Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
muistin virkistämiseksi….(erityisesti Anton!)
”Susijahdista jäi kertomatta totuus…” /www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet /lukijalta 8.8.2012
Hirvi mieluusti hakeutuu sinne suolle , susi sitävastoin ei. Kun ei ole hirviä , tullaan pihoihin maleksimaan.
Metsäjätit tuottavat enemmän energiaa , kuin kuluttavat . Siitä kuitukuormastakin yli puolet päätyy prosessin aikana energiaksi. Metsänomistaja saa tällöin kaikesta puustaan vähintään kuitupuun hinnan.
Suomalainen energiapuun tuottaminen on valitettavasti näpertelyä. Raippojen keräilystä ei millään muotoa saa kannattavaa , oli korjuulaite mikä tahaansa. Tähän tilanteeseen toisi korjausta selkeä pyrkimys tuottaa järeämpää puuta myös energiaksi. Tällöin olisi mahdollista saada entistä useampi jo nykyisin vajaakäytössä olevista metsäkoneista tuottavaan työhön. Nythän yritetään heikosti tuottavaan tai kannattamattomaan työhön haalia jos jonkinlaisia vermeitä jo olevan kaluston lisäksi.
Puu saadaan järeytymään nopeasti korjuukelpoiseksi , kunhan edes metsän perushoidosta huolehditaan. Hoitajia löytyy vielä jonkin aikaa muun muassa maatilojen rakennemuutoksen ansiosta.
Oma metsäpalsta , metsien hoitotyötä ulkopuolisislle kesäisin ja talvisin paikallisen puunkorjuuyrityksen palveluksessa metsäkoneella , on monille kokeilemisen arvoinen vaihtoehto. Joistakin saattaa vuosien saatossa tulla jopa koneyrittäjiä tai metsään keskittyneitä puuntuottajia. Kokemuksia ja koulutusta on kuitenkin syytä hankkia riittävästi ennen suurempien päätösten tekemistä (useita vuosia).
Koivua ja muuta lehtipuuta olisi tulossa täydentämään aukkoisia havupuutaimikoita , mutta homma pilataan sopimattomilla kasvatustiheyksillä ja silkalla hoidon puutteella. Eihän ne puut järeydy ikinä , jos niitä yritetään kasvattaa liian taajassa. Lisäksi jätetään metsiä pilaamaan luvattoman huonolaatuista lehtipuuta , joka ei myöhemmässä vaiheessa kestä koneellista käsittelyä. Koura ajaa karsittaeessa ”mutkat suoraksi” ja ainakin osa rungosta päätyy säleinä metsään.
Teollisuuden kiinnostus venäläiseen lehtipuuhun on täysin ymmärrettävää. Venäjältä on tulossa junalasteittain kohtalaisen järeää koivukuitua . Saanto on siitä aivan eri luokkaa , kun suomalaisesta pieniläpimittaisesta keppimetsän tuotteesta . Kun tähän lisätään vielä korjattavien erien pienuus ja se ,että ne kepit keräillään kalliisti harvennukselta , on aivan selvää , miksi puuta tuodaan . Raha ratkaisee. Jos pystytään tarjoamaan isompia eriä nykyistä huomattavasti järeämpää tavaraa tasaisesti , vähenee tuonti aivan varmasti.
Mitä vielä tulee tuohon maamme kulutusta suurempaan metsien kasvuun , se kasvu ei valitettavasti ole läheskään aina järkevästi hyödynnettävissä eikä puuta ole tarjolla riittävästi kaikissa tilanteissa. Tämän vuoksi joudutaan vajetta paikkaamaan tuontipuun avulla . Jos ei olisi tuontimahdollisuutta , ei olisi nykyistä määrää teollisuuttakaan ja vielä suurempi osa kasvusta jäisi hyödyntämättä.
En puolustellut venäläistä tapaa ”hoitaa” metsiä. Totesin vain , että sieltä tuotava puu on selkeästi järeämpää , kuin mitä Suomessa on yleisesti tarjolla. Harvennus lienee Venäjällä varsin tuntematon käsite. Aukoista puolestaan saadaan aina järeämpää tavaraa.
Suomalainen koivukuitu tahtoo olla monin paikoin muutaman kymmenen litran riukua , mikä on erittäin kallista korajata. Leimikoiksi tarjotaan liian usein vitelikoita , jotka hoituisivat edullisimmin raivaussahalla. On kuitenkin tehty päätös myydä metsää ja leimikko korjataan maksoi mitä maksoi .
Koneellisessa korjuussa poistettavien runkojen keskitilavuus tulisi olla lähellä 100:aa litraa . Koivuvitelikot eivät läheskään aina täytä tätä tavoitetta . 50 litraa tai alle on enemmän sääntö , kuin poikkeus.
Metsäyrittäjyyttä todellakin tarvittaisiin , jotta osaaminen metsäalalla lisääntyisi. Isommat tilakoot ja täydellinen riippuvuus metsätuloista ohjaa toimimaan tehokkaasti ja taloudellisesti. Nykyisellään tunnutaan verhottavan vain laiskuus monimuotoisuuden kaapuun ja jätetään metsät hoitamatta.
Kyllä sinne metsään lehtipuutakin mahtuu . On vain huolehdittava oikeasta kasvatustiheydestä. Heikkolaatuisia puita ei kannata edes yrittää kasvattaa .
Monesti kiinnitetään huomiota vain lehtipuuvesakon kesäaikaisiin haittoihin , varjostamiseen tai liian lähellä kasvavan puun piiskausvaikutukseen. Talvella kuitenkin saattaa tapahtua vielä enmmän ikäviä asioita. Lumikuorman alla maahan asti taipuva koivunalku saattaa katkoa ajan kuluessa monenkin havupuuntaimen latvat poikki useiden metrien etäisyydeltä . Kaikki taimien latvarikot eivät siis läheskään aina ole hirvien aikaansaannoksia Tämän vuoksi jättäisin vain parhaat koivuyksilöt kasvamaan . Ei tuhansia , vaan sata , jos sitäkään hehtaarille.
Monesti liian myöhään tai kokonaan tekemättä jäänet perkaukset ovat selkeästi syynä männyn katoamiseen istutusalalta. Hirvet osaltaan täydentävät tuhoa napsimalla vesakon suojassa kituvia taimia vuosi toisensa jälkeen. Kun raivaus tehdään silloin , kun koivu ei ole ohittanut kasvussa havupuuta , voidaan vahingoilta välttyä lähes täysin . Nopeasti varttuva taimikko on myös vähemmän aikaa hirvien ulottuvilla. Ylivoimaisesti pahin uhka männylle on kuitenkin päälle ”karkaava” koivu.
Tuohon perkauksen voimakkuuteen toteaisin sen verran , että jo taimivaiheessa kannattaa poistaa alle 2 m:n etäisyydellä kasvatettavaksi aiotusta puusta kasvava heikompilaatuinen yksilö.Myöhemmin poistaminen on hankalampaa. Jos odotetaan harvennusta , joutuu tällöin poistamaan molemmat lähekkäin kasvavat rungot. Luonto on tosin saattanut kaataa toisen jo sitä ennen. Viimeksi mainitusta on kokemusta aivan lähiajoilta. Paikallinen luonnontuho oli katkaissut tai kaatanut toisen vierekkäin (miltei samassa kannossa) kasvaneista puista yli 60%:n todennäköisyydellä. (kuvasarja Tiheä kasvatus taitolaji vai uhkapeliä + seuraava kuva). Sopivassa tiheydessä alusta alkaen kasvaneet puut ovat selkeästi vahvempia kestämään luonnonvoimia.
Uskon vahvasti , että yhteistyökykyä löytyy enemmän seuran sisältä , kuin ulkopuolelta .
Sopiva varovaisuus jäsenten ottamisessa on tarpeen , koska yksikin henkilö pystyy pilaamaan tekemisillään ja jättämättä tekemättä sovittuja asioita koko seuran maineen . Vähimmillääkin hän pystyy haittaamaan sujuvaa toimintaa. Liiallinen alkoholin käyttö (oltava laillisessa ajokunnossa) , äkkipikaisuus ja yleinen piittaamattomuus ovat esteenä seuraan pääsemiselle . Narsistin eksyminen porukkaan ei tiedä hyvää kellekään.
Ulkopuolelle jääminen on monelle kova paikka. Omaa arvoa kohotetaan ja pettymystä puretaan turuilla , toreilla ja julkisissa tiedotusvälineissä haukkumalla ja arvostelemalla organisaatioita ja toimijoita , joiden taholta on tullut torjutuksi. Viitteitä asiasta löytyy helposti tästäkin keskusteluketjusta.Yhteistyön kehittämien seurueiden välillä ja maanomistajien aktiivisempi osallistumien seurueiden toimintan on tulevaisuudessa erityisen tärkeää. Vähenevien voimavarojen yhdistäminen ja isompien kokonaisuuksien muodostaminen ovat keino estää metsästystoiminnan hiipuminen ja ikävät yllätykset hirvikannan kehittyessä epätoivottuun suuntaan.
Aika estottomasti on kehuskeltu tässäkin ketjussa tiheää kasvatusta. Lukijoiden kuvissa on pari esimerkkikuvaa , joista käy ilmi homman eräs suurimmista riskeistä, kestävyys luonnonvoimia vastaan.
Kun taimikko kasvatetaan alusta alkaen suositustiheydessä ja ja harvennukset tehdään sopivalla hetkellä , voidaan välttyä luonnontuhokuvien kaltaisilta tapahtumilta kokonaan tai ainakin vähentää merkittävästi niiden vaikutuksia.(kuva:”Ei luomua , vaan oikeaa metsää”)
Puun juuriston ja rungon on kehityttävä kestämään tuulta ja lunta. Tiheässä juuristo kehittyy hitaasti ja puun runko kasvaa reippaasti pituutta , mutta ei riittävästi paksuutta, Hoikat , pitkät rungot ja olematon juuristo olivat suurimmat syyt mittaviin tuhoihin kuvan harvennuskohteella. Palstan sijainti pohjoisrinteellä vielä pahensi tilannetta. Luonto oli tehnyt ”ensiharvennuksen” , joka oli jäänyt tekemättä aikanaan.. (Kuva: ”Luonto hoitaa näin”.
Tiheässä kasvattaminen vaatii taitoa. Useimmille meistä se on kuitenkin uhkapeliä.
”tamperelaiselle”
Otetaanpas nyt ihan rauhallisesti….Se hirvien määrä ja kannan säätely ei ole ihan niin yksioikoinen juttu, kuin täällä annetaan ymmärtää. Hirvien todellisen määrän arviointi tuottaa todella suuria vaikeuksia asiantuntijoillekin . Hyvinkin suuri alueellinen vaihtelu eläinmäärissä tuo oman mausteensa soppaan . Kun maastot ovat muuttuneet peitteisemmiksi , voi havaintoja jäädä tekemättä. Kaatolupien määrä perustuu pääasiassa havaintoihin, ei uskomuksiin tai vuosikymmenen takaisiin tapahtumiin.
Se , että joku pajukoitunut metsätie on talvella tai syksyllä ”lavanaan” hirven(1) jälkiä ja ulosteita , ei välttämättä tarkoita , että alueella olisi hirvilauma. Yksikin eläin saa viikossa aikaiseksi melkoisen jälkiviidakon ruokamaillaan.
..mutta niitä kaatolupia ei todellakaan anneta ilman pätevää selvitystä hirvikannan koosta. Tähän voisi ”tamperelainen” ja moni muu , joka ei halua osallistua varsinaiseen metsästykseen, tarjota omaa panostaan. Yksi esille tullut keino olisi riistakamera. Näitä virittelemällä yhdessä paikallisen metsästysseuran kanssa voitaisiin saada tietoa hirvien todellisesta määrästä. Myös jahteihin voisivat metsästystä harrastamattomat osallistua havainnoitsijoina. Saattaisi vähentää luuloja ja lisätä luottamusta molemmin puolin.
