Kaikkein tärkein tuntuu kokonaan unohtuneen.Ei ole mitään merkitystä tuleeko jostain takamaan pusikosta tänään energiapuuta vaiko tulevaisuudessa tukkia, jollei puuta eli teollisuuden raaka-ainetta saada tuotettua kilpailukykyiseen hintaan.

Energiana puu ei ole mitenkään kilpailukykyinen tuote ja ilman valtion tukia vain harvoista kohteista keräily niin edullista,että tuotteelle on ostajia. Myyjällekkin pitäisi joku lantti vielä jäädä.

Öljyn hinnan nousu on parantanut puuenergian hintaa, mutta samalla lisännyt kuljetus kustannuksia. Toimintaa pitäisi saada virtaviivaistettua ja kaikenlainen ylimääräinen häärääminen jätettyä pois, sillä anoastaan siten lopputuotten hinta pidetään aisoissa.

Sellunkeitossa ja lankkukaupassa kilpailu on vieläkin kovempaa. Tehtaita ja sahoja tullaan varmastai vielä sulkemaan. Löytyykö vielä 50-vuoden päästä ostajaa tukeille,jotka taitava motomies sai tänään pusikosta jalostettua.

Suomi ei ole kansainvälisesti mitenkään erityisen kilpailukykyinen maa, kiitos viisaiden päättäjien. Mutta ollaanko me metsässä toimijat sen viisaampia, vai puolustammeko vain jääräpäisesti omia näkökantojamme. Onko metsillämme tulevaisuutta ja etenkin saadaanko sieltä toimeentulomme vielä vuosienkin päästä?

Isolla motollahan jopa joukkokäsittelykouralla pystytään siirtämään pystyasennossa tavara karsintaan ajouralle.
Jos siirtovaiheessa sitten joku raippa hiukan kärsii se on helppo tyhjällä kouralla ensin poistaa jolloin saadaan siisti näkövaikutelmakin.
Joten oliskohan syytä kuitenkin vain tarkentaa kalusto ja tekomies siellä kopissa että on oikealla kohteella? Kykypuoleen nähden.

Näinhän sitä hommaa nimen omaan tehdäänkin.Mutta kaikkia pieniä keppejä ei voi ekä kannata kerätä edes energiaksi ja näitä kun alat koneella ”raivaamaan” ja maahan painamaan niin aikaa ja löpöä kuluu ja sitä ei kukaan korvaa. Jos taas annat ”kepit” olla niin ne tarttuessaan ohjaa kouraa ja kerättäviä puita, puhumattakaan että niiden joukkoon menet jotain kaatamaan.
Kaikkein tärkeintä kuitenkin on nähdä mitä tekee, jos sokkona joutuu sahaileen niin ketjuja menee ja joku nekin joskus teroittaa, ja taas aikaa menee.

Energia korjuussa katteet on niin ohuet että pinetkin ylimääräiset liikkeet vie homman pakkaselle.

Tähänkin hommaan on kyllä tulossa muutosta. Jo nyt hommia ketjutetaan niin että ”avainyrittäjät” tekee parhaat ja aliyrittäjän aliyrittäjät tekee huonoimmat.Paska sataa aina alaspäin.Viimeisenä vironpoika suhertaa mitä suhertaa. Rakennus alalla on pimeä työvoima pyritty kitkemään pois, ja jonnekkin nämä yrittäjät hakeutuu.Joten metsänomistajat opiskelemaan viron kieltä niin, alkaa taas yhteistyö sujumaan.

”On jo muutaman kerran tullut vastaan tilanne , että puut on ostettu , mutta varstopaikka puutuu. Tämä tietysti on todettu vasta , kun motokuski on asiaa kysellyt. On ollut tienvarsileimikko , sähkölinja palstan puolella tien varressa ja tietä ei ole ollut lupa ylittää.

Koska sähkölinjojen alle ei saa varastoida puita , on tarvittavat varstopaikat liittymineen oltava tiedossa ja kunnossa ennen hakkuun aloittamista !”

Näinhän se valitettavan usein menee. Hyvä jos tienvarsi on myyjän (MO) maataa. Sitten kun koneet on jo metsässä aletaan ihmetteleen mistä ja kenen maalta ne korjataan. Vaihtoehtona on jäädää odottelemaan, ajaa puut linjan alle, tai viedä kone pois. Joka vaihtoehdosta tulee ylimääräisiä kuluja.Ostomiehen kiinnostus kohteeseen loppuu samalla sekunnilla kun nimet paperissa.(poikkeuksiakin tietty on)

Tällaisia kohteita kun muutama osuu peräjälkeen ja sitten kaiken huippuna, kulku esim. mökkitontin läpi (niin kuin täälläkin keskuisteluissa toisaalla on käynyt ilmi), jälki voi olla aika karua.

Pikkasen kun kauppoja tehdessä käytettäisiin aikaa myös suunnitteluun, olis kaikille paljon helpompaa ja tulis vähemmän jälkipuheita. Nykyään vaan tahtoo olla niin että ”karavaani kulkee ja koirat haukkuu”

Eli näyttää siltä että osassa yhtiöistä laki on otettu vakavasti.Valitettavasti on vielä yhtiöitä ja metsänomistajia, jotka ”pakottaa” lakia rikkomaan. Piitää varmaan ponnekkaammin kieltäytyä moisesta uhkapelistä.

Vaihtoehdon kaipuussa on monta perustetta. Jollain se on maiseman ja virkistysmahdollisuuksien säilyminen. Toisella se on kannattavuuden parantaminen ja kolmannella ehkä joku muu. Yhteistä nimittäjää ei siis ole, eikä kannattavuudesta kiinnostuneen metsää varmaankaan kannata käyttää esimerkkinä virkistysmahdollisuuksien säilymisestä.

Monet tietty haluaa suojella naapurin metsää, koska omaa ei ole. Joskus vaan ihmetyttää, miksi se joka omistamallaan maallaaan tekee niin kuin parhaaksi näkee ja kannattavimmaksi kokee joutuu sylkykupiksi, vaikka vastaavaa virkistys aluetta olisi toisaalla vaikka kuinka. Suomesta ei metsät lopu, vaikka niitä avohakkattaisiinkin, toisaalla kuitenkin varttunut metsä tarjoaa virkistys mahdollisuuksia.