Käyttäjän Salonpoika kirjoittamat vastaukset
-
Ikäni metsähallituksen ”pikkutilan” (10 000 ha) rajanaapurina asuneena on monesti tullut mieleen muinoisen ”valtiomiehen” sanonta että kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja. Jo vuosia on näyttänyt metsähallituksessa painotetun enemmän noita sirkushuveja, senverrran suurpiirteisiltä metsäpuolen touhut vaikuttaa. Aikaa ja rahaa kyllä riittää tuonne Saimaalle kuljettelemaan veneilijöille nuotiopuita ja kaikenlaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan kohkaamiseen norpansuojelun nimissä. Esimerkkiä tuli tänään klo 18 tv-uutisissa.
Meillä oli sumuisenkostea aamupäivä ja teeret kukersi pellonlaitakoivikossa kuin syyssoitimessa konsanaan. Nyt taivas kirkastuu ja lämpötila laskee nollan vaiheille. Oikein hyvää joulua kaikelle metsäväelle!
Nuoren metsän hoidon rahoitushakemuksen lähetin mk:lle 3.6. Rahoituspäätös oli tehty 21.9. Toteutusilmoituksen vein itse 7.10 ja eilen oli tuki maksettu anomuksen mukaisena tilille. Tuskin lie Jukka käynyt työtä metsässä tarkastamassa, ainakin sanoivat ilmoittavansa jos tulevat käymään. Systeemin muuttumisen ja ruuhkan huomioiden tämä toimi minusta hyvin. Kiitokset, Hyvän Joulun ja helpomman tulevan vuoden toivotukset Metsäkeskuksen väelle!
Kun kulutin koulunpenkkiä 1970-luvulla oppiakseni maatalouspuolen asioita sanottiin palkkatyössa käyvän vaimon vastaavan ansiomielessä viittätoista lehmää, tänään varmasti paljon enempääkin. Metsäkoulussa en moisia vertailuja muista kuulleeni, mutta nykyhinnoilla laskeskelisin keskituloisen virkavaimon vastaavan kahtasataa metsähehtaaria.
Ajoin tammikuussa 1997 omia harvennuspuita tilan rajalla olevan metsäautotien varteen. Varastopaikan kohdalla naapurin puolella oli nuori koivikko josta lumi oli painanut lähes kaikki rungot luokille latvat maahan saakka. Pohdimme silloin yhtiön pomojen kanssa koivujen kohtaloa, oikeneeko ne ja tuleeko niihin runkovaurioita ja lahoa. Olen mielenkiinnolla seurannut koivikon kehitystä. Rungot oikenivat ja viimetalvena alue harvennettiin. Ainakaan kuitupinossa ei lahoa ollut joten se koivikko näyttää selvinneen koettelemuksesta terveenä.
Oikaistaanpa taas kerran H-vallan lahkosaarnaajan tarinoita, tällä kertaa koivutukin hintaseurannasta. Kun eri puutavaralajien mittauksessa siirryttiin yhteen ja samaan mittayksikköön( kiintokuutiometri) vuonna 1972 maksettiin vanerikoivusta 48% enemmän kuin kuusitukista. Esim. vuonna 1993 koivutukki oli 40% kalliimpi kuin kuusitukki. Kun siirryttiin euroon 2002 ero oli enää 5% koivun hyväksi. Viimeisin omakohtainen kosketus noiden hintoihin on puolentoista vuoden takaa, vanerikoivu oli jo 15% halvempi kuin kuusitukki. Koivutukin hinta oli 50 eur eikä tänään tulleen Metsälehden hintatilastot ainakaan mitenkään tue väitettä että sen hinta olisi ollut pari vuotta nousussa. Tässä tällainen pikainen ja pintapuolinen seurantaraportti. Yksityiskohtaisemmatkin ja pitemmällekin yltävät tiedot löytyvät tuosta vierestä kansioista virallisista papereista. Ei näissä asioissa tarvitse haaveissa ja mielikuvissa elää.
Uutinenhan kertoo Umpin painottavan koivuvanerin tuotantoaan tänne koivumaakuntiin, Savo-Karjalaan. Joensuun työporukkaa lisätään kymmenellä, Savonlinnaan otetaan lisää neljäkymmentä ja siirrytään viisipäiväisestä kuusipäiväiseen viikkoon. Raaka-aineesta ei ole pula, tänäänkin tuli mm Orpen jättirekka vanerikoivulastissa vastaan keula kohti Savonlinnaa. Tuontikoivu on valtaosin kuitua. Koivunkasvatuksen mielekkyytä alkaa viedä sen hintakehitys. Aikanaan vanerikoivu oli arvopuu mutta nythän sen hinta on painettu jo reilusti alle havutukkien hinnan.
Oma logiikkani taimikoiden perustamisessa ja hoidossa pohjaa vuosikymmenten takaiseen opettajan ohjeeseen kun olimme kuokalla laikuttamassa ja istuttamassa kuusentaimia. Hän sanoi että metsätuholaisilla on avaran paikan kammo, siksi laikut oli syytä tehdä reilunkokoisiksi. Minusta se pitää paikkansa tuholaisissa pienistä myyristä aina hirviin saakka. Mitä peitteisempänä, pusikkoisempana taimikot kasvattaa sen paremmin hirvet siellä viihtyy ja jälki on sen mukaista.
Kuusessa olijan ajatus on varmasti oikea. Sähkön siirrossa maaseutuverkossa eletään täällä itäisessä (metsä) Suomessa aivan eri maailmassa kuin länsi (vilja) Suomessa. Kun siellä saa ajella kilometrikaupalla peltoaukeita ja tulee muutaman sadan metrin metsäpätkä on täällä tilanne aivan päinvastainen. Valtakunnan rehevimmät metsäpohjat ovat Savo-Karjalassa ja puusto on sen mukaista. Sen saivat käytännössä kokea länsirannikkoseudulta Asta-myrskyn puunkorjuuseen tänne apuun tulleet koneporukat. Vaikka linjoja on siirretty tienvarsiin riittää niitä paljon tuonne umpimetsiin. Kun mahdollisimman suuri osa sähkönkäyttäjistä pitäisi nopeasti saada maakaapeliverkkoon tarkoittaa se sitä että rakentaminen tapahtuu kuntakeskukset ja taajamat edellä. Oman sähköyhtiön kunniaksi on sanottava että meidän kylän matalaverkko on ollut maassa jo viitisentoista vuotta.
Eilisiltana sähköyhtiön häiriökarttaa seuratessa näytti Asta-myrskyn runtelemilla alueilla sähköt kestäneen pisimpään. 11 tuntia oli virta meiltä pois, aamukahvit keitettiin agrekaatilla ja äsken oli yhtiöllä enää yksi muuntopiiri pimeänä. Kaunis kiitos jälleen sähkömiehille! Omien vahinkojen tarkastus jäi aamuiseen kahden tien tarkistamiseen kun koko päivä piti olla hirvivahinkoja torjumassa.