viivan alle jäävä summa päihittää muut. Taulukkolaskentaohjelmalla voi myyjä tehdä herkkyysanalyysiä tällaisissa tapauksissa ja päätöksessä pelata varman päälle tai ottaa riskin.

Toinen tärkeä esiin tullut huomio on, että Mhy mainostaa tilastoillaan toteutuneesta katkonnasta. Kuten joku totesi, tulevien savotoiden katkonnan ennustamisen tarkkuudesta ei ole raportoitu, liekö edes asiaa tutkittu yhdistysten sisällä. Voi hyvinkin olla, että leimikkokohtainen hajonta on niin suurta, että erot firmojen välillä eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Toisekseen Mhy:n lienee viisasta pysytellä väleissä kaikkien alueen puunostajien kanssa ja jakaa leimikoita ainakin jossain määrin tasapuolisesti, vaikka katkonnassa olisikin selkeitä eroja.

Leimikko- ja ostajakohtaisten erojen ohella kolmas tärkeä tekijä on korjuufirma ja hakkuukoneen kuljettaja. Samallekin puunostajalle operoivien firmojen välillä on havaihtojeni mukaan selkeitä eroja. Kun potentiaalisessa tukkirungossa on se sentti metrillä lenkoutta, on päätös apteerauksesta kuljettajan subjektiivisen harkinnan varassa. Toinen pelaa rajatapauksessa varman päälle ja tekee kuiduksi, toinen tukin. Tämä korostuu, kun ollaan vaikka tekemässä 2-harvennusta 70-luvun istutusmännikössä. Niinpä tasaisesti puuta myyvän metsänomistajan roolissa firmakohtaisesta apteerauksen historiatiedosta voidaan vielä mennä askel eteenpäin, kuljettajakohtaiseen kokemukseen.

Sellufirmojen katsotaan tekevän mielellään tukkipuuta kuiduksi. Omilla savotoilla poikkeustapauksia lukuun ottamatta näin en ole juuri nähnyt tehtävän. Näissä säännön vahvistavissa poikkeuksissa motokuskin asenteella on ollut keskeinen rooli, ja yleensä kaikki muukin on tullut tehtyä päin persettä. Joka tapauksessa pitää olla tyytyväinen, kun ongelmia ei liiemmälti ole esiintynyt. Sama koskee myös harvennusvoimakkuutta: Luken tilastoissa liian harvaksi hakattuja on paljon, meidän mailla luottokuskien jäljiltä ei.

Omasta näkökulmasta hyvän apteerauksen tukkileimikoilla on saattanut todeta siitä, että leimikolla pitkällään oleva tukki on tehty minimilatvaläpimittaan asti. Viime avohakkuuta en ehtinyt katsomaan paikan päälle, mutta yllätyksekseni sain (sellufirmalta!) sangen tarkan raportin katkonnasta. Kyseessä oli vieläpä puustoltaan kehnonlainen avohakkuu, ilmeisesti aikansa harsintajätemetsä. Ynnäilin minimilatvaläpimitan tukit taulukoista yhteen ja vertasin hakattujen  tukkirunkojen määrään, ero oli sangen pieni.

Sahafirmojen intoa ottaa tukki tarkkaan mainostetaan ja varmasti näin yleensä onkin. Tilastoissa korostunee se, että eivät sahafirmat halua ostaa huonolaatuisia leimikoita, missä hyvään tukkikertymään ei pääsisi. Jonkun verran kauppaa olen tehnyt yhden pienpuusahan kanssa. Niillä on kyllä lyhyitäkin mittoja, nimittäin pikkutukille ja varsinaiselle tukille vain kaksi keskipituista mittaa. Vaarana on, että tällä valikoimalla 15-20 cm. puuta menee pikkutukiksi.

En halua varsinaisesti mainostaa integraatteja, mutta omalla kohdalla ovat asiat sujuneet niidenkin kanssa voittopuolisesti hyvin.