Käyttäjän sitolkka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 851 - 860 (kaikkiaan 1,473)
  • sitolkka

    Suomeenkin pitäisi laittaa etelästä pohjoiseen autobahna, jossa ei rajoituksia, ihan Saksan malliin. Ostaisi ferrarin ja ajaisi 300 km/h menemään. Vaihtuisi maisemat äkkiä.

    sitolkka

    Millainenhan olisi valkohäntäpeuran ympäristövaikutuksien arviointi? Tehdäänhän sellainen nykyään hyvinkin vähän ympäristöön vaikuttaviin toimiin.

    sitolkka

    Ympäristöasioissa painotetaan yleensä aina ns varovaisuuden periaatetta. Se tuntuu olevan valkohäntäpeuran ja sen ympäristövaikutuksien suhteen täysin unohtunut.

    sitolkka

    Valkohäntäpeuraa ei voi A verrata poronhoitoon. Poronhoitolaki on omansa ja osin kiistanalainen kyllä. Poro ei sinällään ole alkuperäisluonnolle niin paha kuin valkohäntä, koska se on jalostettu jo täällä olevasta pohjoisesta metsäpeurasta kesyttämällä. Tavallaan poro siis on alkuperäislaji maassamme. Tosin niitä on poronhoitoalueella aivan liikaa luontaisiin tiheyksiin verrattuna. Metsäpeuroja kuuluisi olla jonkun verran koko maassa.

    sitolkka

    Kauris kuuluu Suomen luontoon, valkohäntäpeura ei. Siinä on iso ero. Pitää alkaa hankkia tutkittua tietoa valkohäntäpeuran vaikutuksista alkuperäiseen luontoomme ja alkaa sen pohjalta ajamaan lajin määrittelemistä haitalliseksi vieraslajiksi. Myös maanomistajien omaisuuden suoja on oma ulottuvuutensa asiassa. Tämä voi vaatia EU tason ratkaisun kun tiedetään kuinka rähmällään Suomessa metsästyspiireihin ollaan.

    sitolkka

    Ihmislajin kehityksen kannalta epidemioiden hoitamatta jättäminen olisi kaukonäköistä. Luonnon valintaa, mikä on jokaisen lajin selviämisen perusedellytys, ei nyt pääse tapahtumaan ja ihmislaji heikkenee. Tämä tuhoaa lopulta ihmisen kokonaan.

    sitolkka

    On täysin selvää että akut ovat vain lyhyt välivaihe autoissa. Jotain järkevämpää täytyy keksiä.

    sitolkka

    Jos kehitys jatkuu samana, niin kiinnolla kuitupuuta saanee tuskin kupin kahvia huoltoasemalta.

    sitolkka

    Suomi alkaa olla jo niin pilattu maa, että tuskin veli venäläinenkään enää parempaan pystyisi. Vielä kun kieltävät polttomoottorit ja myyvät loputkin ulkomaille mitä myytävissä on. Että se puukauppa ruplissa on jo vuoteen 2100 mennessä varmasti suuri helpotus.

    sitolkka

    Metsälöni kattaisi koko Suomen, jossa kukaan muu ei saisi liikkua. Asuisin Floridassa ja kävisin kerran vuodessa palstallani kanalintujahdissa.

Esillä 10 vastausta, 851 - 860 (kaikkiaan 1,473)