Käyttäjän sitolkka kirjoittamat vastaukset
-
Juuri noin olen itsekin ajatellut kuin Burli. Lisäksi laskeskellut, että noinkohan tuossa männiköiden yläharvennuksessakaan on mitään järkeä, jos parhaat ja suurimmat tukit joutuu siinä myymään halvemmalla harvennuksen hinnalla. Jos itse hankintana sahaa niin se on eri juttu.
sitolkka 14.2.2019, 12:19Mutta jos kaikki metsän puut ovat jo ennen harvennusta tukkikokoisia, niin onko se niin nuukaa mihin puihin se lisäkasvu tulee. Kun ne kaikki kasvaa tukkia. Siksi olen miettinyt tukkikokoisen metsän harvennuksen järkevyyttä.
sitolkka 14.2.2019, 11:35Itse en usko, että tiheässä metsässä tulee kasvutappioita jos lusto siinä ohenee. Onhan puita paljon enemmän kasvamassa mitä harvennuksen jälkeen. Kun harvennuksen jälkeen puita on vähän, niin tottakai niissä täytyy olla kaksinkertainen luston paksuus, että päästään samaan kokonaiskasvuun metsikössä mitä ennen harvennusta. Ja hetkellisesti harvennuksen jälkeen metsä on vajaatuottoinen kasvupotentiaaliinsa nähden.
sitolkka 13.2.2019, 22:21Juuri noin niin kuin jätkä sanoi. Sitä puuta oli ennen syrjäisillä sydänmailla vanhoissa metsissä. Siksi että puita ei ennen ”kasvatettu”. Ne vain oli ja kasvoi jos kasvoi siellä jos kasvoi. Tuollaisia puita on omissakin metsissä vielä ja niiden ikä on välillä 300-500 vuotta. Pitää jo vähän suunnitella mihin käyttöön niitä raaskii nykypäivänä kaataa. Se aina helppo jos honkiutuu, niin saa ottaaa pois lahomasta.
sitolkka 13.2.2019, 20:12Juuri niin. Mehtikana, mettikana, mehtäkana on vanhastaan juuri riekko. Ei mitään muuta. Metsälaitumet ovat kyllä hyviä kanalintumaita. Samoin harsituissa metsissä mettälinnut viihtyvät. Kyllähän metso tiettyyn vuodenaikaan korpisoilla ja rämeillä viihtyy. Syö kuulemma hillojakin. Kyllä se mettikana on harvinainen nykyään ihan kainenlaisilla luonnontilaisilla soilla. Ei siihen ennallistamiset auta. Varvustohan on nykyään tosiaan metsämaan muokkauksien takia vähentynyt ja sitä myöten suoja. Alavilla harsituilla soistuneilla kankaillahan oli usein piitkä suopursun varvikko ja vaivaisvarvikko, jonka seassa julman isoa mustikan varpua. Erittäin tympeää maastoa kävellä. Raskasta. Näistä niitä lintuja rymisi ylös. Nykyään harvinaista maastoa.
sitolkka 13.2.2019, 19:19200-vuotta on vielä nuori rakennus. Tuossa pellolla nököttää 1600-luvulla tehty riihi.
sitolkka 13.2.2019, 18:56Metsähallituksen takia puun hinta on Pohjois-Suomessa aivan tehtaan portillakin Kemissä matalampi kuin etelässä. Puusta ei tarvitse maksaa nii paljon kun Metsähallitus hakkaa aina suunnitelman mukaan ja puu sen on myytävä. Harvennusrästejä alkaa kertyä Pohjois-Suomen yksityismetsiin ja Metsähallituksen metsiä hakataan samaan aikaan aivan liikaa.
sitolkka 13.2.2019, 18:13Tehe sitten vielä kunnon perinteinen pienaovi pelkillä puutapeilla. Nauloja ei tarvitse ja tulee tosi jäsäkkä. Sitten on perinteinen.
sitolkka 13.2.2019, 17:27Mehtikana, mettikana, mettäkana se kansan suussa on aina ollu. Riekko on hienompi lintukirjanimi.
sitolkka 13.2.2019, 17:24Soidenkin merkitystä riekolle liioitellaan. Aivan tavallisista kangasmetsistä ne riekot saaliiksi yleensä tulivat silloin kun niitä vielä enemmän oli. Varsinkin piloille harsituissa metsissä viihtyivät, niin kuin kaikki muutkin kanalinnut.