Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Minä olen yhden pienen peruntömetsän antanut mennä ohitseni perintönä lapsille.
Vaimo, joka on suuri (yhteis)metsänomistaja, on ratkaissut tilanteen, että kun omistajasta aika jättää, niin puolet menee lapsille ja puolet lapsenlapsille. Nytkin se metsä on tietysti hyvässä hoidossa ja tuottavaa. Myöhemmin jakantuu pienempiin osiin, mutta eihän sitä ole hyväksi liikaa omistaakaan.Ei taitaisi tuo AJ:n malli myynnin ja korjuun kilpailuttamisesta ja välityspalkkion saannista ainakaan metsänomistajan tilipussia kasvattaa. Päinvastoin. Kyseessähän olisi siis periaatteessa hankintahakkuu. Sen hintaso on luettavissa tämän lehden puunhintaosiossa.
Teoriassakin olisi erittäin hankalaa sovittaa sahojen ja tuoretta kuusikuitua käyttävien tehtaiden sekä riippumattoman motoyrittäjän aikatauluja siten, ettei joku kärsisi. Tietysti laskun maksaisi metsänomistaja.
Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos hallitus budjettiriihessään todella päättäisi,että ensi vuoden alussa siirrytään pinta-alaverotukseen. Montakohan sahaa ja muuta puunjalostusfirmaa kaatuisi tänä vuonna puupulaan, kun puutavaran myynti romahtaisi sitä pinta-alaverotusta odotellessa.
Vapavuorella on kyllä tässäkin asiassa enemmän intoa kuin älliä.
Millainen on pitkäaikainen toimitussopimus, jos ”toimittajalla” siis MHY:n seuraajalla ei ole varmuutta, että saa puut hankittua, tai ainakaan kannattavaan hintaan. Ja toisin päin, jos se MHY-yhtiö on ostanut leimikon, jossa on vaikka 6 eri firmalle menevää puuta, niin ostavatko sitten sen puun, tai siihen hintaan, että sille MHY:lle on kannattavaa? Ja äkkiä alkaa tulla myös laatureklamaatioita sille välittäjälle.
Olen sen verran paljon tuolla yrityselämässä toiminut, että ihmetyttää, kuinka tasan tarkkaan tässä puukauppa-ajattelussa liikutaan normaalien liikeperiaatteiden ulkopuolella.
Tässä MHY-vastaisessa ajattelussa metsäteollisuus ilmeisetikin toivoo, että pääsisi eroon vaikka noista katkontavertailuista ja saisi myös metsänomistajakunnan nykyistä hajanaisemmaksi. Todellisuudessa esim itsenäisille sahoille MHY:t ovat usein arvokas kumppani, koska sitä kautta tulevien leimikoiden tarjoaminen on ostomiehelle helpompaa, kuin juosta joka sadan motin leimikon perässä.
Kun myyn puuta jollekin ostajalle, on ensimmäinen kriteeri varmuus siitä, että saan sovitun kauppahinnan. Muut, kuten hinta ym., tulevat paljon kauempana.
Ostajan maksukykyisyys luonnollisestikin riippuu tämän omista pääomista. Velkavetoinen yritys tulee äkkiä tiensä päähän. Sikäli, kun ymmärrän harvalla MHY:llä taitaa olla kovin suuria omia pääomia. Siksi kävisin kauppaa vaan 100 %:n ennakkosuoritusta vastaan. Taitaa siis kaupat jäädä tekemättä.
Jos MHY:iden jälkeläiset läksisivät riskibisnekseen, niin vuorenvarmasti joku menisi nurin ja silloin koko systeemin maine menisi kertaheitolla. Jokainen voi arvata mitä seuraisi kaikille muillekin.
Liekö sarjassa tutkimuksia, joista esimerkki on se, että jäätelön syönti lisää hukkumiskuolelelemia. Molemmat lisääntyvät nimittäin kesällä. Jos puukuolema-alueilla ihmisten kuolemet lisääntyvät, maallikon mukaan kummatkin johtuvat jostakin kolmannesta tekijästä, jota tutkijat eivät ole vaivaantuneet selvittämään.
Yleensäkin tilanne reaalimaailmassa on erittäin harvoin se, että joku ilmiö olisi riippuvainen vain yhdestä tekijästä. Jatkuvasti kuitenkin uutisoidaan mitä ihmeellisempiä riippuvuuksia jättäen siis selvittämättä riippuvatko tapaukset aivan jostain muista syistä.
Teollisuuden pitäisi antaa sitoumus ostaa kaikki Suomen puut järkihintaan. Silloin voisi perustella jotain maksua.
Keroin esimerkin, ettei viime kesänä saanut suurelta sahalta.edes tarjousta huippukelirikkoleimikosta aina kestävän tien vieressä.
Ei se homma voi nimittäin niinkään mennä, ettei metsänomistaja tiedä minä vuonna mahdollisesti olisivat hänen puunsa ostovuorossa. Siis tosiasiasa palattaisiin vanhaan savujakoon.
Sikäli, kun minä Moskun tarinan olen ymmärtänyt, ei Moskulle tainnut tärkeintä olle henkilökohtainen poronkasvatus vaan mieluummin hyödyntää naapureiden poroja. Myös rajantakaisten. Tosin tietysti henki oli kummallakin puolella sama. Eihän kunnon poromies syö koskaan omaa poroaan. Tämä taisi tuolla Kittilän-Enontekijän puolella aikoinaan johtaa poronhoidon taantumaan.
Huonosti nuo tunturitkin näyttävät poronhoitoon sopivan. Kävelen syksyisin Utsjoella Paistunturin paliskunnan mailla. Eipä siellä pahemmin enää jäkälää näe.
Sanovat, että kevättalvella luppo, siis erilainen naava ja jäkälä ovat erittäin tärkeitä porolle. Niitä ei tietystikään kasvatusmetsistä löydy.
Vähän omakohtaista muistitietoa hirvikannan kehityksestä Keski-Suomessa, Aloitin jahtihommat v.1961. Nihin aikoihin lupia oli 1-2 aikuista. Vasoja ei metsästetty lainkaan. Vielä 1970-luvun alussa kanta oli niin heikko, että hirvi oli kokonaan vuodeksi rauhoitettu. Joskus kävi niin, etten työesteen vuoksi ennättänyt jahtiin, kun se ainut hirvi ammuttiin ensimmäisenä viikonloppuna.
Joskus 1970-luvulla alkoi Karjalan kannakselta purkaantua ”hirviarmeija” Kaakkis-Suomeen. Syykin on selvä. Hirvet olivat lisääntyneet rauhassa sotatoimialueelle kasvaneissa pusikoissa. Niiden ikääntyessä ja kannan kasvaessa oli luontevaa lähteä länteen, jossa 1960-luvulla voimallisimmin aloitettiin avohakkuut.
Meille Päijänteen itärannalle näyttää hirviä jatkuvasti vaeltavan. Joskus ne jäävät paikalle. Joskus ne jatkavat matkaansa ja vievät entisetkin pois. Siksi tosiaan on erittäin vaikeaa määritellä niitä metsästyskiintiöitä. Velipoika metsästää Päijänteen länsipuolella. Sinne ei suuntaudu vaelluksia. Siksi siellä kanta on lähes olematon.
Vähän kevennyksenä. Joskus 60-luvulla olin tullut hirvimetsältä kotiin Espooseen sunnuntai-iltana. Nuokuin tv:n ääressä uutisia kuunnelleen, kun yhtäkkiä havahduin. Uutistenlukija Kauko Saarentaus luki loppukevennyksenä, että hirvi oli metsästäjän huudon pelästyttämänä kuollut sydänhalvaukseen. Ja lisäsi vielä ”Hirvi taki sen kaiketi piloillaan”. Olin hämmästynyt kun selvästi uutinen viittasi meidän porukan maihin. Selvisihän sitten asioiden kulku. Jahdissa oli ollut lehtimies tekemässä juttua. Ampuja, aikoinaan radiossa ”Isä-Kauppisena” esiintynyt kaveri huusi ammuttuaan kovaa, että sydänlaukaus. Lehtimies kuuli, että sydänhalvaus ja kysyi, että oliko se tosiaan sydänhalvaus. Joku heitti lakkinsa luodinreijän päälle ja hirvi näytti siis ehjältä. Toimittaja säntäsi heti tekemään juttua. En ollut ennättänyt paikalle, joten kuulin tapahtumasta toimittajan version vasta uutisista.
Minäkin olen hakkuuttanut 70-luvun metsiä. Olen monesti todennut, että tukkien viat, yleensä lenkous, johtuvat paljasjuuritaimien istutusvirheistä. Mitä mieltä Taneli olet?