Käyttäjän uudehko metsänomistaja kirjoittamat vastaukset
-
Keskustelun jäntevöimiseksi tulisi huomioida seuraavat itsestäänselvyydet. Hiilidioksiidi sitoutuminen metsän puihin näkyy helpoimmin metsän puuaineksen määrän muutoksessa. Jos puuaineksen määrä kasvaa, metsä toimii hiilinieluna ja päinvastoin.
Tarkempi kuva metsän vaikutuksesta ilmakehän hiilidioksiipitoisuuteen saadaan, kun huomioidaan myös metsästä poistetun puutavaran käyttö. Jos metsästä poistettu puutavara saadaan säästymään puuna, eli sen lahoaminen ja muu vastaava toiminto estetään, tilannetta on tarkistelta toisin. Puutavaran poistaminen metsästä tosin aikaansaa sen, ettei metsä sinänsä toimi sillä hetkellä hiilineluna. Kuitenkaan ei postettu puutavara aiheuta ilman hiilipitoisuuden kasvaua, eli niin kauan kuin puutavara säilyy entisellään, hakkuun vaikutus on hiilen kannalta neutraali.
Toinen tarkistelu metsästä poistetun puutavaran vaikutuksesta ilman hiilodioksiidipitoisuuteen on tehtävä sen mukaan, mitä puutavaralle tapahtuu, jos se ei säily puutavarana. Jos puutavara korvaa jonkun fossiilisen polttoaineen käyttöä, saattaa metsän puumäärän poistaminen aiheuttaa ilmakehän hiilipitoisuuden kasvua tai pienenmistä. Eli on verrattava poistetusta puutavarasta syntyneen tuotteen aiheuttamaa hiilimäärään siihen hiilimäärään, joka olisi syntynyt käytettäessä alkuperäista ainetta.
Kuitenkin aina on huomattava, että metsä vaatii ajoittaista puutavaran poistoa, hakkuuta, Muuten metsän kasvu pysähtyy, eikä se siis voi toimia hiilinieluna.
Hirvitiheyden rajoittaminen ”oikeaksi” on metsänomistajan kannalta hir vestyssääntöjen tärkein tehtävä.
”Oikea” hirvitieheys määritellään asiantuntijoiden laskelmien mukaan. Metsänomistajan kannalta ”oikea saattaisi olla 1 hirvi/100o ha. Metsästäjille ”oikea” saattaisi olla esimerkiksi 30 hirveä/ ha. Kaikki luvut ovat jonkun toimijan kannalta ”oikeita”.Lopullinen päätös on aina puhtaasti poliittinen. Mitään tieteellisiä kaavoja ”oikean” määrittämiseksi ei löydy.
Demokraattisena maana mielestäni on luonnollista, että Suomessa joku demokraattisesti valittu elin tekee lopullisen päätöksen ”oikeasta” eri alojen asiantuntijoita kuultuaan. Jos tällöin löytyy paljon ihmisiä, jopiden mielestä ”oikea” ei olekaan oikea, demokraattisena maana päättäjät vaihdetaan seuraavissa vaaleissa. Tämä on ainoa hyväksyttävä keino ”oikean” määrittömiseksi.
Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan takaa, että tuo demokraattisesti valitun ryhmän kanta myös toteutuu. Metsästäjät voivat metsästää vähemmän hirviä. mitä oli päätetty. Haetaan kaavailtua vähemmän kaatolupia tai jätetään osa hirvistä ampumatta. Tälläinen runsastaa hirvikantaa, helpottaa seuraavan syksyn metsästystä mutta aiheutta samalla ennakoitua suuremmat metsätuhot puustolle. Ongelma on juuri siinä, etteivät metsästämättä jätetyt hirvet välttämättä tuhoa vain metsästäjien metsää, vaan myös muiden metsänomistajien metsiä.
Juuri tästä syystä pidän uusia hirvestyssääntojen muutoksia täysin merkityksettöminä metsänomistajan kannalta. Pitäisi löytyä joku pakote, joka aiheuttaisi sen, että kaikki kaatoon suunnitellut hirvet myös ammutaan.
Metsästyslain muutos ei vaikuta mitään hirvien määrään metsissämme- Olisi tarvittu oleellisesti rajumpi muutos,
Oleellista hirvikannan säätelyssä olisi koko maan kattava yhtenäinen järjestelmä, jossa puolueettomilla viranomaisilla olisi sananvalta. Paras kuulemani ehdotus olisi pääpiirteittäin seuraava.
Peraatteessa toimitaan, kuten nykyisinkin. !)Viranomaiset jakavat metsästysluvat siten, että haluttu hirvikanta saavutetaan.
2) Metsästysoikeuden omistajien hirvestysaikaa lyhennetään kuukaudella
loppupäästään.
3) Oikeus niiden hirvien metsästykseen, joita ei ole tällöin saatu saaliiksi, myydään huutokauapalla kaikkien halukkaiden kesken.
4) Viimeisen kuukauden aikana saalismäärä nostetaan uusien metsästäjien toimesta siihen arvoon, jonka viranomaiset arvioivat oikeiksi alusta alkaen,Täten hirvestyksessä päästään puolueettomien asiantuntijoiden ennakoimaan oikeaan lukumäärään. Mikäli ”sopivaa” hirvikantaa ei saavuteta muutamassa vuodessa, tiedetään kenen on vika,
Hiiliníelutoiminto on aikaan sidottu määre. Joskus metsä on hiilinielu joskus ei. On välttämätöntä aina huomioida aika, josta puhutaan.
Suomeen syntyi metsö jöökauden jälkeen noin 10000 vuotta sitten Sillon Suomen metsät olivat hiilinieluja. Ilmakehän hiiltä sitoutui tänä aikana puuainekseen.
Metsämme ovat jääkauden jälkeisen kasvamisen jälkeen olleet lähes hiilineutraaleja. Mikäli puuaineksen määrä metsissämme on kasvanut, ovat metsämme toimineet tällöin hiilinieluna ja mikäli puuaineksen määrä metsissämme on pienentynyt, ovat metsämme tällöin toimineet hiililähteinä.
Tilamme on sama nykyäänkin. Käytännössä kaikki puuaines muuttuu ajastaan hiilidioksiidiksi, eli metsissämme olevan puuaineksen määrän suureneminen kertoo hiilinielu-toiminnasta ja päinvastoin
Voiko erimielisyys metsien hiilinielusta olla kokonaan ajatellun lähtötilanteen huomioimista?
Oletetaan autiomaa, jossa ei kasva mitään. Kymmenen vuoden kuluttua tilanne sama. Autiomaa ei ole hiilinielu.
Oletetaan toinen autiomaa, jossa on kymmenessä vuodessa kyetty aikaansaamaan heikko viherrys. Toimii hiilinieluna.
Oletetaan suomalainen normaali metsä. Aukkohakkuun jälkeen jäljellä on vain vähän puutavaraa. Tänä väliaikana metsä ei ole toiminut hiilinieluna. Hillinielutoiminto saavutetaan vasta, kun metsässä on enemmän puuta kuin lähtötilanteessa.
Oletetaan päätehakattu suomalainen metsä. Alkaa toimia hiilinieluna heti, kun jonkinlaista kasvua ilmenee.
Eli ei ole syytä vertailla kasvuston kasv uston nykytilaa, vaan kehitystä vertailtavana aikana.
Tämä pitkään jatkunut keskustelu ihmetyttää. Ymmärrän kyllä muutoksen vaatijoiden motiivit, Itsekin kannatan uusia mahdollisuuksia puun myyntiin.
Sen sijaan en ymmärrä alkuunkaan niiden motiiveja, jotka henkeen ja vereen haluavat estää muutokset. Mistä oikein on kyse? Miksei voi vaatia myös nykyistä joustavampaa kauppatapaa?
Itse olen ymmärtänyt muutoksen ytimen olevan sen, että ostaja joutuu tarjouksessaan hinnoittelemaan erikseen puun ja puun hankintaan liittyvät yarjoushinnat.
Myyjä voi hyväksyä tarjouksen kokonaisuudessaan ja tehdä kaupat saman ostajan kanssa. Tällöin nykyinen pystykauppa jatkuu. Myyjä voi myös hyväksyä vain tarjotun puun hinnan ja hankkia hankintaan liittyvät muut toimet muualta. Se mahdollistaa reilun kilpailuttamisen erikseen puulle ja hankintatyölle.
Ihmettelen Metsuri motokuskin kirjoitusta 2.10
”Mitä siitä hyödytään että puunostosta tehdään kaksi erillistä sopimusta ?”
Jos puun myyjä voi kilpailuttamisen jälkeen valita itselleen edullisimman kaupan useista tarjouksista, niin kyllä siinä on määrätty etu.Jo mahdollisuus kilpailuttamiseen ehkäisee räikeimmät hintavääristymät nykyisen tapaisesiin könttätarjouksiin verrattuna. Jos kauppatavan muutos antaisi mahdollisuuden kilpailuttaa puun hankinnan eri osatoiminnot, syntyisi alalle myös tarjontaa. On luonnollista, ettei tarjontaa nyt ole, koska kysynnän estää nykyinen kauppatapa. Tarjontaan kuuluu aina oleellisena osana kilpailukykyiset laitteet ja ammattitaito.
On luonnollista, että pienten leimikkojen hakkuu on kalliimpaa kuin suurten. Siten puusta maksetaan vähemmän. On järkevää, että pienet leimikot hoidetaan isojen leimikoiden yhteydessä. En ymmärrä, miksei näin tapahtuisi myös silloin, jos kauppatapa muuttuisi avoimeksi. Sanoit että nykyisin pienille leimikoille maksetaan niiden arvoa suurempaa hintaa. Niitä siis subventoidaan. Tämä tarkoittaa suurten leimikoiden hinnan laskemista oikeasta tasosta. Kaikki tälläinen keinotekoinen hinnoittelu on syytä poistaa ja antaa markkinatalouden hoitaa hinnanmuodostus.
Erityisen haitallista koko metsätaloudelle on jos keinotekoisesti suositaan jotain taloudelle epäedullista kasvatusmallia, pienten kuvioiden suosimista. On vain oikein, jos hinnoittelu ohjaa koko metsätaloutemme taloudellisesti parhaimpaan tuilokseen.
Anneli perusteli hankintakaupoista tarjottua vaatimatonta, jopa negatiivista hintaa seuraavasti:” Varmaan kelpaisi, mutta kun metsänomistajan tekemänä operaatio ei suju logistisesti yhtä hyvin, niin hänelle ei voida maksaa niin paljon kuin ammattitaitoisille urakoitsijoille. Katkontakin karkaa ostajan näpeistä hankintakaupoissa.”
Mitäpä jos puunmyyjä tarjoaisi puunsa hankintana tienvarteen tai tehtaalle siten, että työt teetetään ammattitaitoisella urakointiyhtiöllä? Käyttössä olisi tällöin sopiva koneisto ja muut edelletykset. Olisko tarjottu hinta vieläkin ja aina merkittävästi matalampi kuin pystykaupoissa?
Jos ostajat rehellisesti hyväksyisivät menetelmän,voisivat myyjät kilpailuttaa urakoinnit ja todeta itse edullisimman kauppatavan. Jo täm avaisi tosiasioita puunostosta ja poistaisi puheita korruiptiosta.
Aikaa myöten vapaista urakoitsijoista syntyisi ammattikunta, joka kilpailisi urakoinneista. Tämä puolestaan poistaisi urakkahinnoista turhan. Menelmän yleistyessä se poistaisn puun yhankinnan tarpeettomia kuluja ja siten ja auttaisi metsäyhtiötä näiden kilpailukykyongelmissa. Puun hinnan lasku saattaisi jossakin tapauksessa ollakin tarpeeton.
Systeemin vakiintuessa ja laadunvalvonnan kehittyessä tälläisen menetelmän vaatimusten mukaiseksi voisivat puun myyjät pidättää itselleen joitakin hankintaa liittyviä työsuorituksia ja nostaa sitenkin myynnin taloudellisuutta.
Selventäisitkö Anneli:” Kuten täällä on jo todettu, kulut kuuluvat normaalisti liikesalaisuuden piiriin. Oman leimikkonsa hakkuun kulut ja kuljetuksen kulut saa selville, jos tekee itse sopimuksen yrittäjien kanssa.”
Jos tarkoitit sitä, että tekemällä korjuusopimuksen koneyrittäjän kanssa metsänomistaja saa tietää kuljetusten kustannukset, niin tämä se vasta tulee kalliiksi, koska tässä tapauksessa ostaja maksaa puusta jopa vähemmän kuin pystykaupassa.
Millaista sopimista korjuuyrittäjän kanssa oikein tarkoitit?. Eikös laskutus ole koneyrittän suurin liikesalaisuus? Miksi koneyrittäjä kertoisi siitä mitään yksityiskohtia kenellekään? Tietohan kulkeutuisi varmasti kilpailijalle.
Lisäksi ajattelussasi taitaa olla ajatusvirhe. Pystykaupassa verrattuna hankintakauppaan ostajalle syntyy myös paljon muita erilaisia kustannuksia kuin pelkkä puun korjuu. Ostajan pitää huomioida myös nämä kustannukset päätellessään eri kauppatapojen välisiä hintaeroja. Muussa taopauksessa hintoja ei ole määrätty rehellisesti ja kustannusneutraalisti.
Annelin menetelmässä on muutamia hyviä puolia. Jos oletetaan hakkuun tapahtuvan rehellisesti, se poistaa ostajan mahdollisuuden siirtää tukkia kuiduksi mielensä mukaan. Se poistaa tukkimatriisin negatiivisen vaikutuksen puun hintaan. Se vapauttaa hakkuukoneyrityksen keskittymään oleelliseen, hakkuuseen, eikä minimoimaan tai maksimoimaan tukkisaantoa.
Kuitenkin Annelinkin menetelmä jättää ketjun otsikkoasian ratkaisematta. Puun käsittelyyn kuluvia kustannuksia ostotapahtumasta käyttäjän ensimmäiseen koneeseen ei kerrota puun myyjälle. Toisin sanoen tämä noin toinen puoli puun tehdashinnasta on salaista ja kilpailuttamatonta puun hintaa.
Kukaan, ei puun myyjä eikä edes konsernin johto tiedä, mitä nämä konsernin hankintaosaston kustannukset tarkkaan ottaen ovat. Kuinka suuri osa näistä on toiminnalle välttämättömiä ja paljonko muita.
Ja tämä jo rehellistä kauppaa käyvän firman hankintaosastolla. Epärehelllisen ostajan paljastuminen systeemissä on liki mahdotonta. No ehkäpä monille riittää tälläinen, koska suomalaisethan ovat tunnetusti rehellisiä.
Uskoakseni Vaara tarkoittaa juuri näitä kustannuksia ja niiden syntymisiä puhuessaan pystykaupan korruptiosta.
Niin kauan, kun Suomessa on epäsuhde puun myynnin ja oston välillä, asialle ei mahda mitään. Ei ole sellaista voimaa, jolla ostaja pakotettaisiin kertomaan puun hankinnan kustannukset puun myyjälle.