Käyttäjän Rippe kirjoittamat vastaukset
-
Varmastikin on niin, että esimerkiksi männy suosiminen on liittynyt siihen, että männylle on ollut kysyntää. Ilmeisesti myös koivukuidulle on ollut huonosti kysyntää takavuosina. Tuosta omasta, mainitsemastani ”märähköstä männiköstä”: Se kasvaa erinomaisen hyvin, ja vesitasapaino lienee ok. Puiden laatu on silminnähden heikohko. Vahvoja oksia paljon. Tällä voin perustella itselleni, että raapaisen yläharvennuksen ja laatuharvennuksen siihen. Saan siitä varmaan noin 80 mottia per ha.
Vielä yksi merkittävä asia, mikä pitäisi muistaa koulumetsäopeissa, ja niiden soveltamisessa. Pohjoisessa ei myydä ollenkaan koivutukkia, ja käytännössä kaikki koivikot ovat kosteahkojen paikkojen hieskoivikoita. Koivusta siis kasvatetaan vain kuitua ja nykyään erityisesti energiaa.
Mielelläni perustaisin rauduskoivikon, mutta hirvien läsnäolo vaikeuttaa asiaa. Eli kun nyt valtion tukipolitiikka esimerkiksi ohjaa tietynlaiseen koivikon raivaustiheyteen, ei se välttämättä ole optimaalinen energiapuun kasvattamiseen. Esim kun minulla on kaksi vierekkäistä 8cm paksua koivua, pitäisi näistä toinen kaataa maahan. Kysymys kuuluu, miksi? Ennemmin odotan muutaman vuoden, ja otan sen energiapuuksi.
Yllä oleva kuvaus sopii ostamaani kuvioon, mikä on noin 30 -vuotias, täysin hoitamatta jäänyt lehtipuutiheikkö. Olen sen raivannut, mutta jättänyt kaikkia suosituksia tiheämmäksi, ja tietysti aliskasvuiset kuuset jättäen. Tämä toimintatapani ei täyttäisi tarkastajan kriteereitä metsänhoidosta, mutta näin haluan tehdä. Kemeran perässä touhuava metsänomistaja olisi ilmeisesti jättänyt koivuja 2000kpl per ha ja kaadellut pienet kuuset pois.
Pitkä on ketju, noin 10 000 viestiä!
Olen tuore metsänomistaja, ja tietyltä osin kallellaan jk -malliin. Kuitenkin, asiassa on hirveän monta puolta, joten yksiselitteinen se ei ole. Esimerkiksi:
– Pohjoiseen tultaessa, pienenee metsän tuotto. Tällöin uudistamiskulujen osuus kasvaa suureksi, mikä ainakin tietyillä kuvioilla kääntää vaakaa jk:n suuntaan. Minulla on pari kuviota, jotka ovat hakkuukypsässä iässä. Maaperä on kuitnkin kehnoa, soistuvaa. Puuta hehtaarilla noin 80 kiintoa. Aikasemmalla hintatasolla olisi ehkä keskihinta ollut noin 20€ per motti. Tämänpä vuoksi kuvio on jäänyt edelliseltä omistajalta hakkaamatta, sillä nettotulos avohakkuusta oli ollut 0. Nyt vois jotain energiaa sieltä hakea.
– Energiapuun hinnannousu muuttaa tilannetta varmaan jaksollisen hyväksi. Erityisesti siten, että ensiharvennuksissa voitaisiin pyrkiä vain lehtipuista saatavaan energiapuuhun. Tällöin voitaisiin uudistaminen tehdä merkittävästi pienemmällä taimimäärällä, ja siten myös pienemmällä kululla. Tietenkään tämänhetkistä energiapuun hintaa ei ole voinut ennustaa muutama vuosi takaperi, eikä sen pysyvyydestä ole takeita.
– Ongelmaksi jk:ssä näen, että huonoja puita suositaan. Tällöin tehdään käänteistä jalostusta.
– Itselläni on paljon reheviä, jopa märkiä kuvioita jotka ovat aikaisemmin uudistettu männylle. Nyt alkavat olla ensiharvennusiässä, ja alla on paljon virkeitä kuusia. Tällöin on mielestäni selvää, että jatkuvaa kasvatusta voi hyödyntää, ja muuttaa mäntymetsää vähitellen kuusikoksi. Tämä ei tietenkään sovi karuille mäntykankaille. Sisäistä korkoa kun laskeskelee, niin tulee houkuttelevaksi tehdä näille kuvioille mahdollisimman raju ensiharvennus. Ei jaksais odottaa 40 vuotta päätehakkuun kovia tuloja, vaan mieluummin maksimoida ensiharvennuksen tulo, ja ostaa sillä vaikka lisää metsää. Toisaalta, ajatus kuusittamisen vauhdittamisesta pienellä määrällä jalostettuja taimia kiehtoo kyllä.
– Välillä tuntuu, että perinteinen alaharvennusmalli ei oikein huomioi sisäistä korkotekijää, jolloin tietysti tukkipuita kannattaa kasvatella 100 vuotiaiksi, ja harvennuksissa ottaa pois halpaa kuitua. Täällä saa hehtaarin metsämaata noin 1500€:lla, joka kasvaa reilut 3 mottia per ha. Näistä voisi saada sisäiseksi koroksi noin 6%, mikä johtaa sellaiseen laskelmaan, että tukkipuun kasvattaminen ei ole se kannattavin juttu.
– Karut mäntykankaat ja toisaalta vanhat kuusikot ovat aika hankalia jk:ssa, nähdäkseni. Tällöin ei mielestäni kannata olla liian jäykkä ajattelussaan, vaan voisi suosia jonkinlaisia hybridimalleja.
Luonteeni mukaisesti olen aika kriittinen metsäntutkimuksen antamiin neuvoihin ”oikeasta metsänkasvatuksesta”. Historiallisesti on tehty monenlaisia hölmöyksiä, joten uskottavuus näissä kirjaopeissa on vähän kärsinyt.
t: Rippe