Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Gla:lle
En epäile, etteikö sitä lehtipuuta löydy, kun lasketaan kaikki Suomen metsät. Tilanne lienee kuitenkin sellainen, että hyvin hoidetuista metsistä lehtipuu poistetetaan pääsääntöisesti jo perkausvaiheessa. Vastaavasti on sitten niitä pusikkoja, joissa ei juuri muuta kasvakaan. Esimerkiksi meikäläisen ”paimentamissa metsissä lehtipuun osuus on vuodesta 1967 pienentynyt 35 %:sta 7 %:iin ja määrä 30 m3/ha:sta 10 m3/ha:iin. Vastaavasti kuusen osuus on kasvanut 6 %:sta 15 %:iin ja määrä 5 m3:stä 22 m3:iin. Meillä on mäntyvaltaiset metsät, joissa männyn osuus on kasvanut 59 %:sta 78 %:iin.Luin tuon jutun tilastoja. Niissä esim typpisateen merkitys on suuri. Jutussa oli ravinnetase lakettu vain yhdelle vaihtoehdolle. Mielenkiintoista olisi nähdä laskelmat myös esim 50 ja 80 vuoden kiertoajoille. Itse uskoisin, että pitemmällä kiertoajalla raviinnetalous olisi paremmin tasapainossa.
Ainakin omat havainnot tukevat AC:n käsitystä, että lehtipuun osuus on pienentynyt. Entisissä harsintametsissä oli paljon koivua ja haapaa. Nyt niiden tilalle uudistetuissa kuusikoissa lehtipuuta on yleensäå vähän. Jos hirvet eivät syö, niin perkaajat raivaavat sen lehtipuun.
Toinen kysymys on se, että mikä se ravintotase on, jos latvamassaa ei kertää pois. Taivaaltakin tulee typpeä ym. Siinä mielessä saattaa AC liioitella.Käytännön myyntipäätöksiä tekevän kannalta olisi mukava nähdä esimerkkilaskelma, missä tulopuolella on se lavamassan myyntitulo ja istutustyön helpottuminen ja vastaavasti menopuolella se kasvutappio. Silloin olisi ainakin jotain konkreettista. Itse olen suhtautunut tuon latvamassan myyntiin niin, ettei sillä myyntitulolla ole niinkään merkitystä vaan sillä, että saadaan uudelle taimikolle mahdollisimman hyvä alku.
Katselin noita maksimimittoja.
UPM:llä:
kuusitukki 75 cm, kuusikuitu 65 cm, mäntytukki 55 cm, muut 60 cm.Jos alusta asti huolehtii perkauksista, niin ainakin meillä ei ole tarvittu ennakkoraivauksia kuin erittäin harvoin. Ehkä metsien huonoilla taimettumisominaisuuksillakin on osansa.
Joskus olen käynnyt aukossa sitten muokkauksen jälkeen kaatelemassa, jos jotain on jäänyt pystyyn. Harvennuskohteita ei ole yleensä tarvinnut ennakkoraivata. Joskus on mäntyjen alle syntynyt kuusialakasvustoa, jonka raivaamisesta oli saattanut olla jotain hyötyä. Ei sitäkään kukaan esittänyt.
Ei siitä Motista suunniteluun ole paljon apua.
Harvennukset riippuvat tietysti siitä, että seurataan sekä metsäsuunnitelman tietoja ja sitä miltä se puusto metsässä näyttää.Aukkoja tehdään yleensä miltei sama määrä vuosittain, jotta joskus päästään ideaali-ikärakenteeseen ja toisaalta kaikki hoitotyöt voidaan tehdä myös mahdollisimman tasaisesti. Aukkoja tehtäessä meillä on kolme kriteerinä: vanhemmasta päästä, ensin huonosti tuottavat (siis esimerkiksi hyvällä kasvupaikalla harvapuustoiset kuviot) ja tietysti sitten järkeviä aukkoja (esim laajentaen vanhaa aukkoa).
Metsätalous on siinä mielessä helppoa, ettei kovin suureen tarkkuuteen kuitenkaan pääse, joten se tuntuma metsässä on kyllä avainasemassa.
Lieneekö tuo alue Jyväskylän kaupungin ja Muuratjärven välillä jotenkin erityisen suotuisa kuusien kasvulle vai onko siellä joitakin kuusia joiden kasvugeenit ovat tavallisuudesta poikkeavat.
Isän kotitalon mailla niillä tienoilla erään mäen alarinteessä kasvoi myös poikkeuksellisen suuri kuusi. Lopulta se lahosi. Myös äidin kotitalon mailla niinikään mäen alarinteellä kasvoi erittäin suuria kuusia. Tosin ne saivat myös kunnon lannoituksen, sillä aikoinaan niiden alla oli äidin lypsypaikka, jota lehmät siis lannoittivat.
Myös muualla Muuratjärven lähistöllä kasvaa kuusia, joiden olemukseksensa perusteella voisi arvioida kasvavan huippukokoon.
Hyvin suuri ero metsänkasvussa on Päijänteen itäpuolella, joka on selvästi karumpaa ja kivisempää. Joskus Muuramessa taimia istuttaessa ei kuulemma kuokka osunut kertaakaan päivässä kiveen. Vastaavasti Päijänteen toisella puolen miltei aina putki kolahtaa kiveen.
Tietysti perinteisin menetelmin.
Kuten Aukusti tuolla edellä totesi, että ne saarekkeetkin ovat haitaksi. Eivät ne kuuset kasva vaan ”palavat” aurigossa ja lopuksi kuolevat. Osan kaataa myrskyt. Niitä tuli aikanaan kokristua.
Jokin aikaa sitten oli Hesarissa Sauli Valkosen ym. kirjoitus, jossa kritisoitiin sitä, että lakiehdotus vaatii jatkuvalle kasvatukselle tarkoitetun metsän jätettäväsi turhan tiheäksi, jolloin luontainen taimettuminen ei onnistu tai taimet vaan jurovat. Niinhän siinä käy. Senhän jokainen avosilmin metsässä liilluva tietää. Kääntöpuolena on taas se, että rankempi hakkuu hävittäisi taimet ja jätetyt puut olisivat myrskytuhoille alttiita.
Ei taida pahemmin puuntarjontaa lisätä, koska metsäyhtiöt eivät taida olla kiinnostuneet ostamaan kohteita, joissa se riidan siemen on kylvetty joka hakkuusopimukseen. Sekin, että työpäiväkohtaiset tulokset putovat, on toinen sahafirmojen kannalta hankala asia, koska silloin ei joustavasti voi sopeuttaa apteerusta muuttuviin mittoihin.
Selväähän on, että asialla on ollut kaksi toheloa. Ei siinä selittely auta. Kyllä motokuskinkin pitää tietää, ettei mökkitontilta saa kaataa puita. Olisi pitänyt varmistaa.
Kerran nauhoin harvennuskohteen lähtien, että naapurin tekemä kepitys oli rajalla. (kuten se varmaan olikin) Motokuski soitti ja sanoi gepsin näyttävän, että se viitoitus olisikin naapurin puolella. Jätettiin varulta harventamatta, ettei mentäisi vieraalle maalle. Näin tekee kunnon motokuski.
Toinen kysymys on sitten tontinomistajan asenne, jossa tuntuu olevan myös paljon parantamisen varaa.
Se, että korkealla olevat alueet ovat karuja, ei ainakaan Päijänteen tienoilla pidä automaattisesti paikkaansa. Nimittäin korkeimmat mäet jäivät mannerjään sulettua vedenpinnan yläpuolelle ja ainakin joistakin niistä eivät ravinteet ole huuhtoutuneet. Siis ainakin Päijänteen itäpuolella ei maaston korkeusasemasta voi ennustaa sen ravinteisuutta.
Kuule Taneli. Kyllä kannattaa puhua teknisestä arvosta, kun sitä kerran on vaadittu oikeudessa. Jos vaaditaan aivan älyttömiä korvauksia puiden teknisestä arvosta, niin silloin tuntuu, ettei muillakaan vaateilla ole kummosia perusteita.
Lueskelin tuota lehtijuttua ym tarkemmin. Jotenkin nuo palaset eivät aivan tunnu yhteensopivilta.
Jos ajouraa oli 70 m, niin miksi väitetään, että pilattiin 900 m2. Jos ottaisi uran leveydeksi 6 m, niin silloin olisi hakattu 420 m2. Entä sitten puiden lukumäärä 112 kpl? Jos olisi hakattu 900 m2, niin se merkitsisi 1244 runkoa/ha. Siis tavallista kuitupuumetsää, jossa puustoa on enimmillään 200 m3/ha. Hakattiin siis tällä olettamuksella 18 m3. Puuston hinta max 20 euroa/m3. Siis hakatun puuston arvo max 360 euroa, Vaatimus puiden arvosta oli 3900 euroa, siis 11-kertainen. Kun nuo muutkin vaatimukset olivat samaa luokkaa, niin ymmärtää, ettei hakkaajilla ollut kovin suurta intoa neuvotella.Katselin Pohjolan vakuutusehtoja, niin kotivakuutuksesta myrsky ei korvaisi kaatuneita puita. Metsävakuutukseen saa erillisellä maksulla koristearvokertoimen puille. Tällaista vakuutusta ei mökkitontille saa. Joskus se tuuli kaataa rannaltakin puita. Ainakin Päijänteellä.
Rakennusliikkeellä tuli aikoinaan ostajia, jotka mitättömiin vikoihin vedoten halusivat asuntoonsa arvonalennusta, siis alentaa kauppahintaa. Pääsääntöisesti sitä ei annettu, vaan viat korjattiin vaikka olisi maksanut enemmänkin. Puita ei tietenkään saa pystyyn, siksi kohtuullinen hyvitys olisi paikallaan. Sitä ei voi arvioida käymättä paikanpäällä. Onko se sitten 3-tai 5-kertainen puuston arvoon nähden on sitten makuasia. Oleellista kuitenkin on, ettei mökin käyttö millään tavalla vaikeutunut. Siksi kaikki tuollaiset ylimääräiset vaatimukset herättävät ainakin minussa antipatiaa.
Hakkajien olisi saattanut olla viisasta kirjallisesti ilmoittaa kohtuulliseksi arvioimansa korvaussumma ja tiedustella tilinumeroa, jolle voi sen maksaa. Olisi ollut mukavampi lähteä käräjille, jos sinne asti olisi koskaan joutunut.