Käyttäjän tupe kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 77)
  • tupe

    Lähetäpä Puuhastelija kuva omasta levitystouhusta tuonne kuvagalleriaan. Minun kuvia siellä on jo kaksi.

    tupe

    Leppiniemessä puu on kasvanut todella hyvin ja puut ovat tukkipuuta. Suo voi tuottaa hyvääkin puuta, mutta hoitamista se vaatii kangasmaata enemmän.

    Yhdeksän kasvukautta olen metsissäni seurannut tuhkan vaikutusta. Sen perusteella levitysintoa riittää. 10 hehtaarille olen pohjustanut urat, joille tuhkaa levitän. Lumilinko on hyvä laite pöläyttämään tuhkan noin 15 metriä puolelleen.

    tupe

    Hehtaarikustannuksena 100 euroa on edullinen, kun huomioi tuhkan pitkän lannoitusvaikutuksen.

    tupe

    Laita kuormainkärry. On monikäyttöinen ja helppokulkuinen maastossa. Pienten kuvioiden käsittelyssä välttämätön.

    Hankinnasta saa alvin pois ja vähennyksin pienentää lopullista kulua. Ja arvo säilyy. Katsokaapa, minkä hintaista käytetyt kärryt ovat.

    tupe

    Olen levittänyt tuhkaa salpietarilla lannoitetulle kuivalle kankaalle ja kyllä vaikutuksen huomaa. Kuiva kangas voi olla hapan ja siellä tuhka tekee hyvää. Erityisesti lannoitukseen vaikutuksen huomaa kanervakankailla, jotka ovat happamia. Erityisesti kuusi innostuu kasvamaan.

    Tuhkaa odottelen paikalliselta lämpölaitokselta. Harvennetulla suopalstalla ovat ajourat valmiina ja uria olen tasoittanut lumella. Lingolla levitän, koska se on helppoa ja nopeaa. Tuhka on ilmaista, levitykselle tulee kulua muuan euro.

    tupe

    Olen levittänyt noin 400.000 kg, josta osa lingolla. Tuhka lentää parhaiten lumen mukana. Kevään sohjolumi on tosi hyvä. Peruslingolla tuhka lentää lumen mukana noin 20 metriä kummallekin puolelle. Kauhalla olen kasoja vienyt metsään ja linko kyllä huolehtii tasaisesta levityksestä.

    Linkousalustan valmistelussa tärkeää on se, ettei siinä ole irtokiviä, irtopuita tai muuta vastaavaa. Lumen polkeminen on hyvä, jos sen viitsii tehdä. En polkenut ollenkaan, kun pari vuotta sitten linkosin. Tuhkaa olen tilannut taas kevään levitykseen 100.000 kg ja tällä kertaa olen pohjustanut harvennuksella olevia ajouria. Sinäpä olen pahimmat irtopuut puskenut pois.

    Ja tuhkan vaikutuksesta kasvuun ei kannattane mainita muuta kuin se, että on se hyvää ainetta.

    tupe

    Kokemusta on 400.000 kg:n levittämisestä. Takakauhalla tai peräkärryllä olen tuhkaa vienyt metsään. Suurin osa levitetty lapiolla. Lumilinko on ollut käytössä myös ja se onkin hyvä levitin. Ei tarvitse olla kummoinen ura, jota pitkin maataloustraktori lumlingon kanssa voi kulkea. Tuhka lentää n. 20 metriä puolelleen ja sehän riittää yleensä ojitusalueilla. Tuhkan saan paikalliselta lämpölaitokselta ilmaiseksi. Levityskulut ovat olleet hyvin pienet omatoimisesti levitettynä.

    Otin kuvia harvennusalueelta, johon tuhkaa oli levitetty. Kyllä veti hymyyn naaman komeat vuosilustot ja pitkät vuosikasvut. Neulaset olivat erittäin hyvälaatuisia.

    Kuvia löytyy levityksestä ja vuosilustoista.

    tupe

    Taso on laskenut vuosien myötä. Kirjautuminen vaikuttaa osittain siihen, että vähän on asiallista keskustelua.

    tupe

    Mukavia vastauksia. Samaa mieltä, että mättään päältä taimi lähtee kasvuun hyvin, kun on hieman muuta maanpintaa korkeammalla.

    tupe

    Vuoden aikana hieman yli 250 m3 hankintana hakattu päätoimen ohessa. Mies on hoitanut metsää ja metsä on hoitanut miestä. Vielä muuan ojalinja ja penkkatien aukaisu, kun ojitus on tulossa kohta.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 77)