Käyttäjän Tomicus kirjoittamat vastaukset
-
Jospa niitä hirviä on kuitenkin sen verran, että kaikki lentämään kykenevät ovat jo kyytinsä saaneet.
Pohjois-Amerikan puulajeistahan monet ovat serotiinisia eli tarvitsevat metsäpaloja uudistuakseen. Kontortalla ja mustakuusella kävyt säilyvät puussa, kunnes metsäpalon lämpö saa ne avautumaan sen jälkeen metsänpohja onkin sitten turkkinaan taimia. Yellowstone paloi pahasti -88 ja nyt Googlemapsin kuvissa silloisilla paloalueilla on sakeat nuoret metsät.
Kun puuston kasvu ja samalla hiilinielukin on kovimmillaan ikäluokissa 30 – 50 vuotta, niin tuon Annelin linkin sivun 21 perusteella kasvu sakkaa Pohjois-Suomessa tulevina vuosikymmeninä vielä lisää. Alihakkuut ovat pitkän ajan kuluessa salakavalia…
Toisaalta, jos vuonna 2050 halutaan pohjoiseen suuria hiilinieluja, niin se vaatii kyseisen diagrammin vasemmanpuoleisten pylväitten siirtoa oikeaan reunaan voimakkailla uudistushakkuilla. Siis kumpi onkaan tärkeämpää – ilmastonmuutoksen vastainen taistelu vai monimuotoisuus?
Amerikkalaiset puulajit yleensä serotiinisia eli tarvitsevat jossain vaiheessa tulta. Kontorta pitää käpynsä ja siemenensä puussa kunnes palon lämpö saa kaikki kävyt aukeamaan kerralla ja palonjälkeinen maa on nurmikkona taimista. Yellowstonessa paloi 80-luvun lopussa valtavasti metsää, mutta niin vain näyttää googlemapsilla matkaillessa siellä olevan nyt runsaasti tiheää nuorta metsää.
Kontortankäpyjä jos kerää, niin niitä kannattaa käyttää saunassa että aukeavat ja taitaa lämpö parantaa itävyyttäkin.
Apteekeissa myyvät semmoista tavaraa, jossa on tehoaineita reilusti. Taisi jopa olla kielletty alle 16 vuotiailta.
Matti Kärkkäinen kirjoittaa laajassa metsänhoitomenetelmiä käsittelevässä jutussaan KM 12/20 seuraavaa:
”Lisäksi männyistä jäivät jäljelle laadullisesti heikoimmat puut, jotka eivät kelvanneet sahaukseen. Se on luultavasti vaikuttanut myös männyn perimään.
On tuskin sattumaa, että Vellingin ja Nepveun (1986) tutkimuksessa männyn geneettinen laatu on Suomessa varhaisen metsänkäytön alueilla (esimerkiksi Ahvenanmaan Sund, Pohjanmaa Isokyrö ja Pyhäjoki) heikompaa kuin idempänä (esimerkiksi Jaala, Sulkava ja Kerimäki). Läntiset männyt ovat tyvekkäitä ja oksikkaita myös Itä-Suomessa kasvaessaan, ja itäiset alkuperät ovat hitaammin kapenevia ja hento-oksaisia myös Länsi-Suomessa kasvatettaessa.”
Vesisahoja Suomessa on ollut jo 500 vuotta ja Rovaniemen Sinetässä höyrysaha jo 1780-luvulla ja raaka-aine näille hankittu metsistä valikoiden tarkoituksen ja kuljetusmahdollisuuksien mukaan.
Onko moista asiaa tutkittu laajemminkin ja onko moisesta havaintoja siellä etelässä käytännön tasolla?
Lisäksi FSC:ssä vaihettumisvyöhykkeet ovat koskemattomia: edes ajokoneen jälkeä ei saa löytyä. Tämä leikkaa tehollista pinta-alaa varsinkin tasavilla mailla ja edistää tavallaan soistumista.
Täällä pohjoisessa on viime vuosina yleistynyt peitteisestä metsänkasvatuksesta oma sovellus: harvennetaan vanha, jopa yli satavuotias metsä. Käytännössä tapahtunee sitten niin, että jo valmiiksi olematon kasvu puolitetaan jolloin metsä pysynnee seuraavat 50 vuotta samanlaisena.
Positiivisesti ajateltuna firmat saavat kohtuullisen kokoista tukkia harvennustaksalla eikä maanomistajalle tule uudistamis- eikä taimikonhoitokuluja.
Lapin arboretumin avajaisista Muddusjärvellä on videoa Lapin Kansan sivuilla. Kalliovuorten jalokuusi ja kontorta näyttävät pärjänneen.
Kevon tutkimusasemalla on tehty myös kokeita puulajien selviämisestä metsänrajalla. Skalluvaarassa ihan ylhäällä tunturikoivikossa.
Viime kesänä kävin Kivalolla vastaavalla reissulla. Uuden omistajan vastuulla paikka näyttää olevan menossa valitettavasti pahasti rappiolle.
Vanhoista istutuksista lehtikuuset ovat täkäläisittäin todella kookkaita, männyllä ja kuusella ei mitään jakoja moiseen kasvuun. Sembrametsikkö, taisi olla alppisembraa, on rappeutumassa kovaa kyytiä. Ikä tai harvennuksien puute vaikka nyt olikin käyty hakkaamassa.
Nuoremmista kokeiluista mustakuusi oli kasvanut mukavasti, mutta olikohan valtavien käpymäärien paino lumen kanssa katkonut runsaasti runkoja. Jonkun tiedon mukaan tuo vaiva ollut muuallakin tuolla samalla alkuperällä. Isoin yllätys oli makedonianmännyn ja douglaksen pärjääminen, kummassakin jo käpyjä. Pitännee itsekin koittaa löytää jostakin taimia tai siemeniä.
Lehtikuusen ja sembran taimia oli maastossa paikoin rupenaan. Jos tuolleen saavat olla, niin tulevaisuudessa tuosta vaarasta voi hakata vähän useampaa puutavaralajia…