Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Metsänvartijalle täsmennyksenä. Jos teen omassa metsässä työtä x euron arvosta, niin minun verotettava pääomatulo kasvaa sillä summalla. Maksan siis siitä 30 tai 32 % veroa eikä siis mitään sotuja. Epäilykseni on, että pyrkimys on siirtää ”haarasteluntoisen” metsätalouden tulo ainakin osittain ansiotuloverotuksen piiriin, jolloin tietysti vero nousisi ja päälle tulisi sotut.
Yritysverotuksen alhainen taso johtuu kansainvälistä kilpailusta, jossa pyritään haalimaan ulkolaisia yrityksiä tai ainakin pitämään kotimaiset täällä. Metsämaata ei voi siirtää, joten sen osalla painetta veron laskuun kilpailusyistä ei ole. Eikä metsämaata voi tuottaa lisää, joten siksikään ei tarvita verokannustimia.
Ainoastaan sitten metsäteollisuuden kannalta olisi mukavampaa asioida harvalukuisempien myyjien kanssa. Nämä verosysteemit taitavat kuitenkin erittäin vähän ohjata metsämaan kauppoja. Jos siitä metsästä pidetään vaikkapa periaatteelisista syistä, niin ei sitä kuitenkaan myydä. Jos sitten myydään, niin myydään oli järjestelmä mikä tahansa.
Kyllä suunnitellun systeemin tarkoitus on vain paikata valtion kassaa, jotta ministeriön virkamiehet tuntisivat itsensä tärkeiksi jakaessaan Kemera-rahoja ja olisi perusteita ylläpitää laajaa virkamieskuntaa. Valtiontalouden säästöt pakottaisivat muuten luopumaan näistä turhakkeista.
Minä luulen, että kysessä on yksinkertaisesti halu saada sen työn arvo, mitä metsänomistaja omassa metsässään tekee siirrettyä kevyemmin verotetusta pääomatulosta raskaammin verotettuun ansiotuloon ja ”bonuksena” päälle sotu-maksut.
Kuten Jyrki Iivonen Hesarissa kirjoitti, taas kerran sössitään puukauppamarkkinat vuosiksi.
Jos joku uskoo, että joku verouudistus tehtäisiin siten, että metsätalouden kokonaisveroaste laskee, on kyllä aika lapsenuskoinen. Voi tietysti olla niin, että verot nousevat toisilla vähemmän kuin toisilla.
Yhtymämuotoisesta omistuksesta seuraa todella se riski, kuinka sitten menetellään, jos ei olla yksimielisiä. Esimerkiksi meillä omistus oli pitkään perikunnan nimissä. Sitten alkoi esiintyä vaikeuksia päättää metsäkaupoista. Tietysti vielä niin, että se ”vastarannan kiiski” oli vain pienen osuuden omistaja. Vaihtoehtona oli joko jakaa metsät tai muodostaa yhteismetsä. Tällä kertaa oli ”pelimerkkeinä” muuta perinnönjakoa, joten yhteismetsä saatiin sopuisasti perustettua.
Ihmiset kuolevat, joku tulee seniiliksi tai saattaa suuttua sukulaisilleen. Tulee avioeroja, jopa konkursseja. Kaikki ne halvaannuttavat yhtymän toiminnan. Meidänkin tapauksessa oli aiemmin tilalla oli ensiksi kolme omistajaperhettä. Sitten yksi ajautui konkurssiin ja toiset saivat vaivoin hankittua tämän osuuden. Jäljellejääneistä toisen omistus jakaantui avioeron ja kuolemantapauksen johdosta kolmelle taholle. Siinä vaiheessa tila oli pakko jakaa. Toisesta puoliskosta tehtiin sitten 40 vuotta kestäneen perikuntamuotoisen omistuksen jälkeen siis yhteismetsä.
Siihen pystyykö siirtämmään omaisuutta lapsilleen verottomasti, että he voisivat vaikka sitten perustaa yhteismetsän, en osaa ottaa kantaa. Omistusjärjestelyt onnistuvat silloin, kun on selvä päättäjä. Kun sakki kasvaa, niin päätöksenteko hankaloituu. Verotusseikat kannattaa toki ottaa huomioon, mutta sitten toisaalta myös tulevaisuuden hallinnon helppous.
Verotus on muuttuvaa. Ei siis tiedä mitä eteen tulee. Luullakseni osakeyhtiöön siirryttäessä saattaa tulla siirtymävaiheessakin veroseuraamuksia. Miten ne verot sitten tulevaisuudessa muuttuvat eri omistusmuotojen välillä on kyllä ”Herrassa” eikä sillä perusteella voi tehdä valintoja. .
Oman maan osalla tilanne on tietenkin se, että tila pirstoontuu ja osia saattaa sitten jo seuraavan sukupolven aikana jäädä ”heitteille” jos porukkaa ei kiinosta tai ovat muuten riitaisia. Se ei tietenkään ole kysyjän toiveiden mukaista. Yhteismetsässä on sellainen automatiikka, että metsät tulevat kuitenkin hoidettua.
Valtiovalta suosii yhteismetsien perustamista. Se on usein puhdasta paperityötä, jonka kulut menevät valtion piikkiin. Jos siihen tilaan kuuluu muutakin kuin puhdasta metsää, siis rakennuksia, peltoja, rantatontteja, niin yleensä ne pyritään lohkomaan eroon ja yhteismetsä perustamaan puhtaasta metsämaasta, koska niiden erottaminen yhteismetsästä jollekin yksittäiselle omistajalle saattaisi taas vuorostaan aiheuttaa turhia veroseuraamuksia.
Ainakin joihinkin vanhoihin lähinnä siirtolaisille perustettuihin yhteismetsiin näyttää pesiytyneen kallista ja itseriittoista hallintokulttuuria. Näihin viime vuosina perustettuihin suvun yhteismetsiin taidetaan sitä vastoin olla yleisesti tyytyväisiä. Meillä tulee kuudes menestykäs toimintavuosi täyteen.Siis suosittelen yhteismetsää. Kannattaa jo ennen perustamista sopia pääperiaatteet kuinka toimitaan. Meillä metsä oli alunperin kahden sisaruksen omistama. Tehtiin osakassopimus 20 vuodeksi, jossa esimerkiksi sovittiin hoitokunnan jäsenten ja puheenjohtajien tasapuolisesta valinnasta tälle ajalle. Yleensäkin yhteishankkeissa pitää jakaa tehtävlä mahdollisimman laajasti. Meillä on kaksi ”toimihenkilöä”. Toista puolta edustaa yhteismetsän kassanhoitaja. Minä edustan toista puolta ja hoidan muun hallinnon toimitsijana.
Olin tänään ja oli hulinaa, kun varmaan puolet Pääkaupunkiseudun koululaisista oli paikalla. Ainakin jätskin ja karkinmyyjät pärjäsivät.
On hyvä, että kaupunkilaisnuoretkin viedään joskus näkemään jotain aitoa.
Saarijärvellä vanhoissa kuusikoissa erityyppisiä vahinkoja. Yksittäisiä puita, puuryhmiä ja yhdessä hehtaarin kuviossa n. 40 %. Kokonaisuudessaan ehkä vajaa 2 % näiden kuusikoiden puumäärästä. Vahingot koostuvat metsään jäävistä yksittäispuista ja myrskypuun halvemmasta hinnasta. Meillä myrskypuista vakuutus korvaa emintään 14 euroa/m3. Näyttäisi, ettei se raja ylity. Vahinko jäänee yhteissmetsän vuosittaisen vakuutusmaksun alle.
Myrskytilanteen selvittelyssä metsäyhtiöt ovat kyllä palvelussa ylivoimaisia, jos on pitkä asikassuhde. Mukava soitella Espoosta Keski-Suomeen ja pyytää, että kaveri kävisi vähän kävelemässä kuusikoita. Sitten pohtia sitä, miten menetellän. Mitä hakatataan aukoksi ja mitä ei ja koska hakataan.
Totta kai tämänkin yhtiöt veloittavat jotenkin puun hinnassa, mutta hyvästä palvelusta maksaa mielellään. Kyllä Otsolla arkipäivän toiminnassa on haasteellisia kilpaiijoita. Toinen asia on sitten metsäsuunnitelmat. Hinnat lienevät aika samoja. Valinnan ainakin minun mielestäni ratkaisee työn laatutaso. Mikä se on Otsolla verrattuna muihin sitä en osaa sanoa. Ainakin aiemmat koemukset Metsäkeskuksen työstä ovat hyvät.
Timo Heikin tapaukseen en ota kantaa. Esimerkiksi yhteismetsä maat, jossa puuhastelen olisi jouduttu pilkkomaan lukuisiin erillisiin tiloihiin rajoineen ja uusine teineen ja kulkurasitteineen. Jakokustannus olisi ollut metkoinen ja myös pysyvä haitta metsätaloudelle jatkuva.
Käytännön toimet olisivat vaikeutuneet, kun toisilla omistajilla ei olisi ollut teknisiä mahdollisuuksia tai haluja huolehtia kunnolla metsistään. Siis tappiota olisi tullut sekä yksityis- että kansantaloudelle.
Meillä hallinto hoidetaan talkootyönä, siksi sen kulut mukaanlukien kirjanpitäjän palkkion ovat luokkaa 1 % myyntituloista ( verotuksessa etu 2 %).
Tietysti myös tulevat perinnönjaot on helppo toteuttaa, koska ei tarvita mitään maanmittaustoimituksia,
Jatkan tuota viljelyseutu-teemaa, jossa valkohäntäpeuroilla on runsaasti ravintoa.
Eräs päättelyketju voisi olla se, että valkohäntäpeura, jonka kanta on runsainta juuri Lounais-Suomessa, on vakauttanut sen alueen kettukannan korkealle tasolle. Kuten tiedetään, peuraa metsästetään tammikuun lopulle, ja maastoon jää valtava määrä jätettä kettujen syötäviksi. Tietysti myös osa kolaripeuroista päätyy kuolemaan yksikseen luontoon. Talvisaikaan supit ovat yleensä unilla. joten ketut voivat vapaasti mässäillö peurajätteillä. Vaikkei luonnossa olisi yhtään myyrää, niin kettuemot pärjäisivät hyvin kevääseen ja synnyttäisivät sekä kasvattaisivat suuria poikueita.
Jos sitten tulisi myyräkannan lisääntymisvaihe, niin runsaslukuisille ketuille kelpaisi lämmin myyräpaisti, jonka pyydystäminen vähälumisella seudulla on lisäksi vaivatonta toisin kuin lumisessa Metsä-Suomessa. Tällöin siis kettukanta tosiaan vakiinnuttaa myyräkantaa, mutta siis vain siksi, ettei myyrä ole ketun tärkein ruokalähde ainakaan talviaikaan.
Jos sitten haetaan muita korrelaatioita myyrätuhojen kanssa, niin tuulihaukkojen määrän ja tuhojen esiintymisien välilläkin saattaisi olla jotain yhteyttä..
Kolme vuotta harjoitettu. Hyvä systeemi, jota jatkossakin harjoitetaan. Joka vuosi on itänyt. Vuosittaiset erot ovat kuitenkin melko suuria. Näyttäisi, että tänä vuonna itävyys on ollut parasta ja todella hyvä. Äkeilläkin on eroja. Sellainen kone, jota voi pyörittää eteen- ja taaksepäin ja tekee pienehköjä laikkuja, näyttäisi olevan paras. Jos rinnemaita, niin varottava, ettei äkeen urista tule sellaisia, että niissä valuva vesi vie sirkkataimet juurineen
Riskinä tietenkin on, että vaikka ollaan kuivahkoilla kankailla, niin joissakin kohdissa heinä haittaa taimettumista. Kannattaa tarkkailla. Sitten tietysti kannattaa muutenkin täydennysistuttaa, jos jää kylvämättömiä kohtia kivikon tai kylväjän takia.