Käyttäjän Taviokuurna kirjoittamat vastaukset
-
Nämä mhy:lle jäävät heikot leimikot ovat usein mhy:n taimikkovaiheessa kehnosti hoitamia tai hoidotta jättämiä kohteita; pahimmillaan tyyliin ”lykkää työtä, niin saat energiapuun tuet”. Huonon lähdön jälkeen on vaikea ottaa metsässäkään kiinni virheitä saati loppukiriä rahakkaaseen tukkisatoon.
Kyllä jatkuvaa kasvatusta on saanut tutkia. Muuan tutkija tutki asiaa jo kauan sitten Pohjois-Suomessa. Koealoja perustettaessa esimerkiksi pääsi unohtumaan poistetun puuston mittaus, ei hätää, sitten mitattiin kantojen läpimittoja, joista arssinoitiin omatekemällä funktiolla poistetun puuston määrä. Tutkimus keskeytettiin myöhemmin monista painavista syistä.
Tuntemani huippumatemaatikko arvioi tutkimusmatemaattisessa puolessa osoitetun ”monipuolista osaamattomuutta”.
Kyseisen tutkimuksen pomo tutki aiemmin aurattujen alueiden taimien kasvuolosuhteita ja kirjoitti niistä alan ammattilehteen—-kuinka ja miksi täyskäännös auraus-istutus -linjalta -ei tarvitse hoitaa, kunhan tukkia hakkaa -linjalle tapahtui, on metsäalan sisäpiirin väkeä yhäkin askarruttava asia.
Kyllä pukkaavat Porvoon kankaat ja korpijuotit alikasvosta, mutta paljon pukkaavat myös juurista tyviin lahoa.
Aika paljon on avohakkuualoilla lahoja kuusen kantoja, sieni odottelee maassa vesi kielellä uusia kuusia ja saakin; alikasvoksista, reunametsien siemennyksenä ja ahkeran ihmisen istuttamanakin, hirvi ei salli puulajin vaihtoa. Voidaan todeta, että laho lisääntyy Porvoossa jaksollisena ja jatkuvana kasvattaen, sehän on yksi kestävän metsätalouden peruselementti.
Ruotsissa luonnonsuojelun organisaatiot ovat menettäneet uskonsa FSC:n autuuteen. Oheisen linkin alta löytyy selkeitä kuvioita FSC -seritifioiduista suurmetsätalouden metsistä. Uhanalaisista (rödlistade) lajeista ei piitata.
Pahoittelen nimivirhettä; pitää olla tietysti Jaana Husu-Kallio. Hän on villisian metsästäjä itsekin. Suosittelen kuunneltavaksi 27.2. 2018 hänen radiohaastattelunsa alla olevasta linkistä. On jäntevää järkipuhetta kerrassaan. Miten luulette hänen kehotustensa menevän kentällä läpi ja onnistuuko kannan hallinta?
Törmäsin taannoin jatkuvaa kasvatusta tutkivan ja kouluttavan professorin esitykseen, siinä oli kuvakin, jonka teksti kertoi: ”Tällä kohteella jatkuva kasvatus alkaa poistamalla kaikki rinnankorkeudelta 22 senttiä täyttävät puut”.
Onko joku palstalainen kenties tietoinen, missä tämä kohde on ja miltä se näyttää hakkuun jälkeen? Kuva olisi kiva!
MMM:n kansliapäällikkö Jaana Husukallio toi hiljakkoin radion haastattelussa hyvin esille villisian pulmat, oma sikataloutemme on uhan alla.
Husukallio kertoi myös syyn metsäkanalintujen surkeaan tilanteeseen Keski-Euroopassa, onhan sinne kai meiltäkin yritetty metsoja siirtää. Hän kehotti metsästäjiä tehokkaaseen sikojen vähentämiseen; taitaa aika moni jahtiveikko olla eri mieltä.
Villisika syö maassa pesivien lintujen munia ja poikasia; äärimmäisen tarkan hajuaistinsa avulla se niitä löytää. Metsäkauriskin tuhosi MT:n tutkimusuutisoinnin mukaan 3 keinopesää. Molemmat lisääntyvät meillä huimaa kyytiä.
Elikkä toistan muualla kirjoittamani ja esitän metsänomistajille metsästysvuokrasopimusten rajaamista minkkiin, supikoiraan, kettuun ja sorkkariistaan.
Kanalintujen suojelulla on kiire. Nakkikokkojen äärellä murahdellut kliseet, kuten eivät kanalinnut metsästämällä lopu ja metsätalous on suurin syy lintujen vähenemiseen, jättäisin omaan, vähäiseen arvoonsa.
Ei siinä asenteessa ole mitään väärää; jatkuvan kasvatuksen lukuisilla eri variaatioilla on haaskattu metsiä pitkään maassamme ja tehty suunnan muutos mahdollistaa nykyisen laajuisen metsäteollisuuden.
Se etteivät ihmiset tunne ja/tai eivät suuressa uskossaan avohakkuun turmiollisuuteen edes halua tutustua valtakunnan metsien inventoinnin tuottamaan metsiemme kehitystietoon, on surkeaa.
Tein 1970 -luvulla itse maastossa ilmakuvien, relaskoopin etc. rekvisiitan avulla metsätaloussuunnitelmia tiloille, kamalimpia kohteita olivat ahneen tukin leimaajan käsittelemät haaskiot; yksi isojen puiden poiminta voi hyvällä maalla korjaantua säällisessä ajassa, mutta kolmeen kertaan ”jatkuvaa kasvatusta” kokeneet, pahoin kastikoiden, vatun jopa angervon vallassa olevat alueet tulivat kuntoon vain avohakkuulla, istutuksella ja kovalla työllä.
En osaa ilmaista sanallisesti, kuinka kiukkuisesti suhtaudun näihin jatkuvan kasvatuksen uusapostoleihin —tehkööt omilla maillansa kuinka vain, mutta älkää hyvät ihmiset houkutelko asiaa tuntemattomia metsänomistajia hukan teille siitä vielä laskuttaen.
Kyllä metsään kannattaa mennä, esimerkiksi peltokoivikon ensiharvennuksen poistettavien puiden ja männikön luontaisen uudistamisen siemenpuiden merkkaaminen ennen hakkuuta kannattaa, saa viallliset pois ja parhaat kylväjiksi. Tokko motokuskikaan nöksähtää moista. Jos on 100 vuotta aikaa kasvattaa, niin onko parin kolmen päivän merkkausurakka paljon vaadittu?
Pienaukoissa viihtyy vain kuusi, muu puu syödään alkuunsa. Arvometsän propaganda on mielestäni arvotonta, paremmuus %:t ilmasta otettuja. Parhaiden puiden kaato poistaa metsän valiot, kakkoslatvuskerroksen kuuset kukkivat kehnosti, asia on tutkittu. Lisäksi valtapuut ovat usein samanikäisiä kuin väli- ja aluspuut, koko ero on usein geneettinen perustaltaan, parempi kasvu, parempi tuhojen sieto. Metsänkuohiminen ja raaka yläharvennus ovat yksi ja sama asia.
Olen nähnyt erilaisten jatkuvan kasvatuksen hakkuiden korjaamisia paljon, pää tulee vetävän käteen eikä toisen saati kolmannen yläharvennuksen lylyisten pikkutukkien pikkukauppa paljoa tuota, vrt. siemenviljelyssiemenestä uudistetun 50–60 vuotiaan metsän 500–700 m3/ha, 85 % tukkia.
Mutta vapaassa saakoon kukin sukupolvi iskeä päänsä seinään mitään metsien käytön historiasta oppimatta. Mutta rivolta tuntuu, jos ”alan ammattilainen” johtaa töikseen asioihin huonosti perehtyneen ihmisen joron jäljille.