Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Gla:
”En tiedä, mikä pakottaa noita nykyään käyttämään enemmän metsätalouden tarpeisiin kuin jossain toisessa tilanteessa. Omistaja pyrkii joka tapauksessa maksimoimaan omaisuutensa arvon huomioiden omasta mielestään kohtuullisen luonnonhoidon tason.Minusta monimuotoisuutta ei pidä karummilla paikoilla väheksyä sen takia, että jossain rehevässä tai kosteassa paikassa asia hoidetaan viimeisen päälle hyvin. Luonnossa on erilaisia elinolosuhteita, jotka kaikki ovat tärkeitä. Niin vt-kangas kuin omt-puronvarsikin.”
Kannatan monimuotoisuutta olosuhteista riippumatta , kunhan sillä ei tarkoiteta männyntaimikkoa tuhoava hieskoivikkoa. Mitä tulee omistajien haluun huomioida kohtuullinen luonnonhoidon taso , on olemassa tuoreitakin esimerkkejä jopa käräjille asti johtaneista hakkuiden jälkipyykeistä . Maanomistaja on halunnut ulottaa hakkuut tärkeille luontokohteille . Siellä ovat sitten maanomistaja ja korjuuorganisaation edustaja punastelleet kilvan käräjäsalissa.
Ja vielä kerran! Metsästäjät ryhtyivät leikkaamaan hirvikantaa jo paljon ennen 2005- vttkv:n raportin julkistamista. Paljon on tapahtunut myös tämän jälkeen. Yhteisesti sovittuun 2- 3 hirven talvehtivaan kantaan / 1000 ha on päästy lähes koko maassa , monin paikoi jopa alle. Nyt voi hyvällä syyllä sanoa pallon olevan metsänomistajalla. Hän voi omalla kohdallaan vaikuttaa siihen , houkutteleeko alue hirviä vai ei.
Väärinkäsitysten välttämiseksi totean ,että en ollut tekemässä Metsälehden jutun leimikkoa . Viittasin aiemmin talvella tekemääni runsaan 20 ha:n myöhästyneeseen ylispuidenpoistoon , jolla kohteella Metsälehden toimittaja vieraili . Erinäisistä syistä johtuen siltä palstalta Metsälehteen tuli vai tilannekuva . Palstalla syntyneet ajatukset puolestaan Mikko puki tekstiksi eri toimijan ja metsänomistajan kohtella.
Tarkoitus oli (ja mielestäni Mikko onnistuikin varsin hyvin )välittää viestiä , mihin hoitamattomuus johtaa ja kuinka metsänhoito puolestaan palkitsee. Lähekkäin oli molemmissa (omassani ja Metsälehden artikkelin tapaiuksessa ) erinomaiset vertailukohteet. Samanikäisillä ”koealoilla” ero metsän kehityksessä ja laadussa oli valtava.En halua puolustella liiallista hirvieläinkantaa , mutta vanhojen tilastojen ohella on seurattava tämän päivän tilannetta . Kaatotilastot ja hirvikannan alueelliset ja rakenteelliset muutokset on otettava huomioon reaaliajassa. Niistä voi päätellä , mitä tulevaisuudessa tapahtuu .
Talvilaidunalueet , joille monien pitäjien hirvet kerääntyvät , ovat jatkossakin paikallinen ongelma .Vahinkoja ei kuitenkaan esiinny merkittävästi muualla .
Metsien hyvä tuotto ja monimuotoisuus ovat itselleni elintärkeitä asioita . Siksi toivoisinkin , että metsiä hoidetaan huolella alusta alkaen . Näin saadan paras tuotto ja voidaan vähentää erilaisten luonnotuhojen (myös hirven) vaikutuksia kasvatettavalle puustolle.Monimuotoisuutta turvaamaan voidaan jättää veden vaivaamia alueita , leveämpiä suojakaistoja vesistöjen ja purojen varsille sekä vaikeasti udistettavissa olevia maastollisesti ongelmallisia alueita. Nythän näitäkin kohteita joudutaan käyttämään metsätalouden tarpeisiin . Parempien kasvualustojen tehokkaampi hyödyntäminen koituisi myös monimuotoisuuden eduksi.
.. . ja vielä vähän metsästyksestä.
Olin lopettamassa hirvien jahtaamisen viime vuosituhannen lopulla. Kuitenkin päätin jatkaa harrastusta nimenomaan vahinkojen vähentämseksi niin metsissä , kuin maanteilläkin. Sillon hirviä vilisi joka puolella. Nyt sorkkaeläin on lähes yhtä harvinainen näky , kuin 60-luvulla. …että jotain on ainakin yritetty tehdä vahinkojen vähentämiseksi.”jees-harjavallan” kannattaa lukea Metsälehden n:o 8:n artikkeli ”Kuusentaimikko sai uuden elämän” loppuun asti . Viimeisen otsikon alla piilee tarinan opetus. Valitsemallasi menetelmällä ollaan hädin tuskin ensiharvennusasteella , kun toinen vaihtoehto on korjata 300 kuution / ha tukkileimikko samassa ajassa. Luonnollisesti harvennuspuut jo paljon tätä ennen.
Riikilän Mikon kanssa pähkäiltiin , onnistuuko metsän pelastaminen hiukan järeämmäksi karannessa lehtipuu/havupuu yhdistelmässä aiemmin talvella. Alueelta oli jonkin verran kuva-aineistoakin ”vanhalla palstalla”. Ennuste sen metsän osalta ei todellakaan ole häävi ja pahoin pelkään , että siinäkin metsässä , josta lehtijuttu oli , voi varautua yllätyksiin .
…ja olen edelleenkin sitä mieltä , että kelvollinen metsä syntyy alle 2000 taimen ha tiheyksillä . Tätä suurempi runkomäärä hidastaa puuston järeytymistä , heikentää laatua ja kohottaa voimakkaasti korjuukustannuksia (=alentaa kanohintaa)
…ja vielä…ruotsalaismenetelmällä saadaan taimikko varmasti järeytymään nopeimmin oikeaksi metsäksiRuotsissa käytettävä varhaisperkausmenetelmä saattaa olla tehokkuuden ohella myös edullinen tapa varmistaa taimikon hyvä kehitys. Jos tarvitsee poistaa vain sormenvahvuisia vesoja , ei kaluston eikä työntekijän tarvise olla pro-tasoa. Syksyyn mennessä tapahtunut uusi kasvu syö ”virrat” keväisestä kannosta todella tehokkaasti . Kun kannosta lähtevä kesän kasvu eliminoidaan , ei istutetulla taimella ole tulevina vuosina hädän päivää . Se selviää varmuudella voittajana ja nujertaa loputkin kilpailijat aikaa myöden saamansa etumatkan turvin.
Menetelmä säästää , paitsi energiaa ja voimavaroja , myös luontoa. Palstalla ei tarvitse ”tuusata” jatkuvasti , kun työ tehdään kerran kunnolla. Tähän asti vallalla ollut tapa toimia (= odotellaan vähän , että saadaan kemerat) on johtanut ikuiseen raivauskierteeseen .Myöhästynyt raivaus on edesauttanut haitallisen kilpailevan kasvuston kehitystä. Paksumpi kanto tuottaa tehokkaammin uutta kasvustoa. Jos raivausta ei ole tehty lainkaan , on monesti menetetty suurin osa istutetuista taimista tai niiden mahdollisuudesta kehittyä laadukkaaksi tukkipuuksi. Tämän lisäksi hakkuuajnkohta on siirtynyt 10-20 vuotta eteen päin .
Palsta on luonnollisesti ennakkoraivattava ennen hakkuuta , mikä ei ole useinkaan helpoimpia tehtäviä . Tuhansien ”onkivapojen” kaateleminen hakkuuta haittaamasta on jo täyttä työtä . Tekijältä ja raivauslaitteelta vaaditaan runsaasti pro-ominaisuuksia ja teettäjältä paksua lompakkoa.Omatoimisten ja kustannustietoisten metsänomistajien taimikonhoito tapahtuu melkoisella varmuudella jatkossa ”ruotsiksi” , niin houkuttelevalta menetelmä vaikuttaa.
70-luvulla ojitettiin runsaasti soita ja ojituksen tuloksena hirvien ”laitumet ” parantuivat . Valtava ruokapotentiaali oli muutamassa vuodessa hirvikarjan elinoloja parantamassa . Ojanpenkereet kasvoivat valtoimenaan pajua ja koivua. Samoihin aikoihin luotiin myös tehokkaasti metsätieverkkoja , jotka myöhemmän laimean kunnosapitoinnon vuoksi tuottivat runsaasti hirvien herkkuja veskoituvilla pientareillaan .
Metsätöiden koneellistumisen myötä taimikoita hoitavien metsureiden määrä väheni jyrkästi . Kun tähän lisätään maatalouteen keskittyneiden maanomistajien ajan puutteesta johtuva työpanoksen aleneminen metsäpuolella , ei ole ihme , että hirvikarjalle syntyi pienessä ajassa loistavat elinolosuhteet . Metsänomistuksen siirtyminen kauemmas asutuskeskuksiin vain paransi tilannetta hirvien kannalta.Hirvikannan arvionti oli vielä 90-luvun lopulle saakakka pitkälle arpapeliä , mikä osaltaan vaikutti kannan hallitsemattomaan kasvuun. 70-luvun alun alhaiset hirvitiheydet saattoivatkin olla arviointivirheistä johtuvaa tilastoharhaa. Tähän päätelmään on olemassa runsaasti näyttöä alueita , joilla olen 40 vuoden ajan liikkunut . 70- luvulla metsät olivat hirvien polkuja täynnä , nyt saa samoilla alueilla vaeltaa useita kilometrejä näkemättä jälkeäkään.
Paikallisia hirvivahinkoja saattaa esiintyä syrjäisillä seuduilla , joiden metsienhoito on puutteellista . Metsästyspainettakaan ei vättämättä suunnata riittävästi näille peitteisille , vaikeasti metsästettäville alueille . Samaan yhtälöön kuuluu myös usein seikka , että alueen omistajakaan ei suhtaudu suopeasti metsästystapahtumaan.
Hirvikanta saadaan pysymään hallinnassa , kun sekä maanomistajat , että metsästäjät huolehtivat omasta osuudestaan . Mikään taho yksinään ei pysty tätä tekemään.
tarkennetaanpa hiukan…
Viivyttely aukon istutuksessa ja muokkauksessa aiheuttaa alueen heinettymisen. Tämä on yksi askel lähemmäksi mahdollista hirvituhoa.Toinen askel on , että jätetään taimikon tärkein hoitovaihe ,varhaisperkaus, tekemättä. 90%:lla uudistuspinta-aloista ei ole tehty varhaisperkausta . Heinää ja risua siis riittää yllin kyllin hirvien märehdittäväksi.
Mikäli uudistustoimet on tehty asiallisesti , taimikko kasvaa kovaa vauhtia hirvien ulottumattomiin. Toisaalta hirviä ei kiinnosta lainkaan suojaton alle 2000 taimen tiheydessä kasvava uudistusala. Yli 10 000 koivun ja pajun räippää puolestaan herättävät parjatun sorkkaeläimen ruokailuhalut lähes 100%:n varmuudella.
Eri puolilla maakuntaa parin kymmenen vuoden aikana tekemilläni harvennushakkuilla suurimmaksi vahinkojen aiheuttajaksi metsälle on osoittautunut hallitsemattomasti kasvanut lehtipuusto . Pahimmillaan on yhdeltä käsittelypisteeltä joutunut poistamaan yli kymmenen lehtipuun vioittamaa havupuuta . Jäljelle on jäänyt usein vain harvahko hieskoivikko. Merkittäviin hirvivahinkoalueisiin en ole törmännyt vuosiin , vaikka työskentelen ja harrastan metsissä yli 250 vrk vuodessa useiden pitäjien alueella.Taas täällä pöyhitään vanhoja ja ummehtuneita hirvivahinkotilastoja. Viimeisimmät tilastot osoittavat kiistatta vahinkojen laskeneen jyrkästi sekä metsissä , että liikenteessä .
Hirvikannan rakenteen muutos todistaa myös kannan vähenemisen . Vasattomat naaraat ja kaksosvasojen osuuden pieneneminen kertoo kannan voimakkaasta taantumisesta .
Suuret sarvipäät ovat olleet paikoin historiaa jo useita vuosia . Vain jossain Lapin perukolla laajoissa erämaissa saattaa hirvi säilyttää henkensä niin kauan , että sarvien piikkiluku ylittää kymmenen. Tuottavat sonnit ovat siis harvinaisuuksia , mikä on myös nähtävissä vasojen vähäisenä määränä . Kaikille hirvilehmille ei löydy paria.
Mahdolliset hirviongelmat ovat nykyään hyvin paikallisia ja monesti ainakin osittain kotikutoisia. Yli 90% metsänomistajista ei tunnu välittävän hirvistä eikä taimikon kasvusta vähääkään , kun jättävät taimiot pusikoitumaan ja tuhoutumaan joko hirvien avustamana tai ilman. Loput 10 % hoitavat taimikot ajallaan ja kärsivät harvoin hirvivahingoista. Ruotsin malli , taimikon varhaisperkaus kahdesti kesässä , saa hirvet muuttamaan muualle. Seuraavasta kesästä alkaen ei taimikosta löydy enää syötävää.
..ja lopuksi … jos taimikoissa on hoitorästejä , on hirvivalitus aiheetonta.…virallinen alaraja 4cm rinnan korkeudelta , mutta kannattavuusraja vieraalla teetettynä on 10 cm rk. Vanhoissa kasoissa voi olla hyvinkin pientä räippää , jota on keräilty tukien turvin . Nyt on kuitenkin syytä keskittyä kasvattamaan energiapuukin riittävän kookkaaksi , jotta korjuukustannusten jälkeeen jäisi kantorahaakin . Onkivavoista sitä ei jää , voi tulla vieraalla teetettynä iso lasku.
Pystyyn kuivaneet ja kovat (ei lahoa) tuulenkaadot ovat kelvollista energiapuuta. Jos tuulenkaadosta on kaarna irti , energiavaihtoehto on ainoa mahdollisuus.”Avohakkuut vaikuttavat moniin muihinkin ihmisiin, maiseman kautta, tuulituhot jne”.
Todellakin ! Monta kaunista järvi- ja vaaramaisemaa on paljastunut katsojan iloksii , kun edestä on hakattu aukoksi synkkä , vanha metsä.
Omat kokemukseni metsän käsittelemisestä jatkuvapeitteisenä eivät ole lainkaan kehumisen arvoisia. Ei myöskään voida puhua hyvästä metsänhoidosta. Liian pitkään ylispuiden alla riutunut taimikko ei näytä ollenkaan hyvältä , puhumattakaan runsaasti vajaalaatua sisältävistä puupinoista , jotka suurella vaivalla on saatu hakkuualueelta keräiltyä.
Polttoainettakin kuluu reilusti tuplamäärä vastaavaan avohakkuuseen verrattuna. Eli ei oikein hyvä mitenkään päin , ainakaan suuremmassa mittakaavassa. Todelliset maisemakohteet / tontit ovat asia erikseen.
