Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 22,451 - 22,460 (kaikkiaan 22,802)
  • Tolopainen Tolopainen

    Rahaa suorastaan kasvaa puissa,  kaikkia koivuja Suomessa ei voi klapeiksi myydä, markkina on pieni. Menee muutama vuosi markkinoida 200 ha kärryllistä klapeja.

    .

    Tolopainen Tolopainen

    Minulla onkin vähän vanhempi maasturi ilman nykytekniikkaa, siinä olen noita ongelmia havainnut.

    Uudemmassa etuvetoisessa autossa on tuo luistonesto, eihän sillä pääse paljon mihinkään, jos se on päällä, rajoittaa tehoa liukkaissa nousuissa, jos on kärry perässä ongelmia tulee.

    Tolopainen Tolopainen

    Kemeran pitäisi tukea hyvää metsänhoitoa, eli vain sitä puuta joka menee teollisuudelle. Jos on jättänyt taimikkonsa hoitamatta ja kasvattaa riukuja, se ei ole tukemisen arvoista metsänhoitoa. Kyllä se korjaaminenkin on sitten hankalaa ja yritetään syyttää urakoitsijoita, kun puskikkoa pitäisi korjata motolla, omat työt on jääneet tekemättä. Hyvin hoidettuun nuoreen metsään ei Kemeraa voi saada nykyehdoilla.

     

    Tolopainen Tolopainen

    Timppa älä höpötä, räksät ovat rauhoitettuja vain pesintäaikana, olen ampunut niitä aikoinaan vaikka hyrymykket. Luvankin saa aika helposti.

    Suomen hirvilainssädäntö perustuu Robin Hoodin aikoihin, jolloin suojeltiin kuninkaan hirviä, että kansa ei päässyt niitä listimään. Suojeluasenne on jäänyt päälle, vaikka se maksaa kymmeniä miljoonia vuodessa, pelkästään liikenne-onnettomuuksina. Nykyisin harrastus aajaa kaaiken ohitse, metsästäjillä on liikaa oikeuksia yksityisten mailla.

    Tolopainen Tolopainen

    Kaivoin autotallista esille huski 238  vuodelta -83, ei ole sahattu paljon mitään. Kun on oikukaspeli, ei lähde lämpimänä käyntiin kuin kaasuliipasin pohjassa. Mistä moinen voisi johtua?, käy kyllä tyhjäkäyntiä.

    Tolopainen Tolopainen

    Metsänomistajn etu ei vaikuta mitään urakoitsijan konehankintaan. Kun metsänomistajan pitäisi myydä puut hankinnalla, että pystyis kilpailuttamaan hakkuun, nyt metsäyhtiöt kilpailuttavat urakoitsijat eikä heitäkään kiinnosta muu kuin raha.

    Miten muuten nuo hakkuukoneiden valmistajat eivät osaa päättää, laitetaanko telat etu-vai takapäähän. Uudessa Ponssessa näytti olevan takana.

    Tolopainen Tolopainen

    Melkovarmasti hakataan saman kokoisella koneella. Ei se hakkuukone mitään tallaa. Tärkeämpi on työteho ja puomin pituus kuin koneen leveys.

    Ajokone rasittaa maastoa paljon enemmän. Tässä määrää raha, eikä urakoitsijat ala säästämään ensisharvenuksilla muutamaa kiintoa puuta, joilla ei ole mitään rahallista merkitystä edes metsänomistajalle, joka hiukan menettää. Mutta eipä sillä polosella ole vaihtehtoja, jos ei itse tee hakkuutyötä.

    Tolopainen Tolopainen

    Kuka sitä haaskalle muuta vie kuin kuolleita luonnon eläimiä, sehän on täysin kiellettyä viedä esim kuolleita sianporsaita.

    Tolopainen Tolopainen

    Jos traktorin kuormaajalla ronkkii toisen perää, korvaako vakuutus?

    Tolopainen Tolopainen

    Luonnonvaraisten eläinten teurasjätteet saa jättää metsään, se nyt on aivan selva. Kuolleita hirviäkään ei kuaan nouda pois metsästä, luontoon kuolee jatkuvasti paljon eläimiä, lähes yhtäpaljon kuin syntyy. Voin ampua jäniksiä ja jättää ne metsään samoin rastaita, ja muita vahinkolintuja. Myöskään ammuttuja supikoiria tai kettuja ei tarvotse tuoda metsästä. Luonnosta pyydettyjä kaloja voin myöskin jättää metsään.

Esillä 10 vastausta, 22,451 - 22,460 (kaikkiaan 22,802)