Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Nyt soitelleen samassa sävellajissa Visan kanssa.
En lähtisi poistamaan mäntyjä ,jos niillä on riittävästi tilaa. Jälkeen jääneet voivat päätyä maistuvampina hirvien suuhun. Hyvässä kasvussa olevat saattavat säilyä. Ainakin tämän seudun sekataimikoissa näyttää kehitys ihan hyvältä sekä kuusen ,että männyn kohdalla. Lehtipuuvesakko on kuitenkin pidettävä aisoissa siinä vaiheessa ,kun taimet ovat pieniä. Myöhemmin taimikko huolehtiikin jo itse itsestään.
Liiallinen vesakoituminen estetään Ruotsissa raivaamalla alue kerran keväällä ja toisen kerran syksyllä. Toisinaan toisen kerran vasta seuraavana kesänä. Tätä voi kokeilla Suomessakin ja tehdä kolmas raivaus tarvittaessa silloin ,kun taimikko täyttää 7 v. Uutta versoa ei tämän jälkeen nouse ja mahdollinen poistettava havupuun taimikaan ei tarvitse kantokäsittelyä pienen läpimittansa vuoksi. Työkustannus kasvaa 10%:n vuosivauhtia ,jos toimenpiteitä lykätään. Kantokäsittely vie myös aikaa ja lisää kustannuksia.
Liian lähellä toisiaan kasvavat (istutustiheyttä lähempänä) taimet kehittyvät toispuoleisiksi sekä juuriltaan ,että oksistoltaan. Reippaasti ylimääräiset nurin jo varhain. Kädet levällään pitää mahtua kulkemaan taimien välistä.
Ja miksi odotella seuraavan käsittelyn kanssa seitsemään vuoteen asti? Kokonaistyömäärä kasvaa aina ,kun työ viivästyy. Toinen kerta 5-vuotiaaseen taimikkoon ja kolmas kerta 7-vuotiaana jos on tarvis. Sitten taimikko pärjää omillaan ensiharvennukseen saakka.
Miksi käsittelyjen väli vain kaksi vuotta? Siksi ,että työmäärä ei karkaa mahdottomaksi. On paljon fiksumpaa ja tuloksekkaampaa käyttää taimikon hoitoon kaikkiaan kolme päivää hehtaari/päivä -tahdilla verrattuna siihen että joutuu käyttämään lopulta tuplamäärän aikaa jos työvaiheita siirtää vuosilla tuonnemmas. Supervesakossa aikaa turhautuu jo viikko hehtaarilla ja nuoren metsän kunnostuksessa saman verran . On onnessa saako taimikosta enää kunnon metsää ,kun raivaus pitkittyy liiaksi. Intensiivisesti alkuvaiheessa raivailemalla tuottava metsä saadaan aikaan varmimmin.
Lupavapaus tarkoittaisi ,että korvaukset jäisivät saamatta, koska niitä vartenhan lupamaksuja kerätään. Lupavapaus johtaisi varmuudella siihen ,että käräjiä käytäisi kolmessa vuorossa syntyvien epäselvyyksien vuoksi. Tuskin löytyy edes riittävää kannatusta lupavapauden puolesta. Siihen ei riitä parin palstalaisen mielipiteet. Kanasalaisaloitteeseenkin tarvitaan 50 000 nimeä ,jotta se etenisi edes ehdolle käsiteltävien asioiden listalle.
Mitäpä tulee lakien säätämiseen ja muuttamiseen ,on kymmenen vuotta lyhyt aika muutoksiin. Petoasiaakin on vatvottu yli 20 vuotta eikä vieläkään ole saatu parannuksia aikaan päivänselvissä asioissa. Nykyisetkin hirvet ehtivät kuolla vanhuuteen ennen , kun mahdollinen muutos lakeihin saa lain voiman. Hirvikanta tulee moninkertaistumaan tuossa ajassa ,jos jäädään odottelemaan , että laki säädetään toiseen muotoon.
On myös sellainen näkökulma ,että on parempi viitata kiireisiin ja sopparin sitovuuteen siinä vaiheessa ,kun joku tulee suurin odotuksin rukoilemaan yrittäjää hakkaamaan hankintana hoitamatonta risukkoa. Viisaampi tapa lähestyä hankalaa tilannetta, kun sanoa vain jyrkkä ei.
Ne risuhommat eivät ole kultakaivoksia kenellekään. Jos vielä menee maine ,kun isännän toiveet eivät täyty ja riittävän korvauksen saaminen työstä voi olla neuvottelujen takana, on viisasta vedota kiireisiin. Näyttää myös siltä ,että isot yhtiötkin karsastavat energiahommia syystä ,että niihin kohdistuu aivan liian suuria odotuksia.
Korvauskäytäntöä voisi kehitellä siihen suuntaan ,että asianmukaisesti hoidettuihin taimikoihin mahdollisesti kohdistuneista vahingoista maksettaisiin isompi korvaus ja hoitamattomien kohteiden vahingot jäisivät omistajansa kärsittäviksi. Jos taimikon kunnossapito ei kiinnosta ei liene väliä silläkään ,jos hirvi siellä asustaa.
Vahingon suuruuskin on usein varsin henkilökohtainen käsite. Joillekin vahingoksi riittää riittää ,kun hirvi on napsaissut muutaman latvan taimista taimikon läpi kulkiessaan jäämättä sinne asumaan. Toiset sietävät enemmän.
Silloin ne varsinaiset vahingot syntyvät ,kun hirvilauma asettuu ”taloksi” pidemmäksi aikaa. Se johtuu siitä ,että kattaus on runsas. Tämä toteutuu ani harvoin ,jos taimikko on hoidettu. Karuimmat alueet ,joilla on ravintoa muutenkin niukasti ,muodostavat poikkeuksen , jolloin kaikki kelpaa. Silloin vahinkoja voi torjua vain Tricolla tai vastaavilla tuotteilla.
Kun tarkastellaan keinoja hirviongelmien ratkaisemiseksi , on syytä miettiä tarkkaan ,mikä vaikutus hallinnollisilla päätöksillä ja suosituksilla lopulta on . Pakko ja tiukat vaatimukset eivät välttämättä ole paras ratkaisu , jos suorituskyky puuttuu. Viimeksi mainittu rapistuu eri syistä kovaa vauhtia. Hirvikannan kurissa pitäminen ei ole lainkaan niin yksinkertainen asia näissä olosuhteissa ,kun täällä jotkut kuvittelevat. Emme voi välttyä ikäviltä yllätyksiltä. Ne tulevat yleistymään.
Venymisvaraa kyllä on. Metsissä työskennellään yhdessä vuorossa, uskallusta investointeihin ei löydy ja konekanta tasolla , jolla meillä oltiin 50 vuotta sitten. Kun lisätään listaan puutteellinen infra ,ei jenkit uhkaa muiden puuntuotantoa muualla ,kun puheissa ainakaan kymmeneen vuoteen.
Muutos ei tapahdu vielä huomenna eikä välttämättä edes tällä vuosikymmenellä. Homma on helppoa vain Trumpin törinöissä. Kaikki ihan alkutekijöissään eikä investointihaluja välttämättä löydy. Kehittyneet korjuumenetelmät monille tuikituntemattomia. Ei ihan riitä ,että päätetään ryhtyä haravoimaan….
Saattaa olla aikaa vievää tai jopa turhaa hommaa vahtia taimikossa. Kun saadaan näköhavainto ja toimitaan välittömästi, on onnistuminen varmempaa. On syytä kuitenkin varautua tyhjiinkin vuosiin. Yleensä ,kun hirven näkee ,ei ole asetta mukana tai ei ole metsästysaika. Sitten ,kun ase on mukana ,hirvistä ei ole tietoakaan.
