Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset
-
Sellaisen metsämaanpohjan voi saada jopa ilmaiseksi, josta puut on myyty ja uudistaminen on tekemättä, ei sillä mitään rahallista-arvoa ole ainakaan Pohjois-Suomessa.
Siis nettipankissa kotona, ei tietenkään tarvitse mihinkään kivijalkapankkiin lähteä.
Auto maksetaan pankissa ja kun rahat ovat autolikkeen tilillä uuden voi käydä hakemassa . On yleensä sovittuna päivänä kilvissä ja kiillotettuna, en ole huomannut tuossa mitään erityistä ongelmaa.
Kun laiteaan valtiontalous etusijalle, päädytään Suomen malliin, kaikkea mahdollista joudutaan alkaa verottaa. Miten vielä 80-luvulla tultiin hyvin toimeen julkisella taloudella, joka oli puolet nykyisestä. Suomessa ei rauhanaikana ole tehty yhtään budjettia, jossa menoja olisi supistettu edellisestä vuodesta, ei edes Lipposen aikana 90-luvulla, vaikka Sailas on kehunut itseään ja Viinasta säästöistä, absoluuttisista säästöistä ei ole näyttöä, valtion menot kasvoivat joka vuosi myös 90-luvulla.
Ei tarvistisi palata kuin vuoden 2010 budjettiin niin tulot riittäisivät menoihin, menikö silloin kovin huonosti.
Kierteletkö metsissä hirviä jälestämässä ihan huvikseen. Ei ne hirvet mitään yhdestä miehestä välitä, kuulevat jo kaukaa tulon ja hiukan väistävät. Kustannuksia tuosta tulee paljon enemmän kuin hyötyä.
Onneksi eläkkeen saa verottomana. Ei siitä koskaan minulta ole veroja peritty. Pieni kiinteistövero ei tunnu missään, kun muutenkaan ei ehdi kaikkia kuluttaa helpottaisi hieman.
Höpö juttuja, kun metsistä tehdää puustoarvio, ei kaupoissa enää pääse tulemaan hinnoitteluvirheitä. Miksi joku möisi palstan 100k€ alle käyvän arvon, 40k€ saa n.6-7ha metsää, jossa on kohtuullinen hakattava puusto, sellaisesta alasta ei koskaan myydä puuta 150k€, Jos ymmärtää metsistä edes vähän ei kaikkia juttuja usko.
Miten rahasto voisi päästä voitolle, kun eivät yksityiset metsänomistajatkaan pääse, jotka ovat ostaneet viime vuosina palstoja. Mitä olen seurannut puolet palstasta menee vähintään lohkoksi parissa vuodessa. Yli puolet jää vielä pankille velkaa kauppasummasta ja seuraava hakkuu joskus vuosikymmenien päästä ja edessä kalliit muokkaukset ja istutukset taimikonhoitoineen.
Talouden rautaiset lait pakottavat poliitikot kuitenkin tekemään välttämättömät säästöpäätokset, niin kävi lopulta Kreikassakin, vaikka vasemmisto oli järjestänyt kansalle leipää ja sirkushuveja toisten rahoilla vuosikymmeniä. Loppu tuli ylivarojen elämisestä, kun ei ole omaa valuuttaa lopulta toiset lopettavat mässäilyn, jos ei itse tajuta. Suomessa tietenkin on vielä pelivaraa muutama vuosi, kun lainaa saa ilmaiseksi, mutta korjausliike on tehtävä, kun mitään pelastavaa talouskasvua ei ole näköpiirissäkään. Suomeen on vaikea enää saada merkittävää kasvua, kun investoinneista on kova kilpailu, eikä yhteisvaluutassa ole käytettävissä oman valuutan tuomaa kilpailuetua. Kannattaa katsoa yotubesta miten SDP:n Lipponen uhkaili keskustaa, kun puolue esitti kritiikkiä yhteisvaluuttaa vastaan. Devalvaatio oli hänen mukaansa keskustan pelikortti, jota piiloteltiin. Lipposen mukaan vastuullinen ay-liike pitäisi huolen Suomen kilpailukyvysta. Suorastaan pelottavaa miten heikoilla eväillä maan taloutta johdettiin Lipposen ollessa pääministerinä ja Niinistön valtiovarainministerinä. Päätöksissä ei ollut mitään realismia, kun yhteisvaluuttaan mentiin. Nykyisin suurinosa talousasiantuntijoista on samaa mieltä kuin silloinen Ahon johtama keskusta, yhteisvaluutta ei sovi Suomelle.
En minäkään aikaisemmin ole huomannut hirvien täysin syömää aluetta, mutta nyt on suojaisessa paikassa hehtaarin männyntaimikko hirvien talvehtimisalueella. Taimikko on vajaan metrin mittaista, eipä ole montakaan syömätöntä latvaa. Eikä ole pahemmin lehtipuuta. Taitaa olla toivoton tapaus kasvattaa mäntyä, jos uusi tielinja ei yhtään vaikuta hirvien käyttäytymiseen.