Käyttäjän sitolkka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 991 - 1,000 (kaikkiaan 1,473)
  • sitolkka

    Riekkojen takia soita ei kannata ennallistaa. Pohjois-Pohjanmaan laajoilla luonnontilaisilla suoalueillakin riekko on nykyään hyvin harvalukuinen. Vaikka maasto näyttäisi olevankin riekolle otollisin mahdollinen, niin lintuja ei vain ole. Joten ei se ole soiden puutteesta kiinni, vaan joku muu tekijä on nyt pielessä.

    sitolkka

    Kaikilla ei pysy soidinhomma kohtuudessa. Tiedän monia soitimia, jotka on ammuttu täysin tyhjiksi. Parhaimpaan soidinaikaan samalta soitimelta saa yksikin mies kolme teertä aamussa luodikollakin. Teeret palaavat aina hetken päästä taikaisin ja eivät välttämättä edes lähde kaikki heti lentoon. Sitten kun miehiä on useita ja ollaan vieläpä haulikkoholleilla, niin voi olla että kymmenenkin teertä lähtee soitimelta aamussa. Parhailla syyssoitimilla olen nähnyt yli sata teertä. Nykyään yleensä ovat pienempiä 10-50 soitimia. Kerran oli niin suuria teeren talviparvia, että niistä ei oikein saanut lukua kun olivat jatkuvassa liikkeessä kolmeen sataan pääsin laskussa, mutta enemmän oli.

    sitolkka

    Monet muutkin haukat iskevät teerien soitimille. Kanahaukka on parhaimmillaan tiheässä metsässä saalistaessaan. Muuttohaukan saalisvarmuus teeren soitimelta on hyvä. Se on ylivertainen lentäjä eikä teerellä ole avoimessa maastossa mahdollisuuksia. Myös esim. suohaukan olen nähnyt suolla maalintua yrittävän ja en epäile etteikö kaikki muutkin haukat käytyä tilaisuutta hyväkseen. Piekanaa ei ole aikoihin näkynyt. Se ei ainakaan runsastunut ole.

    sitolkka

    Vanhoja rakennuksia kunnostaneena voisin sanoa, että 1500, 1600 ja 1700-luvulla on kasvanut erittäin hyvälaatuista puuta. Suurennuslasi tarpeen kun alkaa lustoja laskea. Puu on ollut hyvälaatuista kausittain myös useita tuhansia vuosia sitten mitä olen suon pohjilta ylös kaivettuja puita tutkinut. Mutta niistä löytyy tosin usein myös paksumpaakin lustoa. Ilmaston lämpötila on siis maassamme vaihdellut.

    sitolkka

    Kanahaukankin saalistuksen muutaman kerran nähnyt. Putosi puun oksalta kuin lumipallo allaan juoksevan pyyn niskaan. Sai ihmetellä että onpa näppärä.

    sitolkka

    Maakotka on pohjoisessa metsolle paha. Moni metso lähtee varsinkin keväiseltä soitimelta kotkan kynsiin. Muutaman kerran olen nähnyt kun kotka jahtaa metsoa. Taitava se on.

    Haukoista sen verran, että eiköhän nuo kaikki muutkin haukat metsälintuja syö. Kanahaukka tosin pahin kun runsaslukuisin.

    sitolkka

    Eihän siinä olekaan järjen hiventäkään. Niin kuin täällä hölmölässä ei monessa muussakaan asiassa. Pohjois-Amerikassa saha kuin saha nielee yli metrisetkin tukit.

    sitolkka

    Toivottavasti puun runko on suojattu. Lintulauta houkuttelee myyriä ja jäniksiä paikalle. Pahimpina myyrätalvina myyrät jyrsivät vanhatkin omenapuut huonoon kuntoon. Tämä yllätti kun yleensä kelpaa vain nuoren puun kuori.

     

    sitolkka

    Ei pitäisi, mutta kun metsähallitus yhtiöitettiin, niin lain mukaan sen on nyt pakko pyrkiä taloudellisesti hyvään tulokseen.

    sitolkka

    Joku aika sitten hakattiin n. 120-vuotias hyvälaatuinen männikkö. Osa puista vanhempiakin. Lustot enimmäkseen 1-3mm. Eipä tuolla parempaa hintaa saanut kuin höttötukillakaan.

Esillä 10 vastausta, 991 - 1,000 (kaikkiaan 1,473)