Käyttäjän silencio kirjoittamat vastaukset
-
Santtu, jos saat puuntuottajana homman toimimaan 7 prossan korkotuottavaatimuksella sadan vuoden kiertoajalla, nostan hattua todella korkealle. Stratosfääriin.
Metsuri motokuski kirjoitti:
”Toisaalta en ole myöskään nähnyt sellaista sopimusta, josta ei apteeraus olisi ollut sopimuksen mukainen. Eri mittojen painoarvoa on vain muutettu mutta kyllä ne lukukappaleet joka mitasta löytyy jotka kauppakirjassa on mainittu. En usko että kellään puunostajalla ole otsaa olla noudattamatta sopimusta. Ei niitä asiakkaita liikaa niilläkään ole varsinkaan kun laatua vaaditan.”Tekstissäsi on hieman ristiriitaa aiempaan viestiisi verrattuna:
”Olet ”metsänsä ostanut” aika oikeassa. Sillä on aika moinen merkitys mikä on tukin kysyntä kun leimikkoa hakataan. Välillä sanotaan meillekin että yhtään alle 43 tukkia ette tee tai laatuvaatimus on nyt niin korkea ettei tukkia saa tulla. Paljon se on tuurista kiinni milloin ja miten leimikko hakataan. Me ”hakkaajat” joudumme valitettavasti pääosin toimimaan ostajan käskyn mukaan. Sen vuoksi suositelen päätehakkuuleimikkoon aina kokorunkohinnoittelua.
Lähetetty: 09.12.2013
Lähettäjä: Metsuri motokuski
”Suorittava, onko asia todella noin? Uskomatonta. Miten metsäyhtiöiden lakimiehet ovat ikinä hyväksyneet kyseisen toiminnan? Ymmärrätkö, että joka kerta kun hintalistat ovat poikenneet puukauppasopimuksista, on tietoisesti rikottu sopimusta? Tietysti sillä edellytyksellä, että sopimuksessa ei ole mainintaa sopimuksen apteerausmittojen ohjeelliauudesta. Haluaisinpa nähdä kuka selittää pokalla tuomarille, että sopimusta voi rikkoa koska ostaja haluaakin nyt aivan eri mittaista kuin puukauppasopimuksen tekohetkellä.
Kuvitellaanpa tilanne, että myyt metsäkoneliikkeelle ikivanhan ajokoneen raadon pois pihalla rojottamasta. Hintaa saat kymppitonnin. Kuluu muutama kuukausi, jonka jälkeen liikkeen edustaja viekin pois juuri ostamasi suuren hakkuukoneen, ja selittää mennessään ettei loppukäyttäjä tarvitsekkaan enää ajokoneen romua vaan tuliterän hakkuukoneen. Todennäköisesti vähän yskähtäisit että kauppasopimuksessa puhutaan tuosta ajokoneesta ja nimet on papereissa allekirjoitusten kera. Ei auttaisi vaikka edustaja kuinka totena selittäisi asiakkaan tarpeiden muuttumisesta.
Eli: kun hintalistat otettiin käyttöön olisi puukauppasopimuksia pitänyt muuttaa samanaikaisesti. Anteeksi vaan, mutta metsäyhtiöiden toiminta vaikuttaa joko tietoiselta ku*etukselta, tai törkeältä ammattitaidottomuudelta sopimusmenettelyissä.
Hieman aihealueen ulkopuolelta:
Reima Ranta kirjoitti: ”Järkevä metsätalous edellyttäisi siirtymistä metsätalousyrittäjävetoiseen metsänomistukseen, jossa metsätilojen tulisi olla kymmenen tai satakertaisia nykyiseen verrattuna.”
Teoreettisesti mahdollisuudet järkevämpään (mitä se sitten ikinä onkaan ja kenen kannalta) metsätalouteen olisi tuolloin olemassa.
Käytännössä pitää kuitenkin muistaa, että Suomen raakapuumarkkinoilla, etenkin kuitupuussa, vallitsee ostajapuolen oligopoli. Jos metsätaloudessa siirrytään suurelta osin metsätalousyrittäjävetoiseen metsänomistukseen, puunmyyjien tilanne voi huonontua radikaalisti. Vaikka tilakoko olisi kymmen- tai satakertainen nykyiseen verrattuna, olisi myyjä edelleen hyttynen ostajaan verrattuna. Jos puuntuottaja olisi päätoiminen (kenties myös velkavipu olisi huomattava), merkitsisi se että myyntiä olisi oltava huomattavia määriä vuosittain, ja lisäksi laskelmat olisi tehty todennäköisesti suurin piirtein nykykantohinnoilla. Kun edellä kuvatun tilanteen kaltaisia yrittäjiä olisi tarpeeksi, ostajapuoli voisi katsoa etujensa mukaiseksi pudottaa kantohintoja esimerkiksi 30 prosenttia. Pian ensimmäiset yrittäjät kaatuisivat ja loput panikoituisivat. Ostaja olisi puunmyyntineuvotteluissa pian vahvoilla.
Toki edellä kerrottu on vain uhkakuva, mutta ei ehkä niin kaukaa haettu. Ajatellaanpa metsäurakoitsijoita: suuret investoinnit, velkavetoisuus, pieni koko verrattuna vastapuoleen, kova kilpailu -> kehnohkot neuvotteluasemat. Kovaa peliä.
Omassa strategiassani näen puun tuottamisen Suomessa kohtuullisena liiketoimena, niin kauan kun se on suurimmalle osalle sivubisnestä. Prosentuaalisesti pieni osa voi toki harjoittaa tointa päätoimisena, se ei kokonaiskuvaa muuta. Mutta siinä vaiheessa kun suurin osa Suomen puuntuottajista on päätoimisia (ja velkavetoisia), olen toivottavasti jo myynyt metsäni.
Mettämies, suuri kiitos että olet tarttunut aktiivisella otteella tähän asiaan ja nostanut sen esille. Tässä on mielestäni ainesta Vuoden Metsäteoksi.
Kokemattomuuttani olen elänyt harhakuvitelmassa, että ostotarjouksissa mainitut katkontamitat ovat sitovia. Luulen kuitenkin etten ole ollut ainoa, koska monet kollegat ovat painottaneet myyntipäätöstä tehtäessä että kokeneet myyjät kiinnittävät erityisesti huomiota katkontapituuksiin. Koska ostajilla on käytössä hintalistat (joiden katkontaohjeet voivat olla aivan jotain muuta kuin sopimuksessa olevat), ei ostotarjouksessa olevia katkontaohjeita voi käyttää perusteena myyntipäätöstä tehtäessä. Jäljelle jäävät oikestaan vain kuutiohinnat, jolloin tilanne on aika kestämätön. Kahdesta pilkulleen samanlaisesta tarjouksesta voit saada aivan erilaisen tuloutuksen, koska ostajat A ja B käyttäisivät todellisuudessa erilaisia hintalistoja. Mutta tätä et voi saada ostotarjouksesta selville.
Metsälehdellä on muistaakseni käytössään lakiasioita tunteva taho, mitä hän mahtaisi sanoa tästä katkontamittojen vapaasta soveltamisesta?
Olen kerryttänyt kokemuksia metsään.fi:stä noin puoli vuotta. Metsäkeskuksen visio on hyvä. Tällaiselle järjestelmälle on selvä tilaus.
Palvelun käytettävvys alkaa olla alkuhankaluuksien jälkeen hyväksyttävällä tasolla. Yksi asia kuitenkin ontuu, ja sen mukana koko järjestelmä. Nimittäin laserkeilatut puustotiedot.
Pettymys ’laserdataan’ oli melkoinen. Nuorilla kasvatusmetsillä puulajisuhteet, runkoluvut, keskipituudet ja keskiläpimitat poikkesivat aika rajusti syksyllä 2012 kolmannella osapuolella teettämääni metsäsuunnitelmaan. Puuston tilavuus sentään sopii tavoitteena olevaan +/- 20 % toleranssiin. Varttuneissa kasvatusmetsissä tiedot pitivät hieman paremmin paikkansa ja uudistuskypsissä metsissä jo kohtuullisen hyvin.
Toinen ikävä yllätys oli totaalimuutoksen kokenut metsäkuviointi. Samaan kuvioon oli yhdistetty sekä kangas- että turvemaata, samoin puhdasta kuusikkoa ja kaksijaksoista kuusi-koivumetsää. Eri-ikäisiä taimikkokuvioita oli yhdistetty, ja yhtenäisinä kuvioina hoitamiani metsiköitä oli puolestaan pilkottu osiin. Taimikot on kuulemma käyty tarkastamassa maastokäynneillä, mutta kuviointiin käynnit eivät ole tainneet vaikuttaa.
Epäilen, että laserkeilaus on tarkoitettu valtiolliseen ja alueelliseen metsävarojen arviontiin. Mielestäni tilakohtaisten suunnitelmien tarkkuusvaatimuksiin se ei riitä. Toimenpidesuunnittelu ei voi pohjautua epätarkkaan dataan. Myöskään toimijapalvelu, josta voisi tulla yksi palvelun parhaista ominaisuuksista, ei saa mitään lisäarvoa epätarkoista puustotiedoista. Toivotaan kuitenkin, että huonot kokemukseni laserdatasta ovat vain yksittäistapaus. Lieneekö muilla käyttäjillä vastaavia tai parempia kokemuksia?
Olen samaa mieltä Korpituvan Tanelin kanssa siitä, että järjestelmän perustaviin ongelmiin ei puututa. Tai ainakaan mitään tietoa mahdollisista korjauksista tai korjaamatta jättämisistä ei anneta. Käyttäjä turhautuu ja jää epävarmaksi järjestelmän kehittymisestä. Tällainen toiminta ei kuulu kaupalliseen it-palveluun.
suorittava porras kirjoitti: ”Mitähän mieltä metsänomistajat asiasta lienevät ? Ainakin tällä palstalla tunnutaan uskovan , että ennakkoraivaus on pääosin tarpeetonta:)”
Tunnustan ennakkoraivaavani hakkuukohteet lähes poikkeuksetta. Mukavaa hommaa, mutta tauolla istuessa tulee usein huono omatunto. Tätä työtä ei pitäisi tehdä.
Miksi näin? Syynä on yksinkertaisesti se, että taloudellisesti ei ole juurikaan syytä ennakkoraivata. Ostotarjoukset joita olen saanut eivät puhu mitään ennakkoraivauksesta, eivätkä ostomiehet tarjoa eri hintaa raivaamattomille ja raivatuille palstoille.
Pyrin tekemään päätökset lähinnä taloudellisesta näkökulmasta. En usko että kovinkaan moni yritysjohtaja saisi päänsilityksiä siitä, että ajattelee ensisijaisesti asiakkaansa alihankkijan etua, ja toissijaisesti johtamansa yrityksen etua.
Johtopäätös: Tähän tangoon tarvitaan kolme, eli pelkkä metsänomistajille paasaaminen (anteeksi karkea ilmaisu) ei riitä, tarvitaan taloudellisia instrumentteja. Suomeksi: pientä keppiä raivauksen laiminlyöjille, pientä porkkanaa raivauksen asiallisesti toteuttaneille. Ero olisi oltava minimissään saman suuruinen kuin raivauksen teettäminen metsäpalveluyrityksellä. Toivottavasti suorittava on siis valistanut myös ostavaa porrasta, sanoma ei kylläkään näy menneen perille saakka.
Ruotsissa metsänomistajat näyttävät suosivan omatoimista puunkorjuuta, ainakin pienempää korjuukalustoa on tarjolla huomattavasti Suomea enemmän.
Mistä tämä johtuu? Onko länsinaapurissa suurempi hankintälisä? Ovatko tilat nin suuria/yhteistyökykyisiä, että tilojen koneistohankinnat ovat kannattavia? Ovatko metsät niin kurjassa kunnossa että itseään kunnioittavat motomiehet aivät harvennuksille suostu? Vaiko jostain muusta?