Käyttäjän TV kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 51)
  • TV

    Samsung on luopunut minusta jo aikoja sitten noista läpistä. S5 oli itsellä viimeksi, nyt S7 ja Note 9 eivät enää ole läpällisiä. Hapettumista en ole havainnut, johtuisiko ihan siitä että portti pääsee myös kuivumaan avoimena mallina. Mutta jos tietää että akku saattaa loppua ja tulee tarve ladata kesken päivän, niin silloin kannattaa pitää portti kuivana. Ei nimittäin suostu lataamaan, jos havaitsee kosteutta latausportissa. Puhelinta ei voi edes jättää piuhan nokkaan odottamaan, että lataa kun suostuu latamaan. Pitää sellaista mekkalaa ja huutaa varoituksia, että se on otettava pois johdon nokasta ja kokeiltava myöhemmin uudestaan. Onneksi nuo nykyajan puhelimet syö kohtuu vähän virtaa ja akut on kehittyneet, joten harvoin tarvitsee kesken päivän ladata. Ei siinä juuri ehdi sahaamaan jos niin paljon räplää puhelinta että akku loppuu. Näyttöhän se usein on joka syö virtaa, joten radion kuuntelua ja puhumista kestää melko mukavasti.

    TV

    Juuri näin, hinta riippuu markkinatilanteesta. Uudet lippulaivat maksavat siellä vähän tonnin kahta puolta. Esimerkiksi tuosta omasta Note 9 uudempi malli Note 10 maksaa halvimmillaan 874€ ja Note 9 nyt halvimmillaan 699€. Vanhoista malleista on kuitenkin monesti erilaisia tarjouksia, uusimmista harvemmin, koska ei ole tarvetta antaa alennuksia.

    Liekkö ne sitten vain minulle sattuneet nuo tökkivät puhelimet, mutta hitautta on alkanut ilmenemään kaikissa. Ja toki uusimmissa on enemmän ominaisuuksia, muistia, tehoa pyörittää useita sovelluksia yhtä aikaa ja parempi kamera, jolle lasken sillekin aika paljon arvoa.

    Mikä on kenellekin normityö. Olen tehnyt työtä jossa puhuin työkseni puhelimessa 7,5h päivässä. Olen tehnyt autohommia, jossa puhuin puhelimeen käytännössä koko työpäivän aina, en kylläkään edes murto-osaa ajasta työasioita. Keskimäärin 120h/2 viikkoa töitä, niin voi laskeskella mitä tekee vuodessa. Sanotaan että jos 10 kappaletta 12h työpäiviä tekee, niin puhelimessa on vähintään 10h/päivä. Nyt en enää puhu lähellekkään noita määriä, mutta varmasti enemmän työasioita. Mutta kuten kerroin, niin aika paljon muutakin sillä puhelimella tehdään kuin puhutaan. Ja viihdekäyttö päälle, josta tulee jo enemmän kuin työkäytöstä. Jos lasketaan että vuodessa on keskimäärin 226 työpäivää, niin tunti radion kuuntelua työmatkoilla ja tunti työaikana tekee noin 500h, pari tuntia puheluita ja tunti sähköposteja nostaisi potin jo 1250h tietämille vuodessa. Todellinen lukema menee tuosta vielä yli. Tähän tulee minimissään 2h puhelimen käyttöä vapaa-ajalla arkisin, joka on jo roimasti alakanttiin. Sillä oltaisiin jo yli 1700h, herkästi siellä 2000h luokassa. Vapaat puuttuu tuosta vielä kokonaan ja luvut on kovin varovaisesti arvioituja. Olipa niin tai näin, mitäpä tuo muille kuuluu kuinka paljon kukanenkin puhelinta käyttää. Joka tapauksessa saa olla kova saha joka pääsee samaan h/€ tasoon.

    Itsellä on metsässä käytössä ultracom, metsäselain, tapion taulukko ja 112. Lisäksi soi musiikki spotifystä tai podcastit suplasta, googlen podcasteista tai jostain muualta.

    TV

    Ja tosi on että alle puoleen hintaan siitä 500€ puhelimesta saa toimivan luurin. Alle 100€ saa myös toimivan sahan. Kysymys kuuluu, että kuinka moni ammattilainen hakee sen 8o€ jonköpingin sahan työkäyttöön? Minulle puhelin on työkalu ja sen pitää toimia tehokkaasti. Toki se on myös kovassa viihdekäytössä, mutta työkäytön takia sen on toimittava nopeasti ja luotettavasti. Yksikin ylimääräinen jumi ja puhelin vaihtuu.

    TV

    Se on suhteellista, riippuu mikä lasketaan oikeaksi työksi. Ennen olin rekkakuski ja silloin puhelin oli vielä kovemmassa käytössä. Jos käyttö on nyt karkeasti sen 8h päivässä, niin ennen oli kyllä siellä 12-15h jokaisena työpäivänä ja vapailla napsu vähemmän. Nyt olen täysin eri alan hommissa ja puhelinta tulee käytettyä työkäytössä myös muuhun kuin soittamiseen.

    Sanoisinko näin että nykyään arkipäivisin kuuntelen puhelimen kautta musiikkia, podcasteja ja muuta mieleistä kuunneltavaa reilu tunnin päivässä työmatkoilla ja tunnin tai pari siihen lisäksi muissa touhuissa, eli sellainen 2-3h soi ”radio” puhelimesta. Arkisin tunti pari, viikonloppuisin herkästi 4-12h koiratutkan käyttöä. Puhelimessa tulee puhuttua tosiaan se noin 70h/kk soitettuja puheluita, tuostahan puuttuu vielä vastatut. Eli ihan työkäyttöä sekä tietysti myös omia puheluita päälle. Siitä kertyy jo päivää kohden yli 2h soitettuja puheluita, joten äkkiä se on siellä +3h/päivä kaikkiaan. Siihen päälle puolituntia – tunti sosiaalista mediaa, lehtien lukua ja muuta netin viihdekäyttöä, työpäivinä tunti pari kun etsii netistä työasioita, lukee ja vastailee sähköposteihin, lukee ties mitä excel ja pdf liitteitä jne. Jos se 3000h ei vaadi kuin 8h päivässä, niin se kyllä tulee aika äkkiä, eikä varmaan riitäkkään.

    Eikä ne nuo puhelimet ole itsellä vielä särkyneet. Hidastuvat vaan sen verran ettei niitä kehtaa enää työhommissa käyttää. Jos pitää jatkuvasti puheluiden aikana availla erinäisiä tiedostoja, etsiä asioita netistä jne, niin se on aika nolo jos joutuu jatkuvasti sanomaan asiakkaalle että odotteletko tovin, kun tämä minun puhelin käy vähän hitaalla. Jos verrataan siihen, että metsurin sahasta häviää puolet tehoista, niin kuinka moni sillä sahaa vielä ammatikseen? Aika moni kävelee kauppaan ja hakee uuden.

    TV

    No on nuo nykymuotoiset älypuhelimet olleet markkinoilla jo yli vuosikymmenen, joten ei kai tuo ole ihme jos niitä on ehditty jo uusia useita. Nykyään aika harva elektroniikka kestää käytössä kymmenen vuotta, saati pysyy kehityksen mukana. Ohjelmistot ja käyttöjärjestelmät kehittyy, joten laitteiden tulee kehittyä mukana. Ei vaan yksinkertaisesti riitä tehot vanhoissa.

    Saharintamalla tuo kehitys ei juokse aivan samaa tahtia elektroniikan kanssa, joten niiltä sietää odottaa kestävyyttä. 10 vuotta vanha saha ei juuri poikkea uusimmista, joten miksi siltä ei voisi vaatia kestävyyttä. Minusta on perusteltua uusia laitteita silloin kun kehitys on kehittynyt ja uudessa saa jotain parempaa ja enemmän. Ikävä vaihtaa ja maksaa läjä rahaa, jos saa vastaavan tuotteen tilalle ja vaihto johtui siitä että edellinen hajosi vanhuuttaan.

    Ja ehkä siinä on myös eroa, että nykyään lähes kaikki käyttää puhelinta päivittäin, moni jopa useita tunteja päivässä ja osa aivan työkseen. Aika harva enää sahaa ammatikseen. Joku voi olla ”niillä töin”, mutta harvalla se elanto on enää sahaamisesta kiinni. Silti ostin juuri liki tonnin sahan ja odotan, mielestäni perustellusti, sen kestävän kauemmin kuin puhelimen. On se niin paljon vähemmällä käytöllä, enkä usko että aivan parissa vuodessa menisi kehitys niin paljon eteenpäin, ettei tuo 550 mark 2 ole enää kilpailukykyinen uudempien kanssa.

     

    Maailma on valintoja täynnä. Itselle puhelin on tärkeä osa elämää niin harrastuksissa, työssä kuin muussakin vapaa-ajan vietossa ja siksi olen valmis panostamaan siihen. Tarvitsen puhelinta töissä päivittäin, käytän koiratutkaa puhelimessa liki päivittäin, olen yhteydessä tuttuihin viesteillä ja soittamalla päivittäin, otan puhelimella paljon kuvia, käytän nettiä, maksan laskut ja hoidan melko pitkän listan muita enemmän tai vähemmän tarpeellisia asioita. Jos saha kestää samat käyttötunnit/sijoitettu euro, niin olen erittäin tyytyväinen sahaan.

    Nopeasti vilkaistuna esimerkiksi edellisen kuun pelkät puhelut olivat +70h, eli tuolla tahdilla vuodessa tulee karkeasti 850h pelkkiä puheluita. Varmaan toinen mokoma netin ja ohjelmistojen käyttöä työ sekä hupi tarkoituksissa, kolmas kierros nettiradiona ja ehkä puolet tuosta koiratutkana. Äkkiä laskettuna tekisi noin 3000h vuodessa, eli noin 8h päivässä, joka ei varmaan kauas heitä. Jos puhelin on käytössä 2-3 vuotta, tuosta tulisi 6000-9000h käyttöä ja puhelin maksaa noin 500€, eli tonnin sahan pitäisi kestää se 12 000-18 000h käyttöä.

    Sahaan tulee vielä päälle käyttökustannukset, kuten polttoaineet, öljyt, huollot, ketjut, laipat jne. Kova saha saa olla jos saman kestää. Vaikka jätettäisiin muut kulut huomioimatta, niin 8h työpäivillä 5 päivää viikossa ja saha olisi käytössä jopa 6h päivässä, niin sahan pitäisi kestää 7,5-11,5 vuotta. Kovasti epäilen että tuohon joku saha pystyy pelkillä käyttökuluilla ilman kalliimpia remontteja. Käyttökulut mukaan, niin sahan pitäisi olla liki ikuinen.

    Loppuunsa se 500€ puhelin tai tietokone muutaman vuoden välein ei tunnukkaan niin kalliilta ja sahan hintojen ja kestävyyksien puntarointi tuntuukin tarpeelliselta. Joku toinen voi käyttää puhelinta 2 kertaa viikossa siihen että soittaa emännälle että pistää potut tulille tai saunan päälle. Silloin se 500€ puhelin muutaman vuoden välein tulee käyttöön nähden melko kalliiksi. Onneksi tarjolla on edullisempiakin vaihtoehtoja ja tuon tarpeen pärjää vähän vanhemmalla ja tökkivällä kalustolla.

     

    TV

    Kyllä nuo kalvovaatteet pitää veden ulkopuolella. Jos ei usko, niin kannattaa kokeilla joskus nykyaikaisia kahluuhousuja. Jännästi perhokalastuksen lomassa pysyy aluvaatteet kuivana vaikka seisoo päivän vyötäröä myöden joessa. Myös metsästyksessä tulee käytettyä paljon kalvovaatteita ja varmasti pysyy vesi ulkona ehjällä goretexillä. Jesarilla kun nappaa lahkeen suut kiinni, niin voi hurauttaa vaikka joesta yli kastumatta, kunhan ei jää haukottelemaan jo odottamaan milloin teippaus pettää (koitettu on useampaankin kertaan). Se hengittävyys on kuitenkin enemmän tai vähemmän kyseenalaista. Huomattavasti parempi kuin kumipuvussa, mutta tahtoo se raja tulla vastaan siinäkin. Tuohan perustuu siihen, että vaatetta ei saisi olla alla niin paljoa että hikoilee oikeen mahdottomia, aluvaatteiden pitää olla hyvin kosteutta siirtäviä eikä alla saa olla mitään kosteutta sitovaa, kuten puuvillaa jne. Ja kelin pitäisi olla sellainen, että puvun alla on selvästi lämpimämpää, kuin ulkopuolella, jolloin lämpö työntää kosteutta pihalle.

    Lähtökohtaisesti esimerkiksi kesäkelissä raivaamassa on täysin mahdoton pysyä kuivana, kun ukko hikoilee vaikka työskentelisi ilkosillaan. Itse suosin tehokkaasti kosteutta siirtäviä kerrastoja, myös kesäkuumalla täysi kerrasto todella ohutta ja kosteutta siirtävää tavaraa ja kalvoton päällykerros. Talvella merinovillaa päälle, joka lämmittää myös kosteana. Jos tosissaan tekee ja hikoilee, niin eipä sillä ole väliä kastuuko ulkoa, kun sisältä kastuu joka tapauksessa olipa päällä mitä hyvänsä. Eli laadukkaat kerrastot pelastaa, kun olo ei tunnu märältä vaikka märkä olisikin. Rauhallisempaan työskentelyyn ja hieman viilemmälle kelille, eli sellaiselle kelille ja työskentelytahdille, jossa ei hikoile itseään väistämättä märäksi, niin goretex toimii hyvin oikein käytettynä. Silloinkin alukerrastot on ratkaisevassa roolissa.

    Itsellä tulee metsäpäiviä 3-5/viikko, kun metsästää, treenaa ja lenkittää koiraa metsässä, tekee metsätöitä jne. Äkkiä oppii arvostamaan alukerrastojen merkitystä, eikä enää 100€ tai edes 200€ kerrasto tunnu kovinkaan kalliilta. Ja noita pitää olla puolen kymmentä erilaista eri tarpeisiin. Teknistä, verkkoa ja merinovillaa pääosin.

    TV

    Omat puhelimet on olleet Samsungeja jo pitkään. Galaxy S5, S7 edge ja nyt Note 9. Kestävät vettä, eli en suojaa mitenkään. Eivät myöskään ole säikähtäneet pakkasta. Pidän milloin missäkin taskussa. Jos on takin sisäpuolella ja hikoilee kovasti, niin näyttö ulospäin toimii paremmin. Muuten saattaa joutua pyhkäisemään kosteutta pois näytöltä, jotta kosketusnäyttö pelaa paremmin. Yleensä on rintataskussa tai housun etutaskussa ns. vaatteiden ulkopuolella, eli sellaisessa taskussa johon pääsee käsiksi ilman vaatteiden aukomista. Tykkään että puhelimen saa käsiin pelkästään taskun vetoketjun avaamalla. Povitasku on siitä ikävä, että joutuu aukaisemaan ensin takin ja sitten varsinaisen taskun. Itse ostan yleensä ns. edellisvuoden lippulaivan. Ovat vielä kovia rautoja, mutta hinta on tullut tuntuvasti alaspäin uusimmasta mallista. Käsittääkseni nuo edullisemmat samsungitkin kestää vettä, mutta tykkään noista paremmista malleista. Ne kuitenkin kestää omassa käytössä vähintään sen pari kolme vuotta, kun ei ole tapana heitellä puhelimia, hakata niillä nauloja tai kohdella muutenkaan kaltoin. Yleensä alkaa vaan hitaus vaivata iän myötä ja oma hermo ei kestä tökkivää elektroniikkaa vähääkään. Akut noista myös heikkenee iän myötä ja uusi akku alkaa olla jo sellaisissa hinnoissa, että melkeen sama päivittää koko luuri.

    TV

    Kyllähän nuo akkuvehkeet on jo nyt loistavia raksalle. Ei tarvitse nykiä käyntiin, vaan saha on heti tulilla kun käyttäjä puristaa. Akkuja saa ladattua siinä vieressä, niin aika huoletta sahaa kahden akun taktiikalla.

    Ja jos olisi varaa, niin saattaisin jopa harkita metsään kun vielä hiukan kehittyvät. Akut kehittyy varmasti, kun niitä aletaan autoihin työntämään niin innokkaasti. Teho ja paino edes sinne ms-201 tasolle, niin mikäpä se olisi akkuvehkeellä sahata. Kyllä mönkijän, kelkan tai traktorin kyydissä tulee vaikka kuinka monta akkua matkassa. Samalla tavalla hipsuttelee tankkauspaikalle ja vaihtaa tuoreen akun, kuin menisi polttoainekannulle tankkaamaan. On hiljaista ja hajutonta, eikä ole käyntiin nykimistä. Valitettavasti köyhällä ei budjetti kestä investointia riittävän moneen akkuun, mutta jos ei olisi rahasta kiinni, niin ei olla kaukana käyttökelpoisesta laitteesta. Vielä kun olisi todella kevyt sahaosa, huskun flexi-valjaiden tapaan työkaluvyö, johon saisi samaan valjaaseen reppuakun kiinni ja joku koukku vyölle johon voi ripustaa sahan roikkumaan. Kulkisi melko huomaamatta kohtuullisen iso akku, saha ja sakset jatkuvasti mukana.

    Minusta aivan kehityskelpoinen idea, joskaan ei vielä aivan valmis metsätyökäyttöön. Pienempään pihahommaan ja rakennuksille varmasti jo nyt asian ajava, jopa polttomoottoria kätevämpi laite.

     

    TV

    On se kumma että tällä palstalla aikuiset ukot käyttäytyy jatkuvasti kuin kakarat. Onko kyse siitä että ollaan jo liian varhaista saapumiserää eikä sen takia osata perus käytöstapoja netissä vai huuteleeko täällä murrosikää lähestyvät kakarat niillä tiedoilla mitä on kylän ukoilta kuultu? Nyt jokainen katsomaan sinne peiliin ja miettimään miten itse käyttäytyy. Se on sama huudellaanko nimimerkin takaa netissä vai keskustellaanko kasvokkain esson baarissa, niin kyllä jotain käytöstavan kaltaisia pitää olla. Raskas palsta, kun jokaisen aiheen alta löytyy vastaavaa joutavan päivästä vääntöä täysin asian vierestä ja yksittäisiä aiheeseen liittyviä viestejä siellä täällä joukossa.

    No joka tapauksessa itsellä kuppi keikahti lopulta huskun suuntaan. Täytyy harkita jos joskus myöhemmin innostuisi hankkimaan kokeeksi tuon isomman fiskarssin vänkärin ja sakset. Johonkin laanipaikalle jättäisi ne siihen varalle ja voihan niitä koittaa myös metsässä tarpeen vaatiessa. Vaaka kääntyi lopulta huskun suuntaan, kun halusin testata tuota flexi valjasta. Sen tietää että huskun vehkeet toimii sen kanssa, mutta ei oikeen selvinnyt miten fiskarssit istuisi flexin koteloihin. Noista kuuli myös kovasti ristiriitaista kommenttia, mutta huskun vehkeet olen todennut perus toimiviksi, ovat fiskarsseja kevyemmät ja harvoin niistä kuulee moitteita, joten toimivat ilmeisesti myös muilla. Yleensä toimivan työkalun merkki on se, ettei niihin juurikaan kiinnitä huomiota. Ne toimivat ja hoitavat tarpeen ilman ylimääräistä hässäkkää, eikä niiden hyvyyteen tai huonouteen tule kiinnitettyä sen kummemmin huomiota.

    TV

    Itsellä houkuttelee tuo uusi huskun flexi vyö juuri tuon takia, että sitä on helppo muokata tarpeiden mukaan. Nappaa ne kotelot pois joita ei käytössä tarvitse ja sillä työkohteella ja varustelee ne kamat mukaan joita uskoo tarvitsevansa. Jos rojua kertyy mukaan enemmän, niin laittaa valjaat, jos varustus on kevyt, niin menee pelkällä vyöllä. Pelkän vyön kanssa vielä nopea käyttää tuon pikalukon ansiosta.

    Yllättävän heikkoja kokemuksia tuntuu Fiskarssin vehkeistä olevan. Taitaa olla viisain hankkia ne huskun työkalut, kun ovat osoittautuneet käytössä toimiviksi vehkeiksi. Ja sopivat varmasti parhaiten noiden flexin koteloiden kaveriksi.

    Normaalisti mukana kulkee mitä luultavammin koukku, sakset ja pieni muovikiila. Koukkua voisi myös käyttää kiilana/vänkärinä, mutta eipähän tylsytä ketjua jos hipaisee. Vänkäri saa odotella tankkauspisteellä viilojen kanssa. Isommille puille saa heittää sakset ainakin pois ja tilalle otetaan lisää kiiloja, retkikirves/pieni moska sekä mitta.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 51)