On niitä useampiakin taimettumattomia aukkoja. Myös Matti Kärkkäisen Metsieni kirjassa on kuva. Siis on ainakin kaksi. Ja kuten kirjoitin, niin on meillä muitakin vähäisiä kuusien keskelle syntyneitä.

Siis odotetaan, että luonto hoitaa perkauksen ja säästetään perkauskustannuksissa. Niinhän tietysti käy, että säästetään. Miten kauan se KUNNOLLISEN uuden metsän syntyminen tuolla systeemillä kestää. Kertokaapa viisaat, kun tiedätte. Ei tuon kuvan mukaan ainakaan 17 vuodessa. Jos sattuu syntymään kuusentaimia runsaasti, ei koskaan, sillä eiväthän ne kuuset kovin herkästi kuole. Lukijan palstalla oli tuostakin ilmiöstä kuva. Jos sattuisi syntymään männikköä, niin se kyllä itsestään harventaa itsensä. Aikaa kuluu noin 50 vuotta, sitten alkaa tapahtua. Kokemusta on noista Lukijan kuvissa esittelemistäni männiköistä. Ja joku vielä väittää, että tällä puuhastelulla on jotain tekemistä taloudellisuuden kanssa.

Olen kyllä Puuntakusen kanssa samaa mieltä, että hakkuutähteistä saatava korvaus pitää ottaa huomioon tulona, kuten kaikki muutkin tiedossa olevat tuot ja menot. Sinänsä asialla ei vertailussa ole merkitystä, koska kannattavuusero on niin ilmeinen.

N-merkin kanssa olen samaa mieltä, ettei jatkuvassa kasvatuksessa ole heinäystarvetta. Syy on kuitenkin se, ettei heinettyville alueille synny taimikkoa, jota pitäisi suojella. Näkyy esim lähettämässäni lukijakuvassa. Tämän tyyppisiä pohjia esiintyy yleisesti ainakin meidän metsissä. Luultavasti muuallakin. Joskus tietysti syntyy vesakkoa turhan paljon, jolloin joudutaan perkaamaan.

Vähän hinnoista. Kujalan hinnat eivät tosiaan kerro koko totuutta. Jos esimerkiksi harvennuttaisin lukijan kuvissa näkyneen kuusikon tyyliin, että joka kolmas puu jätetään, niin saisin aivan varmasti normaalin päätehakkuun hinnan. Aivan kuten minä ja joku muukin olemme saaneet huippuluokan männikön harvennuksesta uudishakkuun hinnan avohakkuun kylkiäisenä. Todellinen hintaero kyllä näkyy Metsälehden puunhintatilastosta, johon tietysti vaikuttaa korjuuolot nostavasti tai laskevasti. Jokainen voi sitten päätellä kumpi harvennus on helpompi suorittaa, tasakokoisen metsän, jossa taimikkoa ei tarvitse varoa vai tarkkaan jokisen puun tilanne ja kaatosuunta harkiten.

Kannattaa muuten muistaa sekin ero entisiin harsintametsiin, että silloin toimittiin pokasahalla ja hevosella. Taimet ja juuret säilyivät paremmin.

Muutama vuosi sitten uudistettiin aikanaan suojuspuuasentoon harvennettu männikkö. Taimia oli syntynyt ajouriin joltisestikin. Ei niitä kovin paljon jäänyt pystyyn hakkuun jälkeen. Kyllä se latvus moton kourassa on sellainen luuta, että taimien suunta muuttuu 90 astetta. Istutettiin sitten muokkaamattomaan maahan osin kuusen osin männyntaimia. Ne kasvavat kyllä hyvin.

Meikäläisen tiedot sieltä vuodelta 1933 perustuvat kyllä kirjallisiin asiakirjoihin silloisen Metsälautakunnan metsänarvioinnista ja tukkipuiden luettelosta. Jos ei ole omia argumentteja, niin silloin kaiketi pitää yrittää vähätellä toisten tietoja.

Olen kirjoittanut monta kertaa. Siis, jos hakataan yhtä paljon puuta kummallakin hakkuutavalla, niin jaksollisessa saan aukoista niin parempaa kantohintaa, että sillä erotuksella hoidan uudistuskulut ja perkaukset. Ratkaisevaa on siis miten metsä jatkuvasti kasvaa.

Tuntemissani metsissä oli vuonna 1933 puuta harsintojen jälkeen n. 50 m3/ha. Se oli lisääntynyt vuoteen 1967 mennessä n. 85 m3/ha:lla Aukoksi oli hakattu v. 1963-64 n. 5 % pinta-alasta. Muita merkittäviä hakkuita ei ollut pystytty tekemään. Kasvu 30 vuodessa keskimäärin enintään 2 m3/ha/v. Vuonna 1992, kun siis avohakkuita oli suoritettu n. 20 vuotta 3,4 m3/ha/v.

Nyt kasvu siis luokkaa 5,5 m3/ha/v. Nousee vielä tästäkin, kun viimeiset harsintametsät uudistetaan ja koko pinta-ala on jaksottaisessa käsittelyssä.

Minä en usko mihinkään puheisiin Ainoastaan luonnosta peräisin olevaan kovaan faktaan. Riittääkö tämä?

Varmastikin geeneissä monella on halu omistaa metsää. Niin minullakin. Vähän metsää on perittynä. Vaimolla sitä vastoin, myös perittyä, on paljon. Ja niitä metsiä nykyään hoitelen.

Satuin aikanaan ( silloin teekkarina) istahtamaan söpön blondin viereen Jyväskylän Kirkkopuistossa. Juttu alkoi luistaa ja ollaan oltu yhteisellä jääkaapilla yli 50 vuotta. Kylkiäisenä tuli aikanaan niitä metsiäkin.

Työura vei haasteellisiin hommiin Pääkaupunkiseudulla. Tuskin niiltä kiireiltä olisi tullut metsäpalstoja jostain Keski-Suomesta osteltua. Nyt on metsää ja aikaa. Mikä eläkeläiselle mukavampaa kuin puuhastella siellä luonnossa. Ei tarvitse maksaa golfkenttämaksuja, ostaa mailoja ja ajaa omalla kustannuksella pelaamaan. Nyt yhteismetsä ostaa raivaussahan ja maksaa kilometrikorvukset. Talvella voi sitten tehdä tilinpäätöstä ja toimintasuunnitelmaa. Palkkaa ei näistä hommista tarvitse maksaa.

Bonuksena sekin, että voi tsättäillä ” näillä palstoilla.