Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Ei se MHY voi toimia kuten ostajaorganisaatiot. Nimittäin silloin pitäisi olla lähes koko Suomen kattava MHY.
Esimerkiksi UPM:llä on muutama kaveri, jotka päättävät tuotantolaitosten tilauksien perusteella koska joku leimikko hakataan. Eräs UPM:n ostomies kertoi, että saattoi mennä miltei vuosikin, ettei hänen ostamiaan kohteita hakattu (tosin siinä oli niitä myrskytuhojakinkin). Oli kavarilla srlittelemistä myyjille. Esimerkiksi UPM:n ajoitukseen vaikuttaa vaneritehtaiden, sahojen ja paperinvalmistajien tarpeet.
Vastaavasti tietenkin toimivat sahat. Suunnittelevat hakkuujärjestyksen ja katkonnan kysynnän ja korjuuolojen mukaan. Kun eri sahoilla tilanteet vaihtelevat, niin sen MHY:n on kyllä kovin hankalaa siinä välissä sitten saada juuri oikeanmittaisia ja oikean puun tukkeja oikeaan aikaan tienvarteen, Jos se MHY nimittäin toimittaisi tukkeja vaikka vain 4 eri sahalle.
Olihan siinä toinenkin oleellinen tekijä. Sen jk-metsän uusiintuminen laskettiin kaiketi onnistuvan 100 %:sti. Todellisuus lieneen, että ehkä 20 % onnistuu kunnolla ja loppu enemmän tai vähemmän epämääräisesti. Tämä uudistumisriski pitäisi aina noteerata vertailuissa.
Meikäläisen ”puuhamaan” metsät oli hakattu vuonna 1933 tilavuuteen n. 50 m3/ha, mihin sisältyi tukkipuita n. 13 kpl/ha. Sen jälkeen ei paljon myytykään. Luonnollisestikin sota-aikana halkoja. Vuonna 1963 tehtiin ensimmäinen kauppa avahakkuusta. Puusto oli niinä 30 vuotena kasvanut noin tasolle 90 m3/ha. Siis luokkaa 1,3 m3/ha/v. Epäilemättä syynä oli huono lähtötilanne. Tietysti jäljelle saattoi olla jääneet kitukasvuiset aluskasvuspuut, joiden sekaan ei syntynyt kunnolla nuorta metsää. Suunta on selvä. 30 vuodessa avohakatut ja uudistetut ovat kasvaneet vastaavasti, huonommillakin pohjilla, 120-150 m3/ha. Siis 4-5 m3/ha/v.
Noista mesimarjoista. Ne ovat ainakin meiltäpäin hävinneet. Tai ei ainakaan marjoja tule. Saattaako syynä olla metsälaiduntamisen loppuminen?
Minä olen yhden pienen peruntömetsän antanut mennä ohitseni perintönä lapsille.
Vaimo, joka on suuri (yhteis)metsänomistaja, on ratkaissut tilanteen, että kun omistajasta aika jättää, niin puolet menee lapsille ja puolet lapsenlapsille. Nytkin se metsä on tietysti hyvässä hoidossa ja tuottavaa. Myöhemmin jakantuu pienempiin osiin, mutta eihän sitä ole hyväksi liikaa omistaakaan.Ei taitaisi tuo AJ:n malli myynnin ja korjuun kilpailuttamisesta ja välityspalkkion saannista ainakaan metsänomistajan tilipussia kasvattaa. Päinvastoin. Kyseessähän olisi siis periaatteessa hankintahakkuu. Sen hintaso on luettavissa tämän lehden puunhintaosiossa.
Teoriassakin olisi erittäin hankalaa sovittaa sahojen ja tuoretta kuusikuitua käyttävien tehtaiden sekä riippumattoman motoyrittäjän aikatauluja siten, ettei joku kärsisi. Tietysti laskun maksaisi metsänomistaja.
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos hallitus budjettiriihessään todella päättäisi,että ensi vuoden alussa siirrytään pinta-alaverotukseen. Montakohan sahaa ja muuta puunjalostusfirmaa kaatuisi tänä vuonna puupulaan, kun puutavaran myynti romahtaisi sitä pinta-alaverotusta odotellessa.
Vapavuorella on kyllä tässäkin asiassa enemmän intoa kuin älliä.
Millainen on pitkäaikainen toimitussopimus, jos ”toimittajalla” siis MHY:n seuraajalla ei ole varmuutta, että saa puut hankittua, tai ainakaan kannattavaan hintaan. Ja toisin päin, jos se MHY-yhtiö on ostanut leimikon, jossa on vaikka 6 eri firmalle menevää puuta, niin ostavatko sitten sen puun, tai siihen hintaan, että sille MHY:lle on kannattavaa? Ja äkkiä alkaa tulla myös laatureklamaatioita sille välittäjälle.
Olen sen verran paljon tuolla yrityselämässä toiminut, että ihmetyttää, kuinka tasan tarkkaan tässä puukauppa-ajattelussa liikutaan normaalien liikeperiaatteiden ulkopuolella.
Tässä MHY-vastaisessa ajattelussa metsäteollisuus ilmeisetikin toivoo, että pääsisi eroon vaikka noista katkontavertailuista ja saisi myös metsänomistajakunnan nykyistä hajanaisemmaksi. Todellisuudessa esim itsenäisille sahoille MHY:t ovat usein arvokas kumppani, koska sitä kautta tulevien leimikoiden tarjoaminen on ostomiehelle helpompaa, kuin juosta joka sadan motin leimikon perässä.
Kun myyn puuta jollekin ostajalle, on ensimmäinen kriteeri varmuus siitä, että saan sovitun kauppahinnan. Muut, kuten hinta ym., tulevat paljon kauempana.
Ostajan maksukykyisyys luonnollisestikin riippuu tämän omista pääomista. Velkavetoinen yritys tulee äkkiä tiensä päähän. Sikäli, kun ymmärrän harvalla MHY:llä taitaa olla kovin suuria omia pääomia. Siksi kävisin kauppaa vaan 100 %:n ennakkosuoritusta vastaan. Taitaa siis kaupat jäädä tekemättä.
Jos MHY:iden jälkeläiset läksisivät riskibisnekseen, niin vuorenvarmasti joku menisi nurin ja silloin koko systeemin maine menisi kertaheitolla. Jokainen voi arvata mitä seuraisi kaikille muillekin.
Liekö sarjassa tutkimuksia, joista esimerkki on se, että jäätelön syönti lisää hukkumiskuolelelemia. Molemmat lisääntyvät nimittäin kesällä. Jos puukuolema-alueilla ihmisten kuolemet lisääntyvät, maallikon mukaan kummatkin johtuvat jostakin kolmannesta tekijästä, jota tutkijat eivät ole vaivaantuneet selvittämään.
Yleensäkin tilanne reaalimaailmassa on erittäin harvoin se, että joku ilmiö olisi riippuvainen vain yhdestä tekijästä. Jatkuvasti kuitenkin uutisoidaan mitä ihmeellisempiä riippuvuuksia jättäen siis selvittämättä riippuvatko tapaukset aivan jostain muista syistä.
Teollisuuden pitäisi antaa sitoumus ostaa kaikki Suomen puut järkihintaan. Silloin voisi perustella jotain maksua.
Keroin esimerkin, ettei viime kesänä saanut suurelta sahalta.edes tarjousta huippukelirikkoleimikosta aina kestävän tien vieressä.
Ei se homma voi nimittäin niinkään mennä, ettei metsänomistaja tiedä minä vuonna mahdollisesti olisivat hänen puunsa ostovuorossa. Siis tosiasiasa palattaisiin vanhaan savujakoon.
Sikäli, kun minä Moskun tarinan olen ymmärtänyt, ei Moskulle tainnut tärkeintä olle henkilökohtainen poronkasvatus vaan mieluummin hyödyntää naapureiden poroja. Myös rajantakaisten. Tosin tietysti henki oli kummallakin puolella sama. Eihän kunnon poromies syö koskaan omaa poroaan. Tämä taisi tuolla Kittilän-Enontekijän puolella aikoinaan johtaa poronhoidon taantumaan.
Huonosti nuo tunturitkin näyttävät poronhoitoon sopivan. Kävelen syksyisin Utsjoella Paistunturin paliskunnan mailla. Eipä siellä pahemmin enää jäkälää näe.
Sanovat, että kevättalvella luppo, siis erilainen naava ja jäkälä ovat erittäin tärkeitä porolle. Niitä ei tietystikään kasvatusmetsistä löydy.