Käyttäjän vänkäri kirjoittamat vastaukset
-
Saattaa tietysti olla, että tämäntyyppiset harsintahakkuut vaikuttivat osaltaan harsintajulkilausuman aikaansaamiseen 1948. Noissa oloissa ei ollut mahdollisuuksia kestävään metsätalouteen kun vielä alueluovutukset vähensivät pinta-alaa. Rämiäisten hakkuissakin taidettiin liikkua sadoissa moteissa, mikä oli tuon ajan metsissä melkoinen määrä.
Mikäs siinä, kun auto hajoaa lopullisesti niin tekniikka pois ja juhannuskokkoon. Noin vakavasti sanoen ihan vinkeä idea, vaikka onhan sitä tullut levyä tehneeksi ainakin Mersulle, Ivecolle, Volvolle, Otokarille, Scanialle, Volkswagenille, Audille ja vielä muutamalle turkkilaiselle firmalle joitten nimeä en edes muista. Puuta käytetään ehkä yllättävänkin paljon varsinkin kuljetuspuolen kulkupeleissä ja tietysti rekan pohjissa sekä ovissa.
Trabantista sen verran vielä, että varsinkin pakkasilla kori oli aika arka kolhuille. Elävässä muistissa on, miten pikkupakkasilla jääradalla pienen ajovirheen seurauksena aidantolppa tuli ovesta läpi. Tarrallahan sen omistaja sitten korjasi ja ajeli sillä vielä pari vuotta.
Niin, nämä rintamamiestilat olivat näissä sodan jälkeisissä hakkuissa mukana, mikäli niitä oli siihen mennessä ehditty perustaa. Siitä ei ole itselläni tietoa, kuinka kauan nämä ns. pakkohakkuut jatkuivat. Muistelisin lukeneeni,että 1947 Otto Mannisen saaritilalla Rämiäisissä oli vielä näitä hakkuita. Vaaditut puumäärät ja laadut oli melko tarkkaan lueteltu. Pitää tarkistaa kun nyt kirjan ääreen ehtii.
Ps. Mitä ei netistä nykyään löydä, sitä ei tarvi. Kansanhuoltoministeriön arkisto, pakkohakkuut vuosilta 1943-1947. Eli olikohan niin, että tällaiset hakkuut alkoivat herättää huolta metsäammattilaisten keskuudessa ja niistä luovuttiin.
Mitä nyt kirjoista olen lukenut, niin ainakin Puulan saaritiloilta hakattiin vähän joka sorttia. Eli tukkia myös. Toisaalta haapakin oli haluttu puulaji tuolloin, joten se kävi myös. Omasta kotimökistä on hakattu rantametsiä 40-luvulla ainakin Otavan sahalle (toimii vieläkin). Tilakoon alarajasta en puhu mitään, rintamamies- ja pika-asutustilat näkyivät kumminkin olleen mukana.
Olihan suomalaisilla metsäfirmoilla mielenkiintoa itään 90-luvulla ja vielä tämän vuosituhannen alussa. Into lopahti kun selvisi, että tehtaan perustaminen vaatii tie- ja rautatieverkon uudelleenrakentamista, työntekijöiden kouluttamista ym. ym. Siihen ovat toistaiseksi tyssänneet usein venäläistenkin suunnitelmat.
Omasta mielestäni suurempi uhka saattaa jo tulla Etelä-Amerikan ja Aasian suunnalta. Siellä ei napeilla pelata eikä puupula uhkaa. Yhtiöt käyttävät omilta puuplantaaseilta korjattua puuta jota riittää, mikäli järeä ”luonnonpuu” alkaa huveta.
Usein metsätilan myynti olisi ihan viisain temppu, mutta monelle lapsuusmaisemien hukkaaminen on vähän liian vaikeaa. Itselläni se tulee mahdollisesti jossain vaiheessa eteen, tulevasta perikunnasta osa asuu ulkomailla ja osaa ei välttämättä kiinnosta metsänomistaminen. Toivon mukaan joku kumminkin innostuu.
Kotimökkihän tämä on joten tuli aikanaan ostettua, ettei menisi vieraille. Ja toimii samalla eläkerahastona. Aikanaan tuli asuttua Keski-Suomen suunnilla, jossa työehtosopimus oli tuntematon käsite. Palkasta jäi käteen vähemmän kuin olisi saanut peruspäivärahalla. Finnforest oli ainoa rehellinen palkanmaksaja kun puupuolelle loikkasin. Joten voi kuvitella jo tulevan eläkkeenkin etukäteen.
Vanerinteossa laho pitäisi oikeastaan jäädä jo tukkikentälle, jossa puu raakataan kokonaan tai pätkäistään tukkiradan katkaisusahalla sopivaan mittaan. Tuleehan niitä silti joskus läpi. Viilun lajittelussa kamera rekisteröi viat ja viilu pätkitään omiin pinkkoihinsa laadun mukaan tai sitten hylkyyn. Pahimmillaan pölli on lähtenyt sorvin karoista lentoon ja silloin ei naurata.
