Käyttäjän Rukopiikki kirjoittamat vastaukset
-
Sähkölinjojen alta kuolleita lintuja ainakin löytyy säännöllisesti, vaikka luonnon elukat ne nopestikin korjaa niin olen silti löytänyt usein. Nähnytkin törmäyksen.
Suomi on sellainen maa että aina on joku buumi päällänsä. Kohtuus olisi hyvä kaikessa. Koko maasta ei tarvitse tehtä teollisuusaluetta. Mielestäni kaikessa toiminnassa pitäisi pyrkiä mahdollisimman pitkälle siihen että siitä ei ole kenellekään mitään haittaa, eikä se laske kenenkään kokemaa viihtyisyyttä asumiseen tai olemiseen. Ihmisiä jakavia negatiivisia voimia on paljon. Valitettavaa on että niissä pohjalla on tuo kaiken pahan alku ja juuri, raha.
Näyttää siltä että vihreä siirymä tuhoaa viimeiset sademetsät. Kaivoksia tarvitaan valtavasti lisää. Sademetsiin tehdään tiet ja perässä tulevat kasken polttajat.
Ei tullut pohjoisen jokivarsiin voimalaitosten myötä suomen Detroittia vaikka siitäkin joskus haaveiltiin kuinka teollisuus levittyy jokivarsille ennenäkemättömiin mittoihin.
Rukopiikki 3.3.2024, 12:44Työtäkin niin monenlaista. Reissytyöt jos on ne voi nakella ympäri maata. Tuossaki muutama kaveri on Kiirunaan lähdössä töihin. Hää voip olla sitte ens vuonna vaikka etelä suomessa.
Rukopiikki 3.3.2024, 12:19Itse olen sitä mieltä että vähintään kilometri pitäs naapuriin olla. Mieluummin enemmän.
Rukopiikki 3.3.2024, 12:05Nythän ollaan kovasti kiinteisöveroja nostamassa ja päivittämässä kiinteistöjen arvot oikeisiin hintoihin.
Kunnat tosiaan myyvät joskus näitä euron tontteja saadakseen uusia asukkaita.
Rukopiikki 1.3.2024, 15:28Länsimaiden mukaan venäjältä on loppunu, ruoka aseet ja miehet jo vuosia sitten. Eiköhän Kiinasta, Intiasta, Iranista tule johteita jos minkälaisia. Sieltä siperian varikoilta ne niitä käyntiin räjäyttelee ja rasvailee rintamalle. Ajaa saman asian kohdatessaan panssarintorjuntaohjuksen mitä amerikkalainen tai sakemannnienkin vaunu.
Rukopiikki 1.3.2024, 14:13Tässä muutama päivä sitten saksalaiset olisivat vahingossa ampuneet alas USA:n lennokin mutta kumpikaan sakemannien ohjus ei onneksi toiminut.
Rukopiikki 1.3.2024, 13:58Suwalki ja Gotlanti on sijainniltaan vähän liian tärkeillä paikoilla pieneen kokeiluun.
Kyllähän USA ja Britannia saisivat maksaa Ukrainalle ja Suomelle sodasta koituneita kuluja.
Rukopiikki 1.3.2024, 13:24Kova on kulutus Ukrainallakin. Mistäs heille sitä tahtia kalustoa mitä tuhoutuu. Venäjä ilmoittaa joka päivä valtavat kalustotappiot Ukrainalle. Vaikkapa vain kolmasosa olisi totta niin kovasti menee romua.
Aivan varmasti jossain vaiheessa kokeilee Venäjä natoa. Se paikka on aika varmasti Suomen lappi. Vähän ihmisiä ja kaukana kaikesta. Voi vähän rajan yli koittaa härkkiä että mitä tapahtuu. Suomi joutuu siinä liikekannallepanoon ja maa on lopullisesti konkurssissa.
Rukopiikki 1.3.2024, 12:59Länsi teki Venäjän armeijasta vahvan. Jos kolmen päivän vallankaappaus olisi onnistunut, olisi Venäjän armeija vieläkin yhtä heikko kuin 2022. Luulen että on paljon enemmä kuin 2x vahvempi nyt. Sotakokemusta armeijalla.
Neuvostoliitto ei hyökännyt suomeen vaikka oli Berliinissä. Miksi se nyt heti Ukrainan jälestä olisi tänne ollut tulossa.
Jos sinne itä ukrainan pelloille uuri raja vedetään, niin on siinä vielä Ukrainaakin vallattavana jos sotaa Venäjä haluaa jatkaa. Ei aivan heti muualle ole tarvetta joten miksipä sitä rauhaa ei tehdä.
Rukopiikki 1.3.2024, 12:14Lähinnä ihmetyttää miten se monille oli niin ihmeellinen ja koko euroopan turvallisuutta mullistava asia jos Moskovan joukot hyökkää entiseen Ukrainan neuvostotasavaltaan.