Käyttäjän tupe kirjoittamat vastaukset
-
Kokemuksesta voin sanoa, että on kyllä helppo levittää viskalla lanta metsään. Lanta menee koneeseen vaikkapa sankolla, jos ei ole etukuormainta tai vastaavaa. Eikä hehtaarilla pitkään nokka tohise.
Parin vuoden kuluttua.
1400€/3500 kg rahteineen eli 400€/tonni. Levitän itse viskalla.
Tuhkalannoituksen vaikutuksia olen hakkuiden aikana tutkinut. Latvassa näyttää olevan isommat lustot kuin tyvessä.
Lanta on kyllä tämä vuonna varsin edullista. Ja yhtiöiden levitystarjoukset myös hyviä, jos kuvion koko on riittävä. Ei tarvitse paljon kasvaa lisätukkia, niin menee plussalle.
Tässä on pointti, että kuski sanoo sinisellä merkityt latvatukit menevän kuitukasaan MG:n päätöksellä. Isäntä saa kuitenkin tukin hinnan. Katsopa noin 8:00 kohdalta. Muuten kuskin toimintaa on mukava seurata.
Huskin 440 oli samanlainen. Vaikka mitä teki, ei siitä tullut työkalua. Annoin pois. Huskin 340 pelaa, vaikka on vanha. Ja Stihl 260 pelaa aina ja varmasti.
Vapo on levittänyt tuhkaa osalle turvetuotannosta poistuneille soille ja kyllä kuvien perusteella puu kasvaa. Netistä löytyy myös tutkimuksia tähän liittyen. Ja uusin Maatilan Pellervo kertoo myös.
Seklerit ovat toimineet vuosia hyvin.
Vaan mikä olikaan vähätöisin? Pilkkomimen metsässä vai pihamaalla?