Käyttäjän Sulli kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 189)
  • Sulli

    Aika erikoista että näemmä jossain vaiheessa aletaan huutaa sosialismia apuun kun markkinat ei muka toimi.

    Mikäs siinä olisi ollessa, valtion sähkölaitoksessa, ihan sama miten menee tai mitä tuottaminen maksaa, kyllä kansa jaksaa maksaa hinnan mitä pyydetään. Ei olisi huolta että joku tekisi saman homman halvemalla.

    Sulli

    Liito-oravahysteria on saanut käsittämättömiä mittasuhteita. Eräässä työhön liittyvässä tilaisuudessa aiheutin melko pitkän hiljaisuuden ns nostamalla kissan eli oravan pöydälle. Virkamiehet edellyttivät tehtävän tiehen mutkan koska suoralla linjalla sattui olemaan liito-oravalle sopivia kolopuita. Itse otuksesta ei kuitenkaan ollut kymmeneen vuoteen havaintoja, vaikka kaavaan oli sellainen aluerajoitus merkitty. Täräytin ilmoille lausuman että kymmenen vuoden päästä noista puista ei ole yksikään pystyssä mutta  tiessä on mutka edelleen ja on vähintään seuraavat viisikymmentä vuotta. Hetken hiljaisuuden jälkeen sitten alkoi älinä että tieaukko on liian leveä ei pysty liitämään yli, ei voi tehdä maaleikkausta, pitää pystyttää tolppia ja orsia ymym jäkäjäkä. Sanoin siihen että se on muutaman viikon asia kun toisella puolella tietä on tehty metsäkäyttöilmoitus ja koneet on palstalla, ei liidetä siellä oli pystytelty tien laitaan mitä karvatolppia hyvänsä. Siellä kun ei ole mitään käyttörajoitteita.

    No, tiessä tulee nyt siten olemaan mutka ja tyhjät puupylväät, niittempä juurilta sitten kaartelemaan seuraavat  vuosikymmenet.

    Jokainen liikenneväylähanke tällä hetkellä jumittaa jotenkin näitten takia.

    Sulli

    Miten mitataan hakkuutähteitten kiintokuutiot? Vai että x euroa/puukuutio?

    Sulli

    Jos kuuluu seuraan, metsästää seuran alueella seuran määrittelemin ehdoin, seuraavana päivänä omalla vuokraamattomalla tilallallaan (jos sattuu olemaan) metsästää omin päin, ei siitä ihminen sen villimmäksi muutu.

    Ei lupien myöntämiseen liity mitään käyttövelvoitetta.

    Miksi seuraan kuulumalla välttyisi kantaan liittyviltä tavoitteilta?

    Sulli

    Lupaharkinnasta tai pinta-alavaatimuksesta luopuminen ei vaikuta seuratoimintaan mitenkään kuten ei myöskään muuhun lainsäädäntöön, kuten metsästäjätutkinnon suorittamiseen tai aseen hallussapidon luvallisuuteen tai metsästysoikeuden haltijuuteen.Keitä ne ovat ne villit puoskaroijat?

    Mitä etelämmäksi mennään, sitä pirstaleisemmaksi maanomistus menee ja sitä aukkoisemmaksi (yleinen metsästysvastaisuus) alueet jäävät. Maanviljelystilalliset (200-500 ha peltoa) eivät välttämättä vuokraile metsästysoikeuttansa jos metsät ovat peltojen keskellä 2- 10 ha saarekkeina. Se kannattaa ottaa huomioon myös siellä Multian korvessa. 500 ha yhtenäistä aluetta ei ole isossa osassa Suomea mikään itsestään selvyys. Kuten jo edelläkin kävi ilmi, merkittävä osa vhp:sta ammutaan peltoalueilta iltahämärissä tornista kyttäämällä. Siihen ei tarvita 500 ha.

    Sulli

    Alako jo aatteluttamaan onko enää kannattavaa hommaa, saako omiaan ikinä takasi.

    Sulli

    Kesäkorjuukelpoiset harvennusleimikot menee millon vaan. Jos ei ehdi tälle kesälle, niin hakkaavat ensi kesänä. Se ei ole sun murhe, koska ostajalla on aikaa tehdä hakkuu useampi vuosi, maksu  pääosin sitten kun hakkuu on tehty. Hinta lyödään lukkoon tämän hetkisillä hinnoilla. Talvikorjuukelpoiset menee toki siinä samalla, hakkaavat ne sitten talvella, joko ensi- tai seuraavana. Erikseen kaupittelemalla voi saada kesäkorjuuseen vähän paremman hinnan.

    Sulli

    Eiköhän laiteta villisialle, supikoiralle ja villiminkille lupaharkinta ja pinta-alavaatimus niin saadaan aikaiseksi kannanhoidollinen metsästys ja kanta laskuun.

    Sulli

    Hyvin on Anttoonin seudulla lintuja. Otappa kuva ja laita näkösälle.

    Sulli

    Mieluummin niin että motokouraan istutusautomaatti, niin ei näre ehdi maahan rojahtaa kun on jo taimi kasvamassa.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 189)