Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Ei se suo-ojitus mennyt silloin aikanaan putkeen. Meillä on ojitettuja rämeitä 1950-luvulta asti noin noin 28 ha. Niiltä on kaikkiaan hakattu ehkä 400 m3 harvennuspuuta. Siis ehkä 0,3 m3/ha/v. Eikä jatko näytä sen paremmalta. Kuitenkaan niistä ei ole turvetuotantoon. Osin ovat pienialaisia. Suurin suo on lammen rannassa, jossa vesiensuojelu on mahdotonta. Luulisin, että usein on samanlainen tilanne. Eikä metsätalous jatkossakaan parane. Kasvu on hidasta ja hakkuu logistisesti kallista, koska muuten harvennetaan kesällä. Talvella ei kannata tulla hekemaan jotain 50-100 m3:n erää.
On sentään ojittamattomiakin luonnontilaisia soita 27 ha. Ojitetut korvet ( 10 ha) kasvavat tietysti hyvin.
Tietysti kannattaisi siis ojitetut isot rämeet ohjata turvetuotantoon. Edellyttäen tietysti, että vesiensuojelu onnistuisi. Se taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi. Luonnonlaeille ei juuri voi mitään.
Ihan mielenkiinnosta. Koska AC on viimeksi käynyt ihan itse esimerkiksi Ylä-Lapissa? Nimittäin, kun tuntee asiat noin hyvin!
Minusta metsälakikohteella on huonompi lainsuoja kuin luonnonsuojelualueella. Ollaan aivan laillisesti aikoinaan Metsäkeskuksen laatiman suunnitelman mukaan tehty metsäautotie tuollaisen metsälakikohteen poikki. Siinäkin mielessä aika kumma tuomio. Tuomari ei ole ollut aivan täydessä ymmärryksessä. Ei syyttäjä. Eivätkä mahdolliset puolustusasianajajat.
Meidän kohteessa ei toki tarvinnut ruopata pitemmällä. Ei tuollaisen 15 metrin pitäisi kuitenkaan mitään vaikuttaa.
Mietin, että paljonkahan tuolla asteikoilla saisivat Talvivaaran kaivoksen alapuolisen vesistön omistajat vahingonkorvauksia? Ja millaiset sakot Pekka Perä?
Sinänsä tuo korvaus on täysin käsittämätön. Vahingonkorvaustahan tuomitaan syntyneestä vahingosta. Metsälakikohdetta ei saa hakata. Mistä se vahinko on sitten syntynyt?
Oikeuslaitos valittaa resurssipulaa. Kyllä se syntyykin tällaisia asioita käräjille vietäessä. Jotenkin tuomiotkin ovat täysin käsittämättömiä.
Toisaalta luontoa voidaan surutta turmella kunhan se tehdään ”laillisessa” järjestyksessä. Olen kertonut louhinta-/murskaamohankkeesta, jonka seurauksena 3 hehtaarin järvi olisi kaiken järjen mukaan turmeltunut. Hulluinta hankkeessa oli se, että pienellä, täysin mahdollisella, paikan siirrolla haitat olisivat poistuneet eivätkä kustannukset olisi kasvaneet. Hämeenlinnan hallinto-oikeus olisi antanut maa-ainesten ottoluvan. Vaasan hallinto-oikeuskaan ei hylännyt ympäriristölupaa. Kuitenkin siirsi sen käsittelyn Länsi-Suomen Aviin, minkä siirtopäätöksen KHO vahvisti. Avin käsittelyssä hakija perui lupa-anomuksensa, kun ilmeisestikin näki meidän perustelut liin vahvoiksi. Kauheasti kului eri tahojen aikaa.
Jos hanke olisi toteutunut, niin eipä sen maanrakennusyhtiön kavereita enempää kuin luvan myöntäneen ympäristölautakunnan jäseniä olisi mihinkään rangaistuksiin tuomittu vaikka meidän rantasaunasta olisi hävinnyt uintimahdollisuus. Ehkä oltaisiin saatu pieni korvaus. Ehkä ei.
Fakta on, että Lappi olisi tosi kuollut paikka ilman porotaloutta. Sinne jouduttaisiin syytämään tukieuroja valtavan paljon enemmän kuin nyt, jotta se saataisiin pidettyä jotenkin asuttuna.
Taitaa porotalous hyödyttää enempi etelää. Ravintoloissa myydään kovaan hintaan poroannoksia ja marketeissa savuporoa ym. Siitä poronlihan loppuhinnasta valtaosa jää siis etelään. Lappilaisille jää tuottamisen ilo.
Samaa mieltä ”Metsänvartijan” kanssa. Jos siellä Koreassa rytisee, niin tulee kyllä negatiivinen suhdanne. Siis täysin päinvastainen kehitys kuin vuonna 1951.
Metsätalouden kannattavuuteen vaikuttaa puunhinnan lisäksi se, paljonko voidaan myydä. Meilläkin viellä 1992 oli metsänkasvu 3,2 m3/ha/v. Nyt 5,5 m3/ha/v ja siitä merkittävä osa tukkia. Siis kannattaa tarkastella kokonaistuloa, ei yksikköhintoja.