Käyttäjän Rukopiikki kirjoittamat vastaukset
-
Jos puu on 200 tai 300 vuotias niin eihän sellaisen kasvatukselle markkinataloudellista kannattavuutta saa. On kuitenkin mukava että semmoisia runkoja on jos alkaa mökkiä pystyyn pykätä. Nuorena puut kasvaa joka paikassa. Sitten tulee se vaihe että miehen iässä ei sitä kasvua juuri huomaa.
Rukopiikki 24.7.2024, 13:10Lapin lääni on kasvuoloiltaan laajempi käsite kuin muu suomi yhteensä. Torniossa saavutetaan Pohjois-Karjalan lämpösummia ja Rovaniemellä Kainuun lämpösummia. Lämpösummakäyrät menee sillä lailla vinoon että länsiosassa lämpäsummat on samoilla leveyksillä paljon suuremmat kuin idässä. Suurten jokien varret kaikkialla suotuisampia. Kasvuoloista saa käsityksen kun kertoo kunnan ja kylän. Onhan Sodankyläkin jo koko Pirkanmaan kokoinen.
Rukopiikki 26.5.2024, 20:48Viime yönä oli pakkasta ja kylmän kalskea ilta on. Vettä saisi sataa.
Rukopiikki 23.5.2024, 19:32Kauppa kukoisti 80-luvulla itään ja länteen. Ei haitannut vaikka neuvostoarmeija oli Itä-Saksassa. Neuvostoliitolla ei päivittäin peloteltu eikä isommin pelättykään.
Rukopiikki 23.5.2024, 18:50Slaaviveljet aamulla tappelee ja illalla ovat ylimpiä ystäviä. Suomi katkaisee siinä sivussa kaikki pitkät kauppasuhteet ja alkaa vihoitella naapurille mutta ei pääse illaksi enää väleihin. Pitkävihaisena ei ymmärrä eikä edes halua ymmärtää mitä tapahtui.
Rukopiikki 23.5.2024, 18:44Se tuleeko sääskiä paljon vai mahottoman paljon selviää lähiviikkoina. Samalla selviää se onko karhuja paljon ja ovatko ne ensi kesänä erittäin vihaisia.
Rukopiikki 23.5.2024, 18:39Ihanko pyytämättä ja yllättäen nousi? Ettei vain olisi omaa myötävaikutusta. Uudelleen? Tällaista rautaesirippua ei ole ennen ollutkaan että kauppa näin katkaistaan.
Rukopiikki 22.5.2024, 11:23Kertooko metsäpaloindeksi suoraan maaperän kosteudesta? Keväällähän kuloriski on suuri kun varvikko ja kuloheinikot eivät ole vielä lähteneet kunnolla kasvuun vaikka maaperä niiden alla olisi hyvinkin märkää. Kesän kuluessa jos on kuivaa maaperä kuivaa syvemmälle ja pohjavenpinnatkin laskevat.
Rukopiikki 21.5.2024, 21:26Onko metsänpohjat jo kovin kuivia etelässä? Täällä kun oli näitä lämpimämpiä päiviä viime viikolla niin oli vielä metsissä lunta. Viime yönä oli kova pakkanen mutta se ei vielä haittaa kun puut eivät ole aloittaneet kasvua. Jokivarsien metsät on nyt laajasti kevättulvan alla. Harvennusmetsissä saa ajella perämoottorilla.
Rukopiikki 21.5.2024, 13:05Norjan merenelävien viennin arvo isompi kuin suomen metsäteollisuuden viennin arvo? Jo pelkkä Norjan lohi menee pian ohi. Pitäskö suomessa koittaa nostaa jalostusarvoa puulle. Norjan ryökäleet hakkaavat vielä puutakin.