Käyttäjän Uusmetsäläinen kirjoittamat vastaukset
-
Eihän persuilla ole minkäänlaista talous- ja työllisyyspolitiikkaa. Tuskin sitä voi Kurkikaan kutsua oikeistolaiseksi, jos sitä ei edes ole. On vain kriittistä maahanmuuttopolitiikkaa, jota yhtä hyvin voi kutsua rasistiseksi.
Halla-ahollakin meni eilen niin sanottu ”älyllinen” esiintyminen epävarmaksi nieleskelyksi, kun kysyttiin työllisyysasteen nostamisen keinoista. Studion keltalippalakkinen (Ruotsin keltainen?) mölyporukka pelasti puheenjohtajansa täydelliseltä nöyryytykseltä. Aikamoinen ristiriita muuten tuon räyhäporukan ja sivistyssanoilla keikaroivan sekä muutenkin olemukseltaan neitimäisesti sievistelevän Halla-ahon välillä. Höttöä ja tyhjillä sanoilla turhanpäiväistä viisastelua oli Halla-ahon panos eilen.
Persut olisi pitänyt pitää hallituksessa, niin olisi tuokin kupla puhjennut jo ennen vaaleja. Sipilä ja Orpo korjaavat nyt oman poliittisen taktikointinsa tuloksia.
Ei se Keskustan kannatus vielä niin alas ole romahtanut (vaikka onkin puolittunut) metsänomistajien joukossa, että Tolopainenkin olisi jo livistänyt.
SDP:n hyvä ja perusteellinen vaaliohjelma kannattaa kuitenkin kaikkien lukea. Erityisesti Puukin ja kumppanien, jotka täällä luettelevat SDP:n veropoliittisia tavoitteita. Ohjelmassa ei tosiaankaan ole minkäänlaista mainintaa varallisuusverosta metsä- ja peltomaalle eikä edes kiinteistöverosta metsätiloille. Erityisesti suosittelen ohjelmaa Jean S:lle, jolla on omien sanojensa mukaan ymmärryksessä ongelmia.
Tänään muuten jopa MTK:n puheenjohtaja korjasi täällä vielä tänään esiintyneen tiedon, etta SAK kannattaisi metsätilojen kiinteistöveroa.
Timpalla on edellä hyvin perusteltuja näkemyksiä hiilipankista.
Yllättävän epävarmoja ja epärealistisia näkemyksiä asiasta esitti eilen Haavisto. Jos ympäristöpuolueen puheenjohtajan tietotaso ja liiallinen innostus on tuota luokkaa, niin herra varjele.
Tänään oli asiasta Hesarissa professori Kulmalan haastattelu, josta jäi mieleen, että koko hiilinielujutussa puhutaan vielä pelkästään laskennallisista arvioista, sillä mitään täsmällisiä mittaustuloksia ei ole. Ja sitten Haaviston ideoimana alettaisiin käymään laajamittaista hiilikauppaa pörssikaupan tavoin täysin epämääräisillä kauppa-arvoilla.
Valitettavasti en ole koskaan täysin ymmärtänyt tuota nykyistäkään päästökauppaa saati sitten sen radikaalia laajennusta. Järjestelmähän on hirvittävän monimutkainen. Päästöverolla päästölähteelle päästään samaan tavoiteltuun lopputulokseen paljon varmemmin, yksinkertaisemmin ja saadaan pössyttelijät kuriin.
Erikoinen vaalitäky Haavistolla oli tuo metsän kasvatusmaksu. Joku vastuu ja järki pitäisi poliitikoillakin olla. Sillä saadaan ennestäänkin huonosti toimivat puukauppamarkkinat lopullisesti sekaisin. Nurinkurista on myös, että vihreät esittävät samaan aikaan yritystukien poistamista ja tilalle uutta täysin epämääräistä tukiaista metsän kasvuun. Valtion varoja voisi ainakin pyrkiä käyttämään vähän vastuullisemmin. Alan todella huolestua vihreistä, jos niiden ympäristöjutut ovatkin näin höttöisiä. Yhtä höttöinen on tuo vastikkeeton kansalaistulo, josta toimittajat eivät taineet edes kysyä paljonko se maksaa.
Edellä Kurkikin taitaa myöntää, että Suomen hintakilpailukyvyn romahdutti Sari Sairaanhoitajan innoittama liittokohtainen tulokierros porvarihallituksen aikana vuonna 2007. Samaan aikaan pääkilpailijamaissa tehtiin maltilliset ratkaisut.
Suomen viime vuosikymmenien taloushistoriasta käy kyllä ilmi, että keskitetyillä tuloratkaisuilla on parhaiten turvattu maltillinen palkkakehitys ja hintakilpailukyky. Lauri Ihalaisella on kiistattomat ansiot noissa ratkaisuissa.
Sipilän hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen ansioksi on luettava, että hintakilpailukyky on saatu nyt palautettua lähes pääkilpailijamaiden tasolle. Ongelmaksi on tullut reaalisen kilpailukyvyn heikkeneminen: viennin rakenne on yksipuolistunut ja jalostusaste ei ole juurikaan kohonnut. Päävientituotteet alkavat olla sellu ja kartonki.
Seuraava hallitusohjelma voisi keskittyä elinkeinopolitiikassaan reaalisen kilpailukyvyn palauttamiseen. Yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan täytyy saada lähes kymmenen vuoden laskevan trendin jälkeen aivan uusi suunta ylöspäin. Suomi ei yksinkertaisesti voi pärjätä, jos meillä ei ole sellaisia korkean jalostusasteen tuotteita, jotka käyvät maailmalla kaupaksi.
Ranenkin on jo aika suunnata tulevaisuuteen, kääntää takkinsa ja ryhtyä punamultamieheksi. Hallituksen puolustaminen on jo vanhanaikaista. ”Kaikkien aikojen huonoin hallitus” kaatoi itse itsensä luomaansa sote-fiaskoon. Ei sitä enää tarvi Ranenkaan puolustaa.
Eihän tuollaista propagandaa usko kukaan, että surkuhupaisa työministeri Lindström olisi työvoimapolitiikallaan luonut 140 000 uutta työpaikkaa. Kyllä ne työpaikat syntyivät pääosin yksityiselle sektorille ilman minkäänlaista työvoimapoliittista tukea. Saattaa olla, että työllisyysrahat jopa supistuivat. Lindströmin työvoimapolitiikka (oliko sitä?)jää historaan ainoastaan aktiivimallista, ja senkin seuraava hallitus lopettaa.
Lipposen hallitusten aikana syntyi puoli miljoonaa uutta työpaikkaa, muttei innokkainkaan poliittinen pukari laita sitä silloisen työministerin ansioksi – kuka lie ollutkin.
Lindström jää kuitenkin historiaan oikeusministerinä. On varmaan ainut ministeri, joka on perunut jälkeenpäin allekirjoituksensa päätöksestään (talousrikollinen Fryckmanin kanteen käsittely) perustellen ettei ymmärtänyt mitä allekirjoittaa. Perustelu oli ainakin rehellinen.
Mielenkiintoinen keskustelu näyttää syntyneen odotusarvokertoimista, joiden laskentakaava ei ole koskaan vielä itselle selvinnyt.
Tuli mieleen, että meneeköhän tässä keskustelussa puurot ja vellit sekaisin. Toisaalla on metsäammattilaisten käyttämät metsän arvonmääritykset (korkoa unohtamatta) ja toisaalla osakemarkkinoilla ja pääomasijoituksessa käytetyt arvonmääritykset tai yritysten valuaatiot. Viime mainituista edellä asiantuntevasti kertoivat mm. Pihkatappi ja Ukkopekka. Lähes täysin eri asioista näissä menetelmissä on kuitenkin kysymys.
Jospa metsän arvostuksessa markkinoilla onkin siirrytty pääomasijoitustoiminnasta tuttuun arvostukseen eli valuaatioon, jossa arvostus määräytyy viimeisen sijoituskierroksen hinnan mukaan. Metsän hinnan huima kohoaminen puhuu tämän puolesta. Voidaan puhua varoittavasti myös hypestä, joka aikanaan lässähtää.
Edellisten mehtäukkojen kanssa täysin samaa mieltä monimutkaisten korkolaskujen tarpeettomuudesta käytännön metsänhoidossa. Tuntuvat sekoittavan selväjärkistenkin pään.
Jos ongelmaksi tulee 500 euron säästö metsänhoidossa ja sen mahdollinen korkotuotto seuraavan 80 vuoden kuluessa, niin kannattaa käyttää tuo 500 euroa heti johonkin täysin tuottamattomaan kohteeseen. Voi vaikka ryypätä sen. Siinä on täysin varma vaihtoehtoinen kustannus, jota ei innokkainkaan korkolaskija pidä koronkorollakaan tuottavana.
Kurki ratkaisi yllä Suomen kestävyysvajeen ”investoimalla vireillä oleviin biotuotetehtaisiin”. Sallittakoon kuitenkin muutama kysymys asiaan liittyen.
Miten näiden kuvitteellisten tehtaiden kuvitteellisesta liikevaihdosta 3.5 miljardia maksetaan veroja 60 prosentin veroasteella? Yhteisöveroa maksetaan vain tuloksesta ja huomattavasti pienemmällä prosentilla. Miten tuo muu veroaste liikevaihdosta on laskettu?
Toinen ongelma on, että VM:n uusimman arvion mukaan kestävyysvaje on noin 4% bkt:sta eli noin 9 miljardia euroa – ei Kurjen mainitsemaa kahta miljardia euroa.
Mikä sitten on rahoituksellinen realismi näiden biotuotetehdashankkeiden kanssa? Pahaenteisen hiljaista on ollut.
Uusikaan hallitus tuskin alkaa niihin investoimaan, kun ovat täysin rahoitusmarkkinavetoisia pääosin kiinalaisten investorien hankkeita. Valtion yhtiöt eivät ole enää olleet muodissa tässä suuruusluokassa. Sipilän luomus valtion kehitysyhtiö Vake voisi tietysti hyvinkin sijoittaa joihinkin uusista tehdashankkeista. Muutenhan nuo rahat voisivat mennä vielä hullumpiin kohteisiin.
Ei tarvi olla kummoinen yritysanalyytikko, jos epäilee esim. Kaidin biojalostamon toteutumista. Vapo ja Metsä Group totesivat hankkeen jo aiemmin kannattamattomaksi, ja Kaidi on ollut taloudellisissa vaikeuksissa Kiinassa. Hakkuiden lisäämisongelma taitaa ratketa näiden tehdashankkeiden valtaosan rauetessa rahoitusongelmiinsa.
Vastuuttomia ruskeita pillipiipareita on valitettavasti aina riittänyt. Jälkeen on jäänyt yleensä savuavia raunioita.
Soininvaara oli peruspalveluministerinä aikoja sitten eli Lipposen hallituksessa 2000-02. Ohuttukkaisuus ei välttämättä tee vielä ”järjenmieheksi” ehkä enemmän jälkiviisaaksi.
Paljolta pahalta olisi vältytty, jos Soininvaara jo silloin olisi uskaltanut antaa asetuksen sitovasta hoitajamitoituksesta.