Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Olen ollut toki leimaamassa apupoikana metsää jo Korean konjunktuurin aikaan 1951. Mitä metsämarssit vaikuttivat siihen en kyllä osaa ottaa varmaa kantaa. Meillä on kyllä pyritty hoitamaan silloin muutenkin ammattimiesten ohjeiden mukaan. Ehkä suurin vaikutus on ollut oppi, että metsänhoitoon pitää panostaa, mikä sitten kyllä näkyykin nykypäivänä metsiemme kasvussa.
Voi kyllä todeta suuren hyppäyksen tapahtuneen myöhemmin, kun paakkutaimet tulivat markkinoille. Minulla on joku vertailukohde, kun tien kahta puolen uudistettiin samanlaisella maapohjalla 35 tai 15 vuotta sitten. Kyllä se nuorempi kuvio on vallan toisennnäköinen ja kasvuun lähtö huimasti parempaa. Paljasjuuritaimien istutus oli paljon vaikeampaa ja kasvuunlähtö vastaavasti hidasta, Silloin ei myöskään harrastettu varhaisperkausta, joka olisi nopeuttanut taimien kehitystä. Raivaussahatkin taisivat tulla markkinoille vasta 1970-luvulla. Silloinhan suoritettiin ”perkauksia” paljon lentoruiskutuksin.
En kyllä muista koskaan tyrkytetyn koivunistutusta silloisten metsäammattilaisten toimesta. Ainoa poikkeus oli vanha lehmähaka, johon koivu oli ainut oikea vaihtoehto. Männynistutusta tarjoiltiin silloin 1970-luvulla rehevimmilekin paikoille ja tietysti niitä istutettiinkin. Paljon istutettiin myös kuusta. Kerrankin fiksu yhtiön mies torppasi liian rehevään paikkaan ehdotetun männynistutuksen ja vaihdatti kuusenistutukseksi. Kyllä ammattilaisilla oli silloinkin myös omaa harkintaa.
Taneli ei ehkä ole sisäistänyt yhteismetsän ja osakeyhtiön eroa, kun ei pitänyt kantaa talousarvion roimaa ylitystä automaattisesti tuomittavana. Nimittäin yhteismetsän hoitokuntaa voisi rinnastaa vaikkapa jonkun valtuuttamaan henkilöön. Jos joku antaa valtakirjan suorittaa joku liiketoimi valtuuttajan määräämällä tavalla, niin ei se valtakirjan haltija saa ylittää valtuuksiaan.
Yhteismetsän hoitokunnan rooli on tällainen valtuutettu, jolle on annettu ohjesäännössä, toimintasuunnitelmassa ja talousarviossa rajat, joiden mukaan toimitaan. Kysymys ei luonnollisestikaan ole edes siitä, että yhteismetsälle aiheutuisi tappiota valtuuksien ylittämisestä, sillä tappiota voi tulla jollekin osakkaalle, jolla olisi yhteismetsän hänelle kuuluvalle voitto-osuudelle kannattavampi sijoitus.
Jesselle
On Timpalla ”kalupakissa” koivukin. Kun ensi vuoden istutukset on tehty, niin kasvaa jo 10 ha 1-40-vuotiasta puhdasta koivikkoa. Havupuun seassa koivua ei tunnetuista syistä ole helppoa kasvattaa. Siksi koivua niissä vain vähän. On meillä jätetty pieni haapametsäkin tuomaan vaihtelua maisemaan.Gla epäili, että kuivuus haittaa joskus kuusenkasvua. Omat havainnot viittavat, että ongelmat esiintyvät paikoissa, joissa kallion päällä on ohut maakerros. Meillä esimerkiksi paras kuusenkasvu on mäen päällä kivikossa. ( vajaa 50-vuotiaat kuuset jo jopa 42-senttisiä) Tosin kyseessä on ns supra-aktiivinen paikka, siis mannerjään sulettua ei jäänyt vedenpinnan alle.
Mitähän muuta sieltä pilvistä vielä tulee? Merivesien lämpeneminen epäilemättä lisää haihduntaa ja sitä kautta sateita. Miten Suomessa? Luulisi, että ainakin Länsirannikko tulee saamaan entistä enemmän vettä. Sadanta saattaa vähentyä itään mennessä, kun Atlantilta tulleet sadepilvet ovat ennättäneet purkaa lastinsa. Kuusihan pitää kosteudesta.
Typpilaskeumilla ja sateilla on epäilemättä heinänkasvua lisäävä vaikutus. Männyn kasvatusta tämä haittaa, koska heinä silloin usein nitistää sen sirkkataimen. Me olemme ratkaisseet ongelman niin, että ästystä ja sen yhtydessä suoritettua männynkylvöä täydennetää seuraavana vuonna kuusenistutuksella. Silloin esin pahemmin heinettyvät alueetkin ovat ainakin jossain määrin taimettuneita, siis kuusilla. Tietysti myös muokkaamatta jäänet kohdat.
Tässä keskustelussa on jäänyt ottamatta huomioon ilman mukana tulevan typen vaikutus luontoon. Meillä on erittäin paljon vanhoja putaita männiköitä. Yllättävää kyllä niissä mustikkakasvusto on erittäin voimakasta.
Tulee väistämättä tunne, että luonto on muuttunut selvästi rehevämpään suuntaa vaikkapa vain viimeisen 50 vuoden aikana. Itse kyllä epäilen juuri tuon typen vaikutusta. Epäilemättä se vaikuttaa kuusien kasvuua lisäävästi, kun sinne kankaille aiemmin harhaantuneen kuusta katselee.
Kuinka paljon ja miten tuo tulevaisuudessakin satavan typen vaikutus pitäisi sopivaa puulajia valittaessa ottaa huomioon, tulisi viisaiden tutkijoiden selvittää. Itse pyrin siihen, että saadaan mahdollisimman paljon kuusi-mäntytaimikoita, jolloin tulevaisuudessa on vaihtoehtoja.
Kannattaisi ehkä luoda silmäys markkinoihin. Kuustahan käytetään paljon enemmän kuin koivua ja sillä on hyvin monipuoliset markkinat. Mikä olisi ollut tilanne, jos kaikki tuoreet maat olisi uudistettu koivulle. Uskooko joku, että koivulle olisi ollut samanlaiset markkinat kuin nyt kuuselle??
Toinen kysymys on metsän tuotto. Siitäkin on täällä kirjoitettu. Nimittäin koivikko nopeasta kasvustaan huolimatta tuottaa selvästi huonommin kuin kuusikko. Tukkiosuus on selvästi pienempi ja tukin hinta joitakin erikoistyviä lukuunottamatta on, kuten tiedetään, vain 3/4-osaa kuusitukin hinnasta. Jos koivua olisi viljelty vielä enemmän, niin ero kuusikon hyväksi olisi vielä kasvanut.
En tiedä sitä, millaiset ohjeet yleisesti olivat 1960-luvulla. Ainakin meidän metsät uudistettiin istuttamalla, mikä paljasjuuritaimilla kivikkoiseen maastoon oli melkoinen urotyö. Ja jälkipolvien kannalta ainoa oikea.
Todettakoon vielä, että meilläkin uudistetaan koivulle ensi vuonna taas kerran. Kyseessä on vanha lehmähaka, jossa koivuntaimi nopeakasvuisena pärjää paremmin vatukon ym kanssa. Myös maisemasyyt puoltavat tässä kohteessa koivua.
Uskoisin, että tulevaisuudessa kuusen markkinat monipuolistuvat entisestään ja kuusen kasvatus verrattuna koivuun on entistäkin kannattavampaa. Männyn laadun parantajana kuusi puoltaa paikkaansa myös vähän karummillakin mailla. Eikä sitä tarvitse niillä välttämättä kasvattaa tukkipuuksi asti.
Minulla aivan samantyyppisiä kokemuksia kuin Kurjellakin. Siis myyrien esiintyminen ja myyrätuhot eivät korreloi paikan heinäisyyden tai avoimuuden kanssa. Vuonna 2009 oli muutamassa 2006 hakatussa aukossa (suurin n. 5 ha) pahoja tuhoja, vaikkei niissä vielä kasvanut paljon muuta kuin istutustaimet. Vieressäkään ei ollut uusia aukkoja, joten myyrät tulivat paikalle jostain vanhemmista metsistä. Toisaalla myyrätuhoja oli heinettyneissä aukoissa tai sitten ei. Olen kertonut aiemmin n. 1,5 ha:n U:n muotoisesta aukosta, jonka toisessa haarassa oli liki täystuho ja toisessa taas ei ollenkaan. Siis yksittäisen tilan yksittäisilläkin aukoilla tilanne vai vaihdella laidasta laitaan.
Pihkaniskalle vähän historiatietoa. Vesisahoja on ollut jo ainakin 1700-luvulta. Ensimmäiset höyrysahat rakennettiin Kymijokisuistoon 1860-luvulla pääosin norjalaisten toimesta. Päijänteenkin rannoille niitä höyrysahoja ilmaantui sitten myöhemmin 1800-luvulla, kun höyrylaivaliikenne Päijänteellä ja ratayhteydet mahdollistivat toimitukset Suomenlahden satamiin. Esimerkkinä meikäläisen ”puuhamaan” silloinen omistaja, joka perusti höyrysahan vuonna 1891. Sen sahan toiminta loppui 1920-luvun lopussa, kun Stalinin dumppaama, vankityövoimalla tuotettu, sahatavara romahdutti suomalaisten markkinat Keski-Euroopassa
Kuten tuolla toisessa keskustelussa totesin, niin ammattisahurit arvostavat tyvitukkeja vaikka ne olisivat lenkojakin, jos puunlaatu on muuten laadukasta.
Minäkin uskoin, että mänty ei koskaan lahoa. Valitettavasti asia ei ole niin. Vanhojen mäntyjen leimikoisa on aina muutama kelo pystyssä. Tyvilahoakin löytyy aina silloin tällöin. Ei siis kannata ikuisuuksiin säästää, ellei tavoitteena ole lahopuun kasvattaminen.
Mieluummin kyllä myydä sahoille. Niistä ainakin jotkut ottavat lengotkin tyvet tukeiksi toisin kuin nämä konsernit, jotka noudattavat laatuvaatimuksia tarkkaan.
Taas kerran. Yhteismetsä sopii erittäin monillre, joilla ei ole kykyä tai mahdollisuuksia hoitaa esim etäällä olevia metsiään. Samoin sen perustaminen estää maanomistuksen pirstoontumista. Esimerkiksi suuren tilan jakaminen toisi sekä suuret kustannukset että hankaluudet puunkorjuussa.
Hyvin hoidettu yhteismetsä tarjoaa paljon helpomman ja kannattavamman tavan omistaa metsää. Se, joka liittää metsänsä UPM:n perustamaan yhteismetsään, tietää luonnollisestikin mitä tekee ja mihin sitoutuu.
Tiedän tasan tarkkaan, että esimerkiksi yhteismetsän, jossa puuhailen, metsät ovat paljon paremmin hoidettuja siihen verrattuna, jos ne olisi jaettu osakkaille, jotka sitten tekisivät jotain tai sitten ei. Valitettavasti kaikissa järjestelmissä löytyy sitten mätämuniakin kuten Timo Heikin esimerkki kertoo.
Lieneekö tehty joskus todellista tieteellistä tutkimusta tuollaisen loukkupyynnin todellisesta vaikutuksesta. Selvähän se on, että huippukannan aikaan loukkuihin menee myyriä. Ne ovat peräisin joko pyydysalueelta tai vaeltavat sinne syntyvään heikomman kannan alueeseen jostain läheltä.
Kysymys kuuluukin, että kuolisivatko ne kuitenkin samaan aikaan tauteihin. Tai jopa peräti niin, että tautivaihe iskisi aiemmin, jos kanta olisi tiheämpi. Vaihtohto voisi olla tietenkin myös niin, että taudit lisääntyvät nopeammin, jos myyrien liikkeet tapahtuvat taimikkoalueelle kauempaa.
Sinänsä mielenkiintoista on, että tuhot eivät koskaan ole joka aukossa samanlaisia. Lähekkäinkin saattaa esiintyä täysin eriasteisia tuhoja. Yhteismetsällä on maita noin 75 km välein. Toisella alueella esiintyy myyräkannan huippuvuosina vaihtelevasti tuhoja. Toisella ei ainakaan pariinkymmeneen vuoteen ole esiintynyt havaittavia tuhoja. Sillä tuhovapaalla tienoolla on pienpetojen metsästys tehokasta. Vastaavasti myyrätuhoalueella olematonta.
Kyllä luonto on arvaamaton. Tarvittaisiin kyllä tosi perusteellista tutkimusta, jotta voitaisiin ainakin jollakin tarkkuudella ennustaa myyräkantojen kehitystä ja löytää keinoja rajoittaa kantoja. Olen kyllä samaa mieltä, ettei pedoista juuri ole hyötyä. Meilläkin oli paha tuho 2-vuotiaassa taimikossa supin pesän vieressä aukossa. Saman aukon kauemmassa päässä ei taas ollut tuhoa.