Perusmetsäntallaajapa hyvinkin. Mutta tuskin pahimman luokan negapetteri kuitenkaan, vaikka minulla ei olekaan metsäkäytössä kuin tavallinen PC ja se Sony Xperian vedenpitävä huipputabletti kaikilla mausteilla. Muun muassa.

Tähän metsähommaan hurahdin jo nuorena. Ostin ensimmäisen metsäpalstani vuonna 1969 ja kun eka-aukon hoitotyöt jäivät tekemättä sain piirimetsänhoitajalta kipakan kirjeen: Jos ette saa itse tehtyä, niin antakaa jonkun muun tehdä. Se tehosi.

Vuonna 1990 valittiin minun tilani Vuoden Metsätilaksi ja muutama vuosi myöhemmin sain Metsäkeskukselta kunniakirjan hyvästä metsän hoidosta ja käytöstä. Välillä kävi kyllä niin, että henki oli altis, mutta liha heikko. Vanhoja syntejä riittää yhä harmiksi asti.

Leipätyönä palvelin mammonaa, viimeiset 20 vuotta toimitusjohtajana.

Eläkkeelle jäätyäni sai metsäinnostus taas puhtia. Pistin korkin kiinni, pudotin painoa 25 kg, valmistuin aikuisoppilaana metsuriksi ja aloin taas piipettää. Päätoimista risusavottaa tämä minun elämäni nykyisin on.

Kun ennen istuin työkaverin pöydän ääressä ja kyselin mitä pitäs olla, että saisit hommas onnistummaan, niin nyt istun kannon nokassa ja kysyn: mitä pitäs olla, että kasvasit.

Omin käsin olen kylvänyt apulantaa yli 10.000 kg, raivannut kaikki metsänpohjat ja kunnostellut taimikot niin, ettei niissä hoitorästejä ole. Kaikki ojat ovat auki ja 50 ha rämeitä tuhkalannoitettu. Kyllä ne kasvaa.

Mutta hieskoivu ei edelleenkään ole minun maillani se kasvatettava puu. Siitä puolesta saavat nämä syntymäviisaat jesset pitää huolta.