Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Jos ei olisi ollut tiellä ,vaan kauempana metsässä , liivistä olisi muodostunut turhake. Koiran voi suojata varmuudella vain pitämällä se kotona.
Taisi tuo valkohäntä äityä ongelmaksi vasta vuoden 2010 jälkeen. Liekö syynä se ,että siitä haluttiin korvaava riistalaji hirvikannan pudottua puoleen vuosien 2000-2010 välisen ajan tehometsästyksen tuloksena. Kannan kehitystä ei tuohon mennessä katsottu tarpeelliseksi seurata ,kun talvehtivan kannan pääluku oli 20 000 yksilön tietämillä vuosikausia. Tarkemmin kannan kehitykseen on alettu kiinnittää huomiota ja kehitellä seurantamenetelmiä vasta viiden lähivuoden aikana. Hätä pisti keksimään keinoja. Hirven kohdalla oltiin vastaavassa tilanteessa vuosituhannen vaihteessa. Seurantajärjestelmää viritetään vieläkin.
Valkkarihan tuotiin suomeen hyvän tahdon eleenä. Sitten elukat karkasivat kaatuneen puun murjomasta reiästä aidatulta alueelta ja levittäytyivät maastoon. Otus koettiin varsin harmittomaksi vielä tuossa vaiheessa.
Myöhemmin saatiin lisääkin eläinlahjoituksia monipuolistamaan perimää , mutta on täysin mahdollista ,että populaation kantaisänä on yksi ainoa uros.
Myöhemmin valkkareita siirtoistutettiin ympäri eteläistä Suomea ja kanta kasvoi vähitellen. Etelämmässä parempien elinolosuhteiden ja lämpenevän ilmaston myötä nopeammin.
Lumettomat talvet ja vähäinen valo metsästysaikaan hankaloittivat metsästystä ja edistivät kannan kehittymistä. Oma veikkaukseni sen suhteen ,että kanta alkoi kasvaa hallitsemattomasti on , että metsästystarinoiden nopea leviäminen (ja ”virtasvaikutus”) metsästäjien nähtäville somen ansiosta ,voi näytellä hyvinkin suurta roolia edistämässä kannan kasvua. Tämä on ollut ennen näkemätön mahdollisuus ,josta koituikin uhka.
Muistan vielä ,kuinka täällä Keski-Suomessa ohjeistettiin suhtautumaan valkohäntiin vieraslajina ja metsästämään ne mahdollisimman vähiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alkupuolella. Suositusta myös noudatettiin. Muutama vuosi sitten valkohäntiä esiintyi jälleen vähän runsaammin ,mutta vähän pyyntiä tehostamalla tilanne saatiin hallintaan. Kauriita ,joiden metsästystä ei ole rajoitettu eikä ohjailtu , on jo moninkertainen määrä valkohäntiin nähden. Ainakin ,mikäli on uskominen kolaritilastoja. Metsästystilanteissa niitä näkee varsin harvoin ja silloinkin niin vähän aikaa tai väärään aikaan ,että havaintoon ei pystytä reagoimaan.
Uteliaisuuttani kysyn , oliko Nostokoukun seura ”Pyylaaki”. Ja toinen kysymys. Kuka ”silmäätekevä” kysyi 70-luvulla jahtipäivän päätteeksi :”Onko tullut paljon turpia?” Tuohon aikaan tavan kansalaisilla ei ollut asiaa herrojen hirvijahteihin muuten ,kun jälkiä siivoamaan. Itse onnistuin pääsemään /ajauduin harrastuksen pariin , kun isäni omisti keskivertoa isomman maatilan metsästyksen kannalta tärkeällä alueella ja myös siksi ,että minulla oli terve kroppa. Muiden tilanne ei ollut yhtä suotuisa. ”Mökkiläisille” jäi vielä pikäksi aikaa sivustakatsojan ja arvostelijan rooli. Nykyisistä täysivaltaisista seuran jäsenistä ei kukaan omista enää maata seuran alueella. Näin on maailma muuttunut runsaan 50 vuoden kuluessa ,jonka olen ollut harrastuksessa mukana . Rivissä ja rivin edessä.
Nimenomaan valkohäntä on ollut suurtilallisten varjeluksessa. Muille metsästysvelvoite on langennut vasta ,kun tilanne karkasi käsistä. Peuraporukat ovat olleet monesti kokonaan erossa hirvitouhuista ja päinvastoin. Koska kannan seuranta oli näin pienen porukan harteilla ja osa porukasta hakenut vaikutteita ulkomailta turistijahtien valtavista riistamääristä ja riistanhoidosta , homma karkasi lapasesta samaan tapaan , kun Huttusen Sierran virittäminen. Innovaation tulos oli vaaraksi itselle ja muille ,mutta fiilis oli mahtava. Seurauksia ihmeteltiin vasta tulevaisuudessa.
Lue Gla metsästyksen historiaa ,jotta et munaa itseäsi enempää tietämättömyydelläsi. Hirviporukoihin mahtuivat aikoinaan vain surempien tilojen omistajat ja paikkakunnan silmäätekevät. Oli pankinjohtajaa ,tehtaanjohtajaa ,eläinlääkäriä ,lääkäriä jne. Eivät välttämättä olleet kovin maastokelpoista porukkaa ,joten riistakantoja kasvatettiin metsästyksen helpottamiseksi. Samaiset ”napahenkilöt” miehittivät myös metsästystä ohjaavan hallintoportaan.
1970-luvulla ,jolloin aloittelin hirvitohut, tianne oli pitkälti kuvaamani kaltainen ja alueilla ,jossa näyttää nyt olevan keskimääräistä tiheämpi hirvikanta , johtoporras koostuu silmäätekevistä edelleen.
Kannattaa muistaa ,että tavoitteet hirvikannan kokoon nähden asetettiin tarkemmin vasta 2010- luvun puolivälissä. Hirvikanta saatiin puolitettua ja suurimmaksi osaksi määrältään tavoitehaarukan sisälle. Kannan haitallinen vaihtelukin puolittui pakolliseen reaaliaikaiseen seurantaan sirtymisen myötä. On pystytty reagoimaan nopeammin muutoksiin. Sille tuskin voidaan koskaan mitään ,jos metsästysseurat jättävät pelivaraa arvioihinsa. Kestävyysperiaate on kuitenkin metsästyksen keskeisin elementti.
Pientä korjausta aikajanalle. Hirvikanta räjähti kasvuin jo 1990- luvun puolivälissä ,jolloin oltiin sitä mieltä ,että kanta oli ammuttu liian harvaksi. Kannan seuranta ei ollut tuolloin aukotonta. Oltiin vapaaehtoisten hirvihavaintokorttien varassa. Metsätyksen jälkeen jäävä kanta ilmoitettiin perustuen vahvaan mutuun ei siihen ,mitä oli ilmoitettu jääväksi kannaksi edellisinä vuosina. Lisäksi tiedot olivat käytössä ja kanta-arvio tarkentunut vasta metsästyskautta seuraavina kolmantena ja neljäntenä vuotena. Eli armottomasti liian myöhään , kun huomioidaan hirven lisääntymispotentiaali ja elinolosuhteiden paraneminen.
Gla:n kommenttiin..
Unohdit listasta suurmaanomistajat ja vielä mainitsemattomat seurat , joiden säännöt eivät mahdollistaneet maattomien osallistumista hirvijahtiin. Näitä seuroja on vieläkin. Kun siihen lisätään seurojen kesken paikoin vallitseva tilanne ,jossa kilpailtiin/kilpaillaan siitä missä on eniten riistaa , löytyvät perusteet hirvikannan voimakkaalle kasvulle. Tätä vauhditti luonto elinolosuhteiden paranemisen myötä.
PS. Niitä automaailmasta tuttuja ”Lauri Huttusia”, jotka haluavat tunkea ”kosvorthin” konepellin alle tuhathevosvoimaa tuottavan moottorin saadakseen hyviä fiiliksiä ,löytyy suurmaanomistajitakin. Näitä fiiliksiä tarjoavat heille suuret riistamäärät. Tämä ilmiö on ainakin osasyynä siihen ,että valkohäntien kanta ryöpsähti kasvuun. Kun kannan kehitysten seurantaan ei ollut kannan aiemman vakaan tilan takia kehitetty järjestelmää , tapahtui vahinko. Hirvikantakin pääsi aikoinaan ryöpsähtämään samasta syystä.
Yhteistyö on muutkin ,kun hirvien ampumista toisten puolesta. Osakkaat kokoontuvat vähintään kolme kertaa vuodessa käsittelemään hirviasioita. Keväällä tutustutaan rhy:n laatimaan verotussuunnitelmaan ja osakkaat hakevat lupansa sen pohjalta. Syksyllä ennen jahtikautta palaverrataan jahtikauden nuotit kuntoon sen jälkeen ,kun riistakeskus on lähettänyt lupapäätökset. Kolmas kokoontuminen seuraa jahdin puolivälissä ,jolloin keskustellaan hirvitilanteesta ja metsästyksen sujumisesta. Samalla asetetaan tavoitteet loppukaudeksi. Lupapankin käyttöehdot päivitetään myös siinä yhteydessä. Neuvottelut yhteisjahdeista käydään tarvittaessa.
Näin on toimittu meillä jo 35 vuotta 12(13) osakkaan kesken. Yhtislupa on ollut hirvikannan hallinnassa tärkeä työkalu. Erityisesti säännöllinen kanssakäyminen ja tietojen vaihto on edesauttanut oikean tilannekuvan muodostamisessa. Tämän seurauksena on tehty oikeita ratkaisuja.
Niin …alunperin suurriistajahti oli herrojen ja suurtilallisten harrastus. Muut eivät kelvanneet jahtiin mukaan. Valkohäntä oli suurtilallisten erikoissiojelussa. Vasta ,kun harrastus alkoi karata käsistä ja eläinkannat kasvaa hallitsemattomasti , kelpasi rahvaskin mukaan jahteihin. Kun ongelmia ei silläkään saatu täysin pois päiväjärjestyksestä, ”jaetaan vastuuta” ja syylistetään koko metsästäjäkunta ja laajennetaan ongelmat ihmisten mielissä siinekin , missä niitä ei ole tai niiden mekitys on vähäinen.
Harva uskaltaa arvostella vuorineuvoksia ja suurtilallisia , joiden luovuuden seuraksista jossakin kärsitään. Tikun nokkaan nostetaan yleistyksillä tavallinen metsästäjä, jolla ei ole ollut vähäisintäkään mahdollisuutta vaikuttaa tehtyihin päätöksiin ja kehityksen suuntaan.
Huomattavasti vähemmän haittoja , kun tiheys 10/1000 aiheutti. Siitä tilanteesta lähdettiin asioita korjaamaan. Silloinkaan ongelmat eivät olleet ylipääsemättömiä.
Tavoitteet ovat tavoitteita . Joskus toteutuvat , joskus eivät. Työttömyyttäkään ei ole saatu loppumaan eivätkä kaikki sairaat saa hoitoa ,vaikka on ammattilaisia työkseen laittamassa asioita kuntoon. Harrastepohjalta tehtynä nykyinen hirvikannanhallinta on hyvässä mallissa verrattuna työllisyyteen ja sairaanhoitoon. Aika paljon jää rikollisiakin saavuttamattomiin ,vaikka on organisaatio , joka etsii niitä työkseen.
