Käyttäjän r.ritva kirjoittamat vastaukset
-
Näitä kuormia ajetaan kaikkialta.Ulkopuoleltakin.Sama kokeilee josko kukaan ei sano niin anti mennä.Sama yhtiö oli ajattanut haketta yksityisten kautta.jolloin tie tietysti rikkoontui.
Isäntä oli kehoittanut tiellä ajon lopettamaan koska yhteys heille oli toiseen suuntaan eikä matkassakaan juuri eroa.Kuljettaja sanoi,että firman mies vastasi kyselyyn,että saa ajaa ellei ole kelirikkomerkkiä.
Isäntä lopetti keskustelun hän iskee sen merkin heti sillä tie loppuu tähän.Ellei kunnostusta tehdä heti.Vasta tämän tiukan puheen jälkeen kunnostivat ja ajo sai jatkua.
Pitääkö paikkansa,että siitä vaan ellei ole merkkiä.Metsä oli toisen kylän omistajan kulku oikeus sinne.Selailin sivuja ja huomasin vielä harjakais-sivun säilyneen.Vasta nyt oli loppukatsemus.Linja ei varsinaisesti koskenut minua paitsi metsä-autotien osakkaana.
Puheenjohtajan painostuksesta vihdoin elokuulla jonkin verran kunnostivat.Ei vieläkään täysin.Yrittivät vielä venkoilla,etteivät rupea peruskunnostuksia tekemään.jne….kannattaa pitää asian osaisien lujasti kiinni puutteista.Vaikka tienhoitokin oli tarkalleen paperilla ei sujunut ilman omaa aktiivisuutta ei niitä vapaaehtoisesti rakentajan puolelta hoidettu.
Eikä kysymyksessä ole pikku firma vaan toinen niistä karteliin osallistuneista.Hyvä,että alettaisi ihan oikeasti vaatia korvauksia koska sähköfirmat eivät nykypäivänä ole mitään hyvätekeväisyys laitoksia vaan ihan kylmää bisnestä.
Tässä jutussani rakennuttaja oli paikallinen sähköyhtiö.
Maa linjan alla tietysti pysyy omistjalla vaan melkoiset rajoitukset puun kasvatuksesta jopa kuormaamisista on rajoitteelliset.
Linjan kahtapuolta puut eivät saa kasvaa ja pelkillä joulukuusillako tuottoa tulisi.Siis on saatava korvausta ,ettei aluetta voida käyttää metsän kasvatuksen tarkoitukseen.Omistuksesta ei kannata luopua.Miksei siitä voisi lypsää tuottoa jokavuosi sähköfirmalta.Vielä perinteestä.Rakenteilla oleva hakukoneyhtiö jolle sähköä
tullaan toimittamaan tältäkin linjalta kertoo paikallislehdessä,että alkaa olla harjakorkeudessa ja perinteiseen tapaan harjakaiset pidetään.
Linjan vetäjiä tämä tuskin koskee.Aikaa on kulut reipas kuukausi aloituksesta.Edelleen se karahkaksi muuttunut kuusi törröttää yläilmoissa.Johdotkin pian paikoillaan.
Ohikulkijat moottoritiellä ovat asian huomioineet vaan eivät ole
juurikaan tienneet miksi.Joku epäili sen tarttuneen tolpan pystytys vaiheessa.
Harjakaisperinnettä kannattaisi pitää yllä juuri yhteishengen takiakin.
Ehkä ei tämä juttu ihan kokonaan metsästä ollut silti metsiä jäi tämänkin linjan alle melkoisesti.
Millaisiksi metsä-ojitukset korjataan ja kaikki rajotteet metsän käytölle ja kasvulle tai metsä-autotien raskas käyttö.Rikotut portit,
Pahalta näytti lyhyen kelirikon aikainen jälki.niin ketkä rahoittivatkaan tutkimuksen?
Äitin sanoi aikoinaan kun sytyttää tuhersin hellojen,uunien kanssa.Ei syttynyt millään.”laita se paperi puiden alle”kun aina tungin päälle.Et se oli vanhaa viisautta.
Juolahti mieleen onko vertailua näistä suurista tulipalojen päästöistä taikka metsäpaloista salaman sytyttäminä tai näistä kaskeamisista ennen istutuksia.
Maailmassa yleensäkin näitä maastopaloja on melkoisesi onko näitä verrattu puunpolttoon joka on näilläkin asteilla tarpeellista.
Onko tämäkin samaa luokkaa kuin otsooni kato,kun kerrottiin,että tilanne helpottunut.Joku viisas pohti,että paraneminen ns.nykyisen aktiivin välillä on yhteys.Auringon pilkut ovat olleet aktiivisimmillaan näinä aikoina.
Edelleen olen sitä mieltä että meillä on ikioma kylmästä selvytymiseen se on puu.Laitetaan sitä pesään ja pidetään kylmä loitolla aidoin vuosituhansien menetelmin eikä ainuttakaan kikkailu tutkimusta tästä tarvita.Lämpimien alueiden asukkaat voivat lämmitellä vaikka kuumalla hiekalla.Meidän ilman alan piiprtäjät voivat vaikka tänään mennä simmareissa lenkkiä ulos vetämään.Näitä tutkimuksia tulee ja menee.Olisi mielenkiintoista tietää myös
Itävallan alpeilta löytyneen 10 tuhatta v.Öz ihmisen keinoa selvitä
Tuolloinko ei vielä tulta oltu keksitty jos niin millaisia päästöjä mahtoi
puusta tulla.Mukanaan pakurikääpää kerrottiin.
Puuta on poltettu jokatapauksessa pitkiä aikoja.Se on peruskeino
selviytyä niin luolissa kuin metsissä.Miksi tälläistä edes lähdetään
rajoittamaan.
Nykyaika on kovasti vieroittunut peruselämästä,tarpeesta.
Miten paljon nämä vempaimet aiheuttavat vahinkoa kehossa,maailmassa.Tuskin yhtään saasteettomampaa kuin puunpoltto.Ainoastaan puunpolton näkyvyys ja tuoksu paljastaa
käytön.Näiden vempainten sätelyä et voi nähdä,haistaa,kuulla.
Pitäisikö tutkijoiden syventyä tuohonkin suuntaan.Muuta kuin väitteellä-Ei ole todistettu-Pariviikkoa sitten jututin metsässä puulasti rekan kuljettajaa ajo paikalla jonne pääsee vain avaimilla.
Hän oli vakaasti mieltä,että avonaisilla teillä nää jokamiehet jättävät
autonsa paikkoihin josta ei pääse ohitse tai muutoin tukkivat.Olisi
edes puh.numero lasissa et voisivat tulla siirtämään.Hänen on hoidettava työnsä ja vielä jahdattava jokamiehin vempainten perään.Samoin näkee kun metsäteille tuodaan rojua.Kipataan ja
nopsasti pois.Joskus saa omistajalle välitettyä tietoa roskaajista.
-Pitää parempana kun ovat suljettuja ainakin etelässä.Avaimilla pääsee.Hän kiteytti.
Toisaalta portilliseen metsätielle ei pitäisi ajaa ellei ole osakas ja avaimia.Syksyllä jäi kummeksumaan autoilija marjastaja mistä nyt
pääsee ulos kun avoimena ollut portti olikin suljettu sillä välin.
Jupisten seurasi poistuvia joilla oli oikeus.
Ehkä olisi hyvä olla joku kyltti portilla josta löytyisi puh.numero ja
ja kielto Älä aja vaikka portti olisi avoinna.Tai älä aja asiatta voit jäädä lukkojen taakse.Kertokaa millä tavalla olette kuusensiemenet maahan kylväneet.?
Oma kylvökseni onnistui melko hyvin .Lisäksi koivua ja mäntyä tuli itsestään.
Kuinka isoille alueille olette kylväneet?
Ja vielä olisiko järkeä kylvää päätehakkuuksi tuleva metsä ennen hakkuita?Onko koskaan kokeiltu.Tietty joku siemen voi jäädä korjuun alle mutta eikö se sieltä nousisi.Mielipiteitä.Olisin mielenkiinnosta halunnut tietää miten muut kylvävät ja miten suurille aloille.
Sitten oli tuo tukkipuuston alle kylvös ennen päätehakkuuta.
Ilmeisesti pohdintani on senverran omituista,ettei kukaan näytä osaavan ottaa kantaa.Olen fundeeranut josko kirjanpainajien räjädysmäinen lisääntyminen
johtuukin yksipuolisesta kuusikoiden suosimisesta.Mielestäni metsiin kuuluu monimuotoisesti kaikkia lajeja.Jospa lehtipuut kin ovat ekosysteemin kannalta tärkeitä.Vieläpä leppä,pihlaja ja koivut,haavat.Ehkäpä ne suojaavatkin kuusikoitamme.Vaikkapa pahamakuisuutensa hajunsa tai lehtevyytensä ansiosta.
Mitä mieltä uudellaisesta näkökulmasta?