Käyttäjän narisija kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 661 - 670 (kaikkiaan 772)
  • narisija

    Seuraava itseaiheutettu kriisi odottaa nurkan takana. Kiina puuhaa tukikohtaa Kuubaan, mielenkiintoista nähdä salliiko usa sen.

    narisija

    Laitappa Tolopainen listaa niistää ulosmyydyistä, paskoista valtionyhtiöstä, joita on alettu kehittää?

    narisija

    Ainoa syy Irakin sotaan oli se, ettei Saddam Hussein suostunut enään ”tottelemaan” jenkkejä, persianlahden mahdollisen sulkemisen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä.

     

    narisija

    Noin 33000 pommituslentoa teki jenkit irakin sodassa, paljo on ollut ”täsmäpommeja”, toki vainajiakin tuli lähes 1,5 miljoonaa. Metsuri motokuski sekoittaa Persianlahden ja Irakin sodat. Irakin sotaan lähdettiin tekosyynä Husseinin kemialliset aseet, tiedettiin kyllä ettei siellä niitä ole, mutta näin se maailmalle myytiin. Jopa Suomen pääministeri oli puolikyljistä menossa mukaan, niin on toki nykyinenkin, kuten myös edeltäjänsä. Persian lahden väliintulon voi jostakin näkökulmasta nähdä oikeutettuna. Irakin  kummemmin Ukrainankaan sotaan länsimaiden lietsomasta ja kustantamasta vallankaappausesta huolimatta on vaikea nähdä minkään laista oikeutusta. Husseinhan oli usan ylin ystävä niin kaun kuin soti osin heidän aseistamana Irania vastaan.

     

     

     

    narisija

    <p>Pahan siivon sai jenkit aikaseksi Irakissa, meille toki näytettiin vain kuinka ”täsmäpommit” kauniisti putosi just maaliinsa, joka tottakai, oli sotilaallinen kohde. </p><p>Ainoa tekemänsä sotarikos, josta kait jonkinlainen tuomiokin tuli, oli kun naissotilas kusi vangitun, maassa makaavan irakilaissotilaan kasvoille.</p>

    narisija

    <p>Haulla ”Irakin sota jätti jälkeensä tuhotun maan”, löytyy artikkeli irakin sodasta, joka erityisesti ketjun kiivaimpien trollukoiden kannattaa lukea, antaa hiukan perspektiiviä nyt käynnissä olevaan sotaan.</p><p>Artikkeli on kansanuutisten julkaisema, oleelliset tiedot kuitenkin pääosin yhdysvalloista mm. Just Foreign Policy – järjestöltä.</p>

    narisija

    ”Katynin metsä jossain oottaa”

    Tai Babyn jarin rotko.

    narisija

    Kotikunnassani on 100v sitten ollut maanomistajien päätöksellä maattomien sallittua ottaa polttopuunsa määrätyiltä alueilta. Ehtona ettei hevosta viedä metsää, ts.  puut vedettävä kelkalla kotiinsa, mielestäni oikean sorttista jokahenkilön oikeutta.

     

    narisija

    Ei tainnut edellisen hallituksen toimista jäädä käteen mitään, eu:n kautta kyllä kykynsä mukaan yrittävät hankaloittaa, muuan kokoomusmeppi aivan eturintamassa.

    narisija

    Äläs nyt Kalle noin rajusti saappaiden älykkyyttä aliarvio.

    Itse epäilen kyllä ketjun trollukoiden kiskoneen äitiensä antamia sokerilimsoja liika, sokerihutikassa huiskivat sinnetänne.

Esillä 10 vastausta, 661 - 670 (kaikkiaan 772)