Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Myrskytilanteen selvittelyssä metsäyhtiöt ovat kyllä palvelussa ylivoimaisia, jos on pitkä asikassuhde. Mukava soitella Espoosta Keski-Suomeen ja pyytää, että kaveri kävisi vähän kävelemässä kuusikoita. Sitten pohtia sitä, miten menetellän. Mitä hakatataan aukoksi ja mitä ei ja koska hakataan.
Totta kai tämänkin yhtiöt veloittavat jotenkin puun hinnassa, mutta hyvästä palvelusta maksaa mielellään. Kyllä Otsolla arkipäivän toiminnassa on haasteellisia kilpaiijoita. Toinen asia on sitten metsäsuunnitelmat. Hinnat lienevät aika samoja. Valinnan ainakin minun mielestäni ratkaisee työn laatutaso. Mikä se on Otsolla verrattuna muihin sitä en osaa sanoa. Ainakin aiemmat koemukset Metsäkeskuksen työstä ovat hyvät.
Timo Heikin tapaukseen en ota kantaa. Esimerkiksi yhteismetsä maat, jossa puuhastelen olisi jouduttu pilkkomaan lukuisiin erillisiin tiloihiin rajoineen ja uusine teineen ja kulkurasitteineen. Jakokustannus olisi ollut metkoinen ja myös pysyvä haitta metsätaloudelle jatkuva.
Käytännön toimet olisivat vaikeutuneet, kun toisilla omistajilla ei olisi ollut teknisiä mahdollisuuksia tai haluja huolehtia kunnolla metsistään. Siis tappiota olisi tullut sekä yksityis- että kansantaloudelle.
Meillä hallinto hoidetaan talkootyönä, siksi sen kulut mukaanlukien kirjanpitäjän palkkion ovat luokkaa 1 % myyntituloista ( verotuksessa etu 2 %).
Tietysti myös tulevat perinnönjaot on helppo toteuttaa, koska ei tarvita mitään maanmittaustoimituksia,
Jatkan tuota viljelyseutu-teemaa, jossa valkohäntäpeuroilla on runsaasti ravintoa.
Eräs päättelyketju voisi olla se, että valkohäntäpeura, jonka kanta on runsainta juuri Lounais-Suomessa, on vakauttanut sen alueen kettukannan korkealle tasolle. Kuten tiedetään, peuraa metsästetään tammikuun lopulle, ja maastoon jää valtava määrä jätettä kettujen syötäviksi. Tietysti myös osa kolaripeuroista päätyy kuolemaan yksikseen luontoon. Talvisaikaan supit ovat yleensä unilla. joten ketut voivat vapaasti mässäillö peurajätteillä. Vaikkei luonnossa olisi yhtään myyrää, niin kettuemot pärjäisivät hyvin kevääseen ja synnyttäisivät sekä kasvattaisivat suuria poikueita.
Jos sitten tulisi myyräkannan lisääntymisvaihe, niin runsaslukuisille ketuille kelpaisi lämmin myyräpaisti, jonka pyydystäminen vähälumisella seudulla on lisäksi vaivatonta toisin kuin lumisessa Metsä-Suomessa. Tällöin siis kettukanta tosiaan vakiinnuttaa myyräkantaa, mutta siis vain siksi, ettei myyrä ole ketun tärkein ruokalähde ainakaan talviaikaan.
Jos sitten haetaan muita korrelaatioita myyrätuhojen kanssa, niin tuulihaukkojen määrän ja tuhojen esiintymisien välilläkin saattaisi olla jotain yhteyttä..
Kolme vuotta harjoitettu. Hyvä systeemi, jota jatkossakin harjoitetaan. Joka vuosi on itänyt. Vuosittaiset erot ovat kuitenkin melko suuria. Näyttäisi, että tänä vuonna itävyys on ollut parasta ja todella hyvä. Äkeilläkin on eroja. Sellainen kone, jota voi pyörittää eteen- ja taaksepäin ja tekee pienehköjä laikkuja, näyttäisi olevan paras. Jos rinnemaita, niin varottava, ettei äkeen urista tule sellaisia, että niissä valuva vesi vie sirkkataimet juurineen
Riskinä tietenkin on, että vaikka ollaan kuivahkoilla kankailla, niin joissakin kohdissa heinä haittaa taimettumista. Kannattaa tarkkailla. Sitten tietysti kannattaa muutenkin täydennysistuttaa, jos jää kylvämättömiä kohtia kivikon tai kylväjän takia.
AJ:lle
Voisiko ajasella myös päinvastoin. Jospa korkea kettukanta ja vähäiset myyrätuhot johtuvatkin maatalousvaltaisesta ympäristöstä eikä päinvastoin. Eikä myyrä- ja kettukannoilla ole mitään korrelaatiota.Vähäiset myyrätuhot johtuvatkin siitä, että niille riittää pelloilla ruokaa kannan suuruudesta riippumatta. Ketuille on taas aina muutakin ruokaa kuin myyriä. Ajattelepa asiaa näin
Anton jaksaa. Tylsähän sitä on kirjoitella, jos kukaan ei vastaa. Siksi muutama näkemys
Lapissa kalastelen vuosittain eräällä tammukkapurolla. Talvella näkee. kun minkkikin kalastaa. Kulkee pitkiä matkoja koholle jääneen jääkannen alla ja ”vakauttaa” tammukkakantaa.
Kesällä seurailen mökkijärven sorsapoikueita. Niitäkin joku ”vakauttaa”. Arvatenkin minkki.
Kerran näin, kun minkki sukelsi laituriarkessa olevaan piisaminpesään. Tällä kertaa ”vakautus” ei onnistunut, mutta kyllä piisameille tuli kiire.
Antonille tiedoksi, että em eläimet ovat minkin yleisintä ravintoa. Listaan voi varmaan vielä lisätä muut purojen ja niiden varsien eläimet kuten vesimyyrät ja sammakot. (Onkohan se minkki onnistunut ”vakauttamaan”piisamikannan lähes sukupuuton partaalle)
Siis metsä- enmpää kui peltomyyräkään eivät kuulu minkin normaaliin ruokavalikoimaan eikä siitä ole metsätaloudelle mitään hyötyä.
Kannattaaa muistaa se, mihin kuusentaimia syntyy luontaisesti. Siis kosteahkot paikat (aukoissa varjoisat reuna-alueet), metsässä olevan tien luiskat, metsässä olevat ajourat. Yhteistä kaikille on mielestäni vähintään kohtuullinen maapohjan kosteus ja kosteahko pienilmasto. Harvemmin niitää luontaisia taimia näkee runsaammin aukkojen keskellä.
Edelläkin oli eräs esimerkki, siitä, ettei kylvö onnistunut. Itse uskon, että varjossa kasvamaan tottuneen kuusen biologia on se tekijä, joka estää taimettumisen aukoissa. Joko siemenet eivät idä, taimet kuolevat kuivuuteen tai sitten heinä nitistää ne. Toki varmaan poikkeuksikin on, mutta yleisemmin varmasti epäonnistumisia. Kun tiedetää nykyisten paakkutaimien kasvuunlähdön ripeys, niin kyllä sitä metsänomistaja kerjää itselleen hankaluuksia yrittäessään uudistaa meisäänsä kuusta kylvämällä.
GLA:lle
Kyllähän se hirvenveto näin jälkeenpäin aika hurjalta tuntuu. Seltykseksi voi todeta, että niitä puita alkoi kaatua vasta noin 14 aikoihin, jolloin oli vielä ajo käynnissä. Eihän siitä ajosta ammuttua hirveä voinut metsäänkään jättää. Yllättävää oli myös, että ne kaatuvat puutkin olivat tosiaan notkossa sankassa kuusikossa, jolloin niiden kaatumista ei edes kokemusperäisesti voinut ennakoida.Nyt tiedetään paljon enemmän monista myrskyistä ja toivon mukaan niiden vaikutuksia voidaan ennakoidakin paremmin.
Eivät tainneet vastailla myrsky-alueilla olevat, kun ei ollut sähköjä. Soittelin illalla parille kaverilleni. Olvat sähköt menneet aamuyhdeksältä ja vielä illalla kuuden maissa pimeiinä. Liekö vielä tänäänkin.
Manta-myrsky oli 25.10.1985. Minäkin olin silloin hirvimetsällä. Tuuli lujaa muutaman tunnin ja sitten alkoi tuulen vispaamia puita kaatua. Piti vain hirvenruhoa vetäessä väistellä kaatuvia puita. Tyypilliset tuhot olivat mm kosteissa notkoissa, joissa kuusien juuret menettivät pitokykynsä. Toki joku aukonreunakin siirtyi
Kaveri oli silloin jossain Savossa hirvimetsällä. Mukana oli myös KOP:n eläkkeellä olleva pääjohtaja sydänvaivainen Veikko Makkonen. Hänen passipaikaltaan kuului laukaus. Sieltä löytyikin kaksi vainaata, siis hirvi ja ampuja. Komea lähtö, mutta kavereilla oli vähän vaikeaa, kun tiet olivat poikki eikä silloin vielä ollut kännyköitä.
Taitaa olla niin, että tällaisiin myrskyihin saadaan liki vuosittain varautua. Kaipa tämä on sitä ilmaston lämpenemisen seurausta, siis esin Atlantin lämpeneminen ja napajään sulaminen saattaisivat vaikuttaa.
Ainakin kuusenkasvatuksessa tilanne pitäisi mielestäni ottaa huomioon, ettei harvennettaisi liian harvaksi.
Ainakin Saarijärvellä päin kaatui aika reilusti kuusia. Pahin mahdollinen tilanne. Märkä maa ja pitkäkestoinen tuuli, joka vispasi silttimaista pitävyyden.
Asiaa vakuutusyhtiölle. Ja tarvitaan motoakin.