Käyttäjän tamperelainen kirjoittamat vastaukset
-
Kannattaa kuitenkin äänestää niitä , joilla on yhteistykykyä ja todellisia näyttöjä osaamisesta . Kova ääni ja kriittiset mielipiteet eivät minun kohdallani riitä valintani perusteeksi. Jäitä hattuun , ettei hetkellinen voitto käänny myöhemmin karvaaksi tappioksi , kun asioita pitäisi ruveta oikeasti ajaman .
Kataisen hallitus esimerkiksi?Oli ainakin laaja-alainen,täysin kyvytön
Se ainakin varmaa,että Rinnettä äänestämällä veronne nousevat ! Sipilä taitaa vetäytyä oppositioon .Orpo ja Haavisto eivät metsänomistajan asioita aja,päinvastoin
Halla-Aho on ainoa suomalaisen toivo,olkooon kuinka hyvänsä protestiääni
Suomen laskentatapa hiilinieluissa ei tyydytä EU:ta.Miksihän siellä politisoitunut luontojärjestö mukana,Uutisen bongasin YLEn vuolaasta vaalienalusartikkeleista
”Yhteensä 41-jäsenisessä ryhmässä oli edustajat kaikista 28 jäsenmaasta, kahdeksan tutkijaa, kaksi tutkimuslaitosten ja kolme järjestöjen edustajaa.
Suomen luonnonsuojeluliitosta ryhmässä oli mukana asiantuntija Otto Bruun. Hän luonnehti työryhmän lausuntoa ”tyrmäykseksi”.Bruun on vasemmistoaktivistihttps://yle.fi/uutiset/3-10736624
”On aikaa lapsuudesta ja nuoruuden maalaiselämän onnellisuudesta lintujen kirkkaista sirkutuksista ,heinäsirkkojen sirinästä ,hyttysten ininästä, ampiaisten, mehiläisten pörinästä ja mikä oli parasta silloin että emme tienneet sellaisesta olioista kuin viherhiippareita olemassa olevan ollenkaan”
Tuolta Partiolehden ohjeita jäänyt (epähuomiossa?) pois;Vanhempien ilmiantaminen ilmastorikoksista
Tässä vähän puusto-metsäkeskusteluun kuinka mm partiolaisia opastetaan lapsettomuuteen,mamut kansoittavat Suomen jatkossa.Maksamaan suojelurahaa 20e/kk luontojärjestöille.Kehoitus mielenosoituksiinYLEn toimittaja luikerrellut partiotoimintaa..Partiolehti palkittiin jo tänä vuonna,palkintolautakunta vihervasemmiston muodostama
Teiniliitto kaapattiin 70-luvulla samalla tyylillä
Vihervasemmisto on nyt kaapannut partioliikkeen.Päätä olla lapseton,maksa joka kuukausi 20e suojelurahaa luontojärjestöille,osallistu mielenosoituksiin.Kaiken takana YLEN toimittaja Sonja Parkkinen
Samalla metodilla 70-luvulla kaapattiin teiniliitto
Mitkä ovat pääkaupunkiseudun hiilinielut.Puistojen ja metsien lisäksi?
Haavisto on kuin ”ottopoika” Vihreissä.Telaketjuosasto on siellä piilossa.Pekka ei taida olla muutenkaan kovien paikkojen kaveri.Hyvä viisaus:”Vaikeat ajat vaatii vaikeita henkilöitä”.
Maria Ohisalo on kova johtaja.Ratapyöräilyn(tosi rankka fyysinen laji) suomemestarina ilman muuta vaikea vastustaja muille puolueille.todennäköinen uusi pj.
Vihreät luotiin taistolaisen sosialismin pohjalle.Monasti väläytetty että vihreät ovat N-liiton ase,jolla länsimaat pannaan polvilleen.
Viheruskonto on ilmeisen järkähtämätön.En usko,että siellä uskaltaa kukaan esittää mitään kriittistä suurten ilmasto-ja luontogurujen oppeihin.Tällaiset yhteisöt,jossa ei uskalleta käydä keskustelua, esittää kilpailevia mielipiteitä ovat mätiä sisältä.Perässäjuoksijoiden joukkio
Vihreät ovat yleensä ”rauhaarakastavia”,mitä nyt joskus nyrkki öisella nakkikipsalla heiluu.Asepalvelus ”ei”,kansalaispalkka ja tuet”ehdoton perusvaatimus ”,kintaat käteen ja töihin ”ei kiitos,olen taiteellinen luonne”
Vihreät ovat tyytyväisimpiä YLE:n uutisointiin.Kyllä on syytäkin olla tyytyväinen,sillä YLE tekee Vihreiden vaalityötä,YLE on ajautunut vaalien osapuoleksi.Kovasti on piirteitä Eino S Revon ajoilta,silloinhan jatkuvasti rummutettiin kuinka ”kansat ovat veljiä keskenään” tai ”sosialismin tieteellisistä saavutuksista”
YLE on eräänlainen trollitehdas
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.406313