Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset

Siis Kujalan mukaan metsässä tarvitsee käydä vain 10 vuoden välein. Onpa kaveri vaatimaton. Kyllä se väli on vähintään 30 vuotta harsintametsissä. Tietoakin on. Meikäläisen ”puuhamaan” metsät harsittiin tarkoin vuonna 1933 tilakaupan rahoittamiseksi. (määrä niin hakattujen kuin jätettyjenkin tukkipuiden osalta tiedossa) Seuraavan kerran voitiin hakata vuonna 1963. Siis 30 vuoden kuluttua.

Silloin siis siirryttiin aukkohakkuisin, joiden käyttö on jo nyt nostanut metsänkasvun vuoden 1992 3,4 m3/ha/v vuoden 2013 5,5 m3/ha/v. Saa nähdä mihin se vielä nousee. Samalla on kuitenkin hakkuumäärää suunnittelukausittain nostettu. Senkin voi todeta, että kasvun lisäys tulee pääosin vuodesta 1963 lähtien uudistetuista metsistä. Vielä jäljellä olevissa harsintakauden metsissä kasvu on tuota 3,4 m3/ha/v luokkaa.

Jesselle. Ei se tosiaankaan ole mantraa, jos käsitykset perustuvat historiasta saataviin ja nykymetsistä mitattaviin faktatietoihin. Mantraa on usko virtuaalimetsään ja sen kasvuun.

Jesselle. Kannattaisiko varautua tulevaan ennen kuin se on käsillä?

Havukka-ahon ajattelijaa mukaellen:
Asiat toteutuvat tai ovat huvikseen toteutumatta, tai sitten toteutuvat eri tavoin, kuin on suunniteltu. Sen, joka tämän ymmärtää ja ottaa huomioon, on kevyt kulkea maailmanlaitaa.

Anton tuon pikkusahureiden tilanteen sanoi. Saattoi siis olla jopa kyse suuremmasta tavoitteesta, siis tappaa koko yksityinen sahateollisuus nostamalla tukin hintaa. UPM:n herrojen hermot pettivät sitä ennen ja päätavoite jäi saavuttamatta.

Vieläkö muistatte ajan, kun kuusitukki oli selvästi mäntytukkia halvempi? Tuli mieleen, että voisiko syynä siis olla tavoite tehdä sahureitten elämä vaikeaksi. Siis nostettiinko kuusitukin hintaa tarkoituksella? Siis myyjän tosi vaikea todistaa tappioita. Toisin on asfalttikartellissa, jossa on selvästi näyttöä siitä, että hinnat olivat ylikorkeita.

Minusta perintöveron säästäminen on vähäisempi ongelma kuin se, mitä sille tilalle fyysisesti tapahtuu. Jaetaanko se mitättömiksi tilkuiksi tai jääkö sellaiseen yhteisomistukseen, jossa osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen metsänkäsittelystä.

Näihin ongelmiin yhteismetsä tarjoaa hyvän vaihtoehdon. Päätöksenteko on toimivaa. Eikä synny jälkeenpäin skismoja siitä, että joku osakas sattuikin saamaan jotain arvokasta, josta jakohetkellä ei tiedetty.

Kyseessä on ongelmallinen tilanne. Ne rantatontit saattoivat kuulua perustajaosakkaiden tiloihin, mutta niitä ei perustamisvaiheessa hinnoiteltu. Lienenkö oikeassa? Jos näin on, niin oikeudenmukaista olisi, että perustajaosakkaat saisivatkin ne tontit. Yhteismetsä yritti siis toimia oikeudenmukaisesti, mutta joku kateellinen osakas sotki asian. Tuo Puuntakusen referaatti viittaa tämän tyyliseen tapahtumaketjuun. Oikeus voi toimia vain lain mukaan.

Tämän tyyppisiä ongelmia saattaa tulla vastaan myös esim tuulivoimaloiden suhteen. Valitettavasti nykyinen yhteismetsälaki ei mahdollista jälkikäteisen hyvittämisen myöhemmin ilmenneen edun suhteen. Kenties lakia pitäisi tarkistaa tällaisten tapausten varalta.

Kannattaa siis miettiä tarkoin mitä yhteismetsään liittää. Esim meidän tapauksessa lohkottiin rantatontit pois ja jätettiin eräs tila, jossa rantakaavoitus oli kesken, liittämättä yhteismetsään.

Toisaalta silloin, kun perustetaan esim perikunnan omistamista maista yhteismetsä lohkomisen sijaan, vältytään vaikkapa siltä, että miten suhtaudutaan jollekin mäelle mahdollisti nousevaan tuulivoimalaan. Yhteismetsässä kaikki osakkaat saavat sen vuokratuotosta osuutensa mukaisen tuoton. Muunlaiset järjestelyt olivat erinomaisen vaikeita hinnoitella, kun ei tiedetä varmuudella sitä, että tuleeko myllyä ja kuinka kauan se vuokria makselee. Asioilla on siis puolensa ja puolensa.