Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Sitä ei varmaankaan todella voi tietää, että lisääkö kasvihuoneilmiö kasvullisuutta vai ei, koska ilmasto-olot muuttuvat. Aika oleellinen ongelma on kuitenkin mannejään sulaminen. Varmuudella voi sanoa, että se nostaa merenpintaa. Aika paljon asuu porukkaa alavilla mailla. Mihinkä esim bangdeshiläiset asutettaisiin?
Mitä se pohjoisen napajään sulaminen vaikuttaisi Pohjois-Atlantiin ja Golf-virtaan. Hiipuisiko se virta, jolloin meillä voisi olla tosi kylmää vaikka jossain muulla olot paranisivat? Mistähän päin pitäisi varulta ostaa tontti?
Varovaisuusperiaatetta opetti aikoinaan Havukka-ahon ajattelija. Vapaasti muisteltuna:
”Asiat toteutuvat tai ovat huvikseen toteumatta. Tai sitten ne toteutuvat eri tavalla kuin suunniteltu. Joka nämä oivaltaa, sille maailman sivu on kevyt kulkea.”Ketä uskoa? Katselin Metlan sivulta tuota typpilaskeumaa eteläisessä Suomessa. Niistä kartoista päättelin, että laskeuma on luokkaa 2-4 kg/ha/v. Runsaammat laskeumat kartan mukaan Kaakkois-Suomessa. Kari M. tuolla edellä kirjoitti, että laskeuma olisi luokkaa 10 kg/ha/v. Myös Metlan kokopuukorjuuraportin mukaan laskeumat obat selvästi alle 10 kg/ha/v.
Paljonko esim Keski-Suomen korkeudella tuo typpilaskeuma on? Kuka tietää?
Meillä päin äestys ja sen yhteydessä männyn kylvö on samanhintainren kuin kaivinkonelaikutus.
Hankala on jättää havumetsään runsaammin koivua, koska se on niin nopeakasvuinen. Olen sitä joskus kokeillut, mutta, kun katselee sitten jälkeenjääneitä kuusentaimia, niin kyllä toteaa, että parempi jättää vain minimäärä. Haapaa ei kannata kasvattaa. Raitoja minäkin jätän kimalaisille ruoaksi. Ja pihlajiakin.
Tuon jutun tilastossa oli mm. tietoja typpilaskeumasta. Sitä näyttää olevan aika paljon. Mielestäni sen havaitsee puhtaissa vanhoissa männiköissä, jotka tuntuvat mustikanvarvuista päätellen muuttuvan rehevämmiksi. Siis ilman mitään lehtipuusekoitusta. Tietysti sitten varjopuolena on, että heinettyminen lisääntyy, mikä haittaa männyn siemenestä uudistamista.
Gla:lle
En epäile, etteikö sitä lehtipuuta löydy, kun lasketaan kaikki Suomen metsät. Tilanne lienee kuitenkin sellainen, että hyvin hoidetuista metsistä lehtipuu poistetetaan pääsääntöisesti jo perkausvaiheessa. Vastaavasti on sitten niitä pusikkoja, joissa ei juuri muuta kasvakaan. Esimerkiksi meikäläisen ”paimentamissa metsissä lehtipuun osuus on vuodesta 1967 pienentynyt 35 %:sta 7 %:iin ja määrä 30 m3/ha:sta 10 m3/ha:iin. Vastaavasti kuusen osuus on kasvanut 6 %:sta 15 %:iin ja määrä 5 m3:stä 22 m3:iin. Meillä on mäntyvaltaiset metsät, joissa männyn osuus on kasvanut 59 %:sta 78 %:iin.Luin tuon jutun tilastoja. Niissä esim typpisateen merkitys on suuri. Jutussa oli ravinnetase lakettu vain yhdelle vaihtoehdolle. Mielenkiintoista olisi nähdä laskelmat myös esim 50 ja 80 vuoden kiertoajoille. Itse uskoisin, että pitemmällä kiertoajalla raviinnetalous olisi paremmin tasapainossa.
Ainakin omat havainnot tukevat AC:n käsitystä, että lehtipuun osuus on pienentynyt. Entisissä harsintametsissä oli paljon koivua ja haapaa. Nyt niiden tilalle uudistetuissa kuusikoissa lehtipuuta on yleensäå vähän. Jos hirvet eivät syö, niin perkaajat raivaavat sen lehtipuun.
Toinen kysymys on se, että mikä se ravintotase on, jos latvamassaa ei kertää pois. Taivaaltakin tulee typpeä ym. Siinä mielessä saattaa AC liioitella.Käytännön myyntipäätöksiä tekevän kannalta olisi mukava nähdä esimerkkilaskelma, missä tulopuolella on se lavamassan myyntitulo ja istutustyön helpottuminen ja vastaavasti menopuolella se kasvutappio. Silloin olisi ainakin jotain konkreettista. Itse olen suhtautunut tuon latvamassan myyntiin niin, ettei sillä myyntitulolla ole niinkään merkitystä vaan sillä, että saadaan uudelle taimikolle mahdollisimman hyvä alku.
Katselin noita maksimimittoja.
UPM:llä:
kuusitukki 75 cm, kuusikuitu 65 cm, mäntytukki 55 cm, muut 60 cm.Jos alusta asti huolehtii perkauksista, niin ainakin meillä ei ole tarvittu ennakkoraivauksia kuin erittäin harvoin. Ehkä metsien huonoilla taimettumisominaisuuksillakin on osansa.
Joskus olen käynnyt aukossa sitten muokkauksen jälkeen kaatelemassa, jos jotain on jäänyt pystyyn. Harvennuskohteita ei ole yleensä tarvinnut ennakkoraivata. Joskus on mäntyjen alle syntynyt kuusialakasvustoa, jonka raivaamisesta oli saattanut olla jotain hyötyä. Ei sitäkään kukaan esittänyt.
Ei siitä Motista suunniteluun ole paljon apua.
Harvennukset riippuvat tietysti siitä, että seurataan sekä metsäsuunnitelman tietoja ja sitä miltä se puusto metsässä näyttää.Aukkoja tehdään yleensä miltei sama määrä vuosittain, jotta joskus päästään ideaali-ikärakenteeseen ja toisaalta kaikki hoitotyöt voidaan tehdä myös mahdollisimman tasaisesti. Aukkoja tehtäessä meillä on kolme kriteerinä: vanhemmasta päästä, ensin huonosti tuottavat (siis esimerkiksi hyvällä kasvupaikalla harvapuustoiset kuviot) ja tietysti sitten järkeviä aukkoja (esim laajentaen vanhaa aukkoa).
Metsätalous on siinä mielessä helppoa, ettei kovin suureen tarkkuuteen kuitenkaan pääse, joten se tuntuma metsässä on kyllä avainasemassa.
Lieneekö tuo alue Jyväskylän kaupungin ja Muuratjärven välillä jotenkin erityisen suotuisa kuusien kasvulle vai onko siellä joitakin kuusia joiden kasvugeenit ovat tavallisuudesta poikkeavat.
Isän kotitalon mailla niillä tienoilla erään mäen alarinteessä kasvoi myös poikkeuksellisen suuri kuusi. Lopulta se lahosi. Myös äidin kotitalon mailla niinikään mäen alarinteellä kasvoi erittäin suuria kuusia. Tosin ne saivat myös kunnon lannoituksen, sillä aikoinaan niiden alla oli äidin lypsypaikka, jota lehmät siis lannoittivat.
Myös muualla Muuratjärven lähistöllä kasvaa kuusia, joiden olemukseksensa perusteella voisi arvioida kasvavan huippukokoon.
Hyvin suuri ero metsänkasvussa on Päijänteen itäpuolella, joka on selvästi karumpaa ja kivisempää. Joskus Muuramessa taimia istuttaessa ei kuulemma kuokka osunut kertaakaan päivässä kiveen. Vastaavasti Päijänteen toisella puolen miltei aina putki kolahtaa kiveen.
Tietysti perinteisin menetelmin.
Kuten Aukusti tuolla edellä totesi, että ne saarekkeetkin ovat haitaksi. Eivät ne kuuset kasva vaan ”palavat” aurigossa ja lopuksi kuolevat. Osan kaataa myrskyt. Niitä tuli aikanaan kokristua.
Jokin aikaa sitten oli Hesarissa Sauli Valkosen ym. kirjoitus, jossa kritisoitiin sitä, että lakiehdotus vaatii jatkuvalle kasvatukselle tarkoitetun metsän jätettäväsi turhan tiheäksi, jolloin luontainen taimettuminen ei onnistu tai taimet vaan jurovat. Niinhän siinä käy. Senhän jokainen avosilmin metsässä liilluva tietää. Kääntöpuolena on taas se, että rankempi hakkuu hävittäisi taimet ja jätetyt puut olisivat myrskytuhoille alttiita.
Ei taida pahemmin puuntarjontaa lisätä, koska metsäyhtiöt eivät taida olla kiinnostuneet ostamaan kohteita, joissa se riidan siemen on kylvetty joka hakkuusopimukseen. Sekin, että työpäiväkohtaiset tulokset putovat, on toinen sahafirmojen kannalta hankala asia, koska silloin ei joustavasti voi sopeuttaa apteerusta muuttuviin mittoihin.