Käyttäjän vänkäri kirjoittamat vastaukset
-
Pari kertaa on tullut aatonaaton hämärtyessä hädissään jo vilkuilleeksi mäntyäkin. Enkä pitäisi kyllä mahdottomuutena vaikka joskus ottaisinkin.
Samat fiilikset kuin edellisilläkin. Nuoreen kuusikkoon pitäisi mennä ja tietysti virtaavien ojien yli. Ajo olisi helppoa sitten kun saa kalikat kasoihin pellonreunaojan päälle. Viime vapailla sai jo valkolakin useammasti päivässä ja sen jälkeen on lunta tullut reilusti lisää. Mutta sinne sitä alkuviikosta ja välipäivinä pitäisi mennä. Kun nyt tuli näitä vaneriteollisuuden lomautuksiakin, ihan kokonaisen neljän päivän edestä.
Miulla itelläni ei pahnaa sentään ollut vaan työkaverilla. Hänellä oli tunnuslauseena ”jos tie on huono, pitää olla vauhtia enemmän ettei jää kiinni”. Tiettyyn rajaan asti tämä toimi, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun lumi alkoi lennellä tuulilasille kannatti ruveta muistelemaan onko lapio mukana. Kun vauhti hyytyi, kupla oli kuin pulkka lumen päällä kaikki pyörät ilmassa. Kaverin seuraava auto oli 99 Saab. Siinä oli painoa enemmän ja sen aikaiseksi isot pyörät.
Ensimmäinen oma auto oli 127 Fiat. Ei ollut mikään huono etenijä tämäkään, varsinkin kun hankki siihen serkkupojilta ”melkein” lailliset rallirenkaat kokoa 135-13. Käyntiinkin sen sai aina kun oppi pakolliset käynnistysrituaalit. Pahin vika siinä oli kylmyys. Lämmityslaite oli lähinnä ääneltään tehokas, eikä sitäkään vähää lämmintä auttanut suunnata muualle kuin tuulilasille jos aikoi kotiinsa löytää.
Omasta metsästä, vaikka vähän harvempikin. Koristeillahan sitä saa kohennettua. Täydellisen kuusen löytäminen on ollut hankalaa jo pitemmän aikaa. Jonnekkin tuonne puoleentoista metriin saakka näyttää hyvältä mutta sitten alkaa oksanvälit harvenemaan. Ei ole vielä kumminkaan tarvinnut lehtikuuseen tyytyä…
Tuo luistonesto on aiheuttanut työkavereille kolareitakin kun auto jämähtää risteykseen alkunytkähdyksen jälkeen. Omassa tätä paikalleen pysähtymistä ei onneksi tapahdu, meno jatkuu hitaammin kunnes pito palaa ja matka alkaa edetä normaalisti.
Saab oli melkoinen peto menemään hangessa, Kupla toinen. Saabilla pääsi lisäksi vielä pakittamaankin, volkkari kulki yleensä vain eteenpäin.
Tämä Joutsan Pirkkalainenhan tuli siitä kuuluksi, kun osteli kaikki vanhat Ladat työntekijöilleen. Eikä mettäautoteille kallista autoa miunkaan mielestä kannata ostaa hajotettavaksi. Jos nyt rahat riittäisivät maasturiin, katselisin metsähommiin lähinnä nelikkoavolavan tai sitten Lada Nivan taikka pikku Suzukin maasturin. Eihän niistä yksikään oikein maantieauto ole, mutta niillä ei tarvi pelätä joka risun raapaisua. Itse olen pärjännyt kuutos-Mazdalla. Eikä aikoihin muuksi muutu, näyttää olevan niitä harvoja kestäviä nykyautoja.
Omalta kohdalta turpeennoston kannatus loppui siinä vaiheessa kun saunavedet piti tuoda mukanaan rantasaunalle tullessaan, jos ei sitten ajatellut kuivapesua suorittaa. Saihan siinä tietysti muodikkaan mutakylvyn kun uimaan loikkasi, mutta mieluummin olisi kumminkin uinut siinä entisajan kirkkaassa vedessä. Onneksi on Vapon touhu edes vähän alkanut muuttumaan. Tässä viime kesänä tulivat jo siihen tulokseen, että pintavalutuskentät eivät todellakaan toimineet. Päästöt vesistöihin olivat suuremmat kuin mitä näissä perinteisissä avo-oja/kalikkapato-viritelmissä. Nyt tulee sitten kemiallinen puhdistusjärjestelmä. Järvien pohjaan kertynyttä humustahan se ei mihinkään poista, enkä oikein tiedä mitä se ferrosulfaatti taas vuorostaan aiheuttaa. Vesieliöille sen ainakin pitäisi olla haitallista.
Omat tienvarsikaupat on tahtoneet olla enempikin pienten kuvioitten tai niitten osien harventelua, niinkuin tämä työn alla olevakin. Eli siis mottimääriltään pieniä kauppoja. Siksi niitä on vähän hankala tyrkyttää urakoitsijoille, aikaa menee ja jälkeä ei tahdo syntyä. Ajaminen on kyllä sitten yleensä jäänyt niille, joilla on pelit ja vehkeet sitä varten. Tukkia en ole rohjennut tällä tavalla kaupata, mitat heittelevät eri sahureitten välillä aika lailla. Kannattaa kumminkin aina hieman haistella eri lajien menekkiä ennenkuin alkaa sahaa käynnistelemään. Joku vuosi sitten koivukuitu ei kelvannut alkuunkaan, nyt kelpaa hyvin kun taas mäntykuitu on vuorostaan miltei ostokiellossa täällä päin.
Näistä muista innovaatioista sen verran, että aikoinaan joillain isännillä oli pahana tapana sahailla ostajan leimat pois ja myydä puut toiseen tai jopa kolmanteenkin kertaan muille firmoille. Tämä sitten yleensä paljastui autokuskin etsiessä olematonta tai toisen firman lapuilla varustettua kasaa. Tällaisen myyjän metsät saikin sitten lihoa rauhassa pitkähkön ajan ennen seuraavia kauppoja.
