Käyttäjän Varsi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 87)
  • Varsi

    Palataanpa tähän. Etelä suomessa asuvana ostin tämän tilan aikoinaan ja se sijaitsee etelä lapissa. Kysyin tarjouksen Pölkyltä, Storalta, UPM:ltä, Keiteleeltä ja MG:ltä. UPM ei vastannut mitään, vaikka lähetin kyselyn kaksikin kertaa. Keitele kävi katsomassa tilan, mutta arvelivat minun saavan paremman tarjouksen kilpailijoilta. MG tarjosi kun perään kyselin, Stora olisi tarjonnut jos olisin jaksanut odotella jonnekin marraskuun lopulle?? Pölkky kävi nopeasti tilalla ja sain tarjouksen joka vastasi odotuksiani, hieman yllätti jopa positiivisesti. Pölkky myös lupasi koneet hakkuulle nopealla aikataululla. Kaupat tuli tehtyä Pölkyn kanssa. Kovasti kiireistä porukkaa nämä ostajat. Myyjä saa olla aktiivinen, muutoin voi jäädä kaupat tekemättä.

    Varsi

    Tämä kyllä menee kaupaksi, se on varma. Ihmetyttää nyt vain että usea puunostaja ei huomio myyjää. Minulle on hyvä palaute, että tämä kohde ei kiinnosta, yritetään myöhemmin uudelleen.

    Varsi

    GLA, Olen netti ilmoituksin hakenut alueita, jolla voisi metsästää Kaurista. Ei ole onnistunut. Olisin valmis myös siitä maksamaan. Yksi isohko maatila on tämän suonut kerran tai kaksi syksyssä, kun satun tuntemaan sukuun kuuluvan. Saaliin jota olen saanut, olen lahjoittanut nyljettynä maanomistajalle. Onhan se totta,  seuraan kuulumaton ei voisi juuri yhtä peuraa enempää ampua. Ei tiloja lihan käsittelylle ja ei myöskään tilaa pakastimissa.

    En ole tarkemmin tutkinut peurojen/hirvien myönnettyjä lupia, mutta esimerkki Lapista. Oli lehdessä että sinne haettiin hirvelle yli 8000 lupaa ja myönnettiin 4500. Ainakin tämän esimerkin mukaan metsästäjillä olisi ollut intoa elukoita vähentää ja tässä tapauksessa liiankin paljon.

    Varsi

    Myös ihminen levittää punkkia, Viron reissun jälkeen kun vaatteita kassista otin löysin pari varsin elinvoimaista punkkia.

    Varsi

    On noita sorkkaeläimiä Suomessa vähän, liian vähän.

    Varsi

    Kyseessä sähkölinja jonka varrella muutama loma-asunto ja yksi asuttu talo. No nyt syksyllä menin loma-asunnolleni ja kattelin kauempaa, että muutama puu kaatunut. Muutaman päivän päästä lähdin tarkemmin katsomaan ja havaitsin, että linjaa oli raivattu, joukossa kooltaan pikkutukin kokoisia puita. Kaadettuja puita oli varmaan noin 20. Ei ilmoitettu ennen raivausta, ei myöskään raivauksen jälkeen. Siirtoyhtiö on Caruna. Raivaus sinänsä toivottu, mutta olishan noista pitänyt ilmoittaa. Jos lähimmät puut ei olisi ollut mökkitien lähellä, sinne olisivat lahonneet.

    Varsi

    Rukopiikki, tämäkin on totta ainakin osin. Ajattelen kuitenkin niin, että pohjois-suomen ilmastolliset olosuhteet tätä voimakkaasti hidastaa.

    Varsi

    Ja metsuri motokuskille, olet oikeassa. Mukava ajella valmiiseen pöytään.

    Varsi

    Kun ilmaston lämpeneminen jatkuu, on tavallisia sakasanhirvet ja villisiat. Minun ikäpolvi sitä ei näe. Kauris menestyy paikallisesti Lapissa kun niitä on mukava seurailla ja ruokkia. Varmasti on peura harhailijoita ja paikallisia populaatioita muodostuu jos ruokitaan. Ei kuitenkaan liieemin pohjoisessa seuravan 50 vuoden aikana. Ensimmäiset valkohäntäpeurat tuotiin suomee 1930 luvulla eli kesti lähes 100 vuotta päätyä tähän.

    Varsi

    Leviää ilman toimenpiteitä Pohjois-Savoon silloin kun talvi sama kuin Turun seudulla. Jos nämä viimeaikaiset suurpeto päätökset pitää, ei leviä minnekään. Jos suden/karhun metsästys päätty, mitä sitten tapahtuu? Hetkellinen petokannan nousu. Mitä ne sitten syö kun peurat ja kauriit syöty. Voidaan tietysti peurojen metsästys viedä tasolle, jollin pedoille riittää ruokaa, ainakin joksikin aikaa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 87)