Käyttäjän Varsi kirjoittamat vastaukset
-
Luonnon kantokyky on jo vuosikymmeniä sitten ohitettu porotaloudessa. Menkääpä Lappiin ja etsikää jäkälää tai naavaa. Naavan puuttumisessa on tietysti iso rooli metsätaloudella. Maksimi määrät poroissa on ylitetty vuosikymmenten ajan. Porot on hyvin pitkälti tarharuokinnan varassa.
Varsi 13.1.2021, 19:55Olen kutsuttuna saanut jahdata peuroja kahdessa Sakunnan metsästys seurassa jo useamman vuoden ajan. Ainakin näiden seurojen aluelleella kanta on nyt saatu laskuun. Peuroja edelleen tulee saaliiksi runsaasti, mutta suunta on selvä. En tiedä laajemmin mikä tilanne, mutta näin näissä kahdessa seurassa.
Varsi 27.11.2020, 20:39Jos joku antaisi minulle kauriin metsästys luvan omistamilleen pelloille ja matsäalueille lounais-suomesta tai etelärannikolta, lupaisin pitää kannan sopivan pienenä. Ja kaiken tämän päälle maanomistaja saisi saaliista 75 % ja nyljettynä. Mielestäni hyvin luvattu.
Varsi 30.9.2020, 20:31Viron metsien hyödyntäminen ottanut isoja askeleita viime vuosina. Hyvä laatuista mäntytukkia siellä on rajallisesti. Paljon olen Viroa kiertänyt ja hyvä laatuista tukkia harvoissa paikoissa. Paljon on sellaisia vänkyröitä, että puu venee kölin tekijä olisi suu messingillä ne nähdessään. Lehtimetsä pusikkoa kyllä riittää. Toki siellä missä mäntymetsää, kasvaa se hurjan pitkäksi. 10 vuotta sitten esim länsi Virossa ja saarilla ei juuri metsiä hyödynnetty teollisessa mielessä.
Varsi 21.9.2020, 20:37Otsosta on jo ajat sitten lähtenyt avain osaajat. Kun hommat kyntää, jäljelle jää vain ne jotka ei muualle työllisty.
Varsi 16.8.2020, 22:09Toimituskauppa on joskus ainoa tapa saada puut myydyiksi.
Varsi 21.7.2020, 20:23Serurannassa on, jos vakuutus hinnat merkittävästi nousee, loppuu maksaminen. Vakuutusyhtiöiden hinnoissa on eroja ja vertailu ilmeiseti tarkoituksella tehty vaikeaksi.
Varsi 21.7.2020, 19:33Pari vuotta sitten männyn talvihome tuhosi edellisvuonna istutetut taimet. Vakuutus korvasi asiallisesti. Tuolla vakuutuskorvaus summalla maksan 13 vuotta tilojeni metsävakuutuksia nykyhinnoin.
Varsi 8.2.2020, 22:01On aikalailla vastuuton ajatus, että maa kuoppaan laitettaisiin.
Varsi 8.2.2020, 21:02Osa seuroista myy jo nyt pääosin peura saaliinsa. Yksityishenkilölle tämä ei ole realismia.