Kovin tuntuu mottimäärä pieneltä, mutta oma ymmärrys pohjoisen metsiin on kapea. Kärsämäen, Haapajärven ja Oulaisten seudulla aikoinaan mittailin jatkuvan kasvatuksen metsiä, joten jonkunlaista kokemusta nyt kuitenkin on.

Kuvat edesauttaisivat tilanteen hahmottamista. Onkohan puuston lenkoudelle joku selkeä syy? Ojituksen myötä turve painunut ja puut kallistelleet? Tai parhaiden puiden harsinta pystyyn jäävien laadusta piittaamatta? Ainakin Etelä-Savossa korpikuusikot, joissa turvetta saattaa olla metrinkin verran, puskee ihan ok-laatuista tukkipuuta ja viljavuustaso mt-omt-luokkaa. (pohjoisessahan metsätyypitkin ovat toiset). Toki lenkoutta tahtoo olla enemmän kuin kangasmailla, mutta kun järeyttä tulee ja varsinkin jos menee vaneritehtaalle, tukkiprosentit on ihan hyviä (Kertopuu / LVL-sorvitukin suoruusvaatimus on kovempi).

Avohakkuu, ojitus ja kuusen viljely on tietysti selkeä vaihtoehto, mutta jos hakkuukertymä on enimmäkseen kuitua ja sitäkin se satakunta kiintoa/ha, niin kuittautuuko edes taimikonperustamiskustannukset hakkuutulolla? Saattaa ottaa ankaran hieskoivikon ja siinä onkin niittämistä, jos istutuskuuset haluaa kasvuun.

Uudistaminen avohakkuun ja hieskoivikon kautta on yksi vaihtoehto, ilman maanmuokkausta ja viljelyä. Jos kuusi näyttää uudistuvan luontaisesti, niin avot! Yhtymän mailla on yksi tämmöinen kohde Enonkoskella. Aikoinaan hakattiin kuusikko pois, hieskoivikko ilmaantui luontaisesti ja on raivaussahatyönä harvennettu kahteen otteeseen. Nyt ikää on reilut 20 vuotta ja ensiharvennusvaihe käsillä. Koivulla pituutta vajaat 15 metriä, alikasvoskuusikko parimetristä. Koivut kuiduksi ja täystiheä kuusentaimikko jatkoon. Vastaavia kohteita näin Pohjois-Pohjanmaalla.

Ja kuusen jatkuva kasvatus kolmas vaihtoehto. Laatuvikainen ainespuu pinoon, särkyneiden taimien harvennus mahdollisesti raivaussahalla ja tarvittaessa kunnostusojitus.

Kaistale- ja pienaukkohakkuu on myös varteenotettavia vaihtoehtoja. Näissä yhdistyy em. kaavamaisten vaihtoehtojen piirteitä.