Käyttäjän Rippe kirjoittamat vastaukset
-
Ruotsissa Kontortaa istutetaan ja myös kylvetään edelleen. On kommentoijia, joiden mielestä kyseessä on kuin kaksi eri puulajia, kun istutetaan tai kylvetään. Eli kylvämällä tulee tiheä taimikko ja siten erilaista puustoa.
Ymmärtääkseni alkuvaiheessa ei osattu tämän puulajin kasvatusta, luonnollista kyllä. Kaikkihan pitää oppia, ja monesti kantapään kautta.
Tällä hetkellä nyrkkisäännöt ovat:
– Ainostaan keski- ja pohjois Ruotsiin, tarkkoja astelukujakin on annettu, eli 60-68. Käytännössä tämä alue kattaisi koko Suomen.
– Ainoastaan karulle maalle, joka on luokiteltu T24 tai pienempi.
– Ei alueille, missä on tykkylumen vaara.
– Ensimmäiset sukupolvet ovat tulleet sahapuuston ikään ja kokoon, ja niitä on sahattu. Kysynnästä en tiedä.
Itse olen testannut hyvin pienessä mittakaavassa. Myös sukulaiseni palstalle oli vahingossa laitettu muutamia taimia noin 13 vuotta sitten. On selvästi tavallista mäntyä paksumpi, noin sentin vuodessa on lihonnut. Mutta uskoisin että on turhan hyväkasvuinen paikka, ja riski katkeamiselle lumikuorman alla lienee suuri.
Kuvista voisi päätellä, että sietää varjoisuutta paremmin kuin tavallinen mänty.
Viittaus Husq:n poimintaan vaikuttimista:
– Aika merkittävä tekijä metsien kasvattamisen tyyleissä ja tavoissa on suomalaisessa perimisen kulttuurissa. Eli metsäpalstat ovat pirstaloituneet, kun halutaan mieluusti pitää kiinni oikeudestaan ”periä isänmaata”. Kun sitten pienen palstan omistaja asustelee kaukana palstasta, tulee siitä lähinnä taloudellisesti merkityksetön takkapuiden noutopaikka, tai pelkästään ”metsä joka on”. Lukumääräisesti tällaisia palstoja on paljon. Pinta-ala ei ehkä kuitenkaan hirveän merkittävä.
– Periminen vaikuttaa myös isompien tilojen hoitoon, havaintojeni mukaan. Käytännössä esimerkiksi palstan myynti ei ole vaihtoehto, ja toisaalta hoitoa ei myöskään tarvitse ajatella rahan kautta. Toimeentulo tulee muualta, ja omistus on kenties useammalla henkilöllä. On vain kivaa, kun silloin tällöin tulee puunmyyntituloa. Kaverillani on esimerkiksi tällainen palsta, josta hän on sitä hoitavalle isälleen antanut määräyksen: ”ei avohakkuuta”. Mitään euroihin tai prosentteihin perustuvia argumentteja ei ole.
– Omat palstaostokseni ovat ”perikunta tapauksia.” Omistajia useita, ja kenellekään asia ei ole ollut kovin merkittävä. Eikä raivausta ole tehty juurikaan, oletettavasti ehkä yksi taimikonraivaus ostettu kullekin kuviolle. Tällöin merkittävin metsänkäyttöä miettinyt taho on ollut paikallisen sellutehtaan luotto-ostaja.
– Omistajan intressit tekemisen suhteen vaikuttaa myös kovasti. Joku tekee mieluusti töitä palstallaan, jolloin raivauksia tai istutustöitä ei tarvitse laskea eurojen kautta. (Itse kuulun osittain tähän juuri nyt). Toisaalta, kun yhteiskunta maksaa raivauksesta palkkion (noin 20-30 €/h), ohjaa se väistämättä asioita tiettyyn suuntaan.
– Menee toistamiseksi, niinkuin tässä ketjussa näyttää käyneen. Mutta otan kuitenkin esimerkin: Ylläksellä avohakkuu noin vuonna 1990, kivinen maaperä, ohuelti turvetta. Maanmuokkaus ja istutus männylle. Tällä hetkellä pitäisi raivata, jotta männyt oikeasti saisivat tarvitsemansa tilan. Vaikka raivaus olisi tehty ajallaan, oltaisiin vielä todella kaukana ensiharvennuksesta. Etelä-Suomessa oltaisiin jo ensiharvennus tehty. On päivänselvää, että metsänhoidon metodeissa on tarvetta ajatella erilaisin tavoin, riippuen maan kasvukyvystä. Samankaltainen esimerkki Pallakselta: Metsähallitus ennallistaa ojitettua aluetta. On ollut täysin järjetöntä ajattelua yrittää tehdä suosta metsämaata noin 160km Napapiirin pohjoispuolella, korkeudella 260m. Tämäkin on kuitenkin ollut jonkinlainen totuus joskus.
– En missään nimessä puolla pelkästään jk:ta. Mutta en myöskään jaksottaista ainoana totuutena. Molemmilla on varmaan paikkansa.
Jos menen hakkaamaan kuusikon, niin kyseisen organisaation välittämät puukaupat ovat 2 € per m3 vähemmän. Mutta voinhan myydä puut minne haluan.
Metsien kasvatuksen ohjeistuksessa on oleellista, että samanlaisia käytäntöjä näytetään haluttavan etelään ja pohjoiseen.
En ole muodin seuraaja. Mutta elämässä olen oppinut sen, että kun itse tienattuja rahojaan hallinnoi, haluaa itse myös muodostaa käsityksen asioista. On paljon asioita, joissa asiantuntijat edustavat tiettyä ”oikeaa näkemystä”. Sijoittamisen maailmassa tätä näkee erityisesti.
Metsähommissa on jo nähnyt sen, että kukin katsoo metsiä omasta näkövinkkelistään. Puunostaja, sahafirma, sellufirma, luonnonsuojelija, metsänhoitaja, metsätyöläinen, motofirma ja metsänomistaja.
Omassa lähipiirissäni olen tehnyt havainnon, että prosenteista ei puhu kukaan. Otanta on tietysti pieni.
Pyrin ottamaan vaikutteita eri tahoilta, ja päättämään itse.
Myhistystä ei ole, kun metsä on Ruotsissa. Tosin on sielläkin vastaavankaltainen instanssi, jonka asiantuntijan kanssa olen kerran jutustellut. Aika paljon keskustelua viilensi se, kun alkoivat puhumaan sertifikaateista. Jos menen uudistamaan yhden vanhan kuusikkokuvion, yhteensä 500m3 keskihalkaisijalla 24cm, niin en saa sertifikaattia, ja puusta maksetaan 2 € per m3 vähemmän. Eli pitäisi jättää lahoamaan metsä, kun joku yhdistyksen tyyppi on sitä mieltä. Ja lahoaminen on jo kivasti alkanut…
Vielä siitä karusta kankaasta:
Kyseinen karun mäntykankaan paikka oletettavasti uusiutuu itsstäänkin, kun on käytännössä hyvin puhdasta hiekkakangasta, ja kenttäkerros on minimaalinen. Mutta kurjalta kuitenkin näyttää, kun on niin harva, ja seassa noin 50-100 neliön aukkoja. En halua uudistaa päätehakkuulla, sillä puustoa on nyt alle 100m3 per ha. Eikä suojaikäkään ole tullut täyteen. Kuvio on harvennettu muutama vuosi sitten, ja nyt siis pitäisi vaan nauttia kasvusta. Olen tilannut huvikseni typpilannoitetta, jota aion kokeilla yhteen nurkkaan.
Hirveän paljon näyttää tunnetta olevan pelissä, kun omia näkökantoja puolustetaan.
Sen verran olen metsiä katsellut tuoreen metsänomistajan silmin, että en kyllä kumpaakaan menetelmää suoraan laita toisen edelle.
Tarkoituksenani on tehdä ylispuuhakkuita, jota harsimikseksi voi kutsua. Juuri nyt mielipiteeni on, että sitä ei voine verrata menneiden vuosikymmenten harsimiseen. Sillä nykyisissä metsissä on istuttamisen seurauksena varsin tiheä puusto, eli on runkoja mistä ottaa. Ymmärtäisin niin, että kun aikoinaan on käsipelillä otettu puita istuttamattomista metsistä, niin sinne saattaa helposti jäädä harvahkoja metsiä, joista ei kenties ole huonolaatuisia haluttu ottaa ollenkaan pois.
Näyttää myöskin selvältä, että jos haluaa elinvoimaisesti useita puusukupolvia samaan kuvioon, pitää luontoa vähän auttaa. Eli nyt ajattelisin niin, että kaveriksi voi istuttaa aukkopaikkoihin jalostettuja taimia. Tätä harjoittelin hyvin pienessä mittakaavassa noin kuukausi sitten, ja hyvin ovat taimet lähtenee kasvamaan. Mukavaa nähdä tulevaisuus, eli kuinka taimet pärjäävät. Kyseessä siis oli hyvin karu kangas ,jossa oli aukkoja harvennukset jäljiltä. Toisessa paikassa oli huonoa taimettumista 30 vuotta vanhalla uudistusalalla.
On tietysti selvää, että kovin puunkasvu saadaan uudistamalla aukon kautta. Jalostuksen hyödyt tulevat maksimaalisena. Mutta ei ole laiskan miehen hommaa sekään, ja vieraan tekemänä aika kallistakin. Juuri kaverini kertoi kohteestaan, jossa kävi laittamassa taimien viereen merkkitikkuja. Tämän jälkeen parina kesänä pitäisi heinää polkea. Sitten onkin varhaisperkaus ja myöhemmin taimikonhoito. Eli kovasti on työvaiheita. En tosin usko, että isot yhtiöt näitä vaiheita tekevät. Olisikohan kuitenkin niin, että istutuksen jälkeen yksi raivaus, ja sitten odotelleaan ensiharvennusta?
Olen tässä myös raivaillut yhtä kuvioita, johon on reilut 10 vuotta sitten istutettu mäntyä. Paikoitellen näkyy istuttaminen vähän unohtuneen, jolloin alkava metsä on tosi tiheää koivikkoa, ja paikoitellen pieniä kuusia niiden varjossa. Tämä sinänsä voisi varmaan olla yksi tapa uudistaakin: Muokkaus + raivaussaha. Ja seuraavaksi voi kysyä, tarvitaanko muokkausta? No, varmaan se riippuu hirveästi maaperästä, eli tuleeko heinää ja vadelmapuskaa.
Maan muokkaamisesta tuntuu olevan aika yhtenevä näkemys, että se tarvitaan. Toisinajattelijoitakin löytyy Youtubesta. ”Gallringsfritt ger högt virkesförrad” – tarjoaa mielenkiintoisen kriittisen näkemyksen maanmuokkauksesta, ja monesta muustakin vallitsevasta käytännöstä.
Perko on tuossa erittäin oikeassa, että ilmaston lämpeneminen kiihdyttänee pohjoisen metsien kasvua. Etelässä tulee ymmärtääkseni ongelmia erityisesti kuusikoissa.
Mutta varmaan on osittain myös niin, että meidän puut ovat geneettisesti tottuneet tietyntyyliseen ilmastoon ja mukauttaneet kasvuaan siihen. Eli saattaa olla niin, ettei puut käsitä hyödyntää hyviä kasvukesiä.
Itse todellakin pidän näistä nuorista metsistä ja varttuneista taimikoista. Niissä voi nähdä tulevaisuuden, ja erilaisien ratkaisumallien mahdollisuuksia. Tylsempi on esimerkiksi pari vanhaa kuusikkoa, joihin vaihtoehdot näyttäis olevan lähinnä avohakkuu tai verhopuuhakkuu. Kummassakin tapauksessa jäävää puuta on minimaalisesti, ja hyviä pikkukuusia ei juuri nyt ole ollenkaan. Eli näihin kyllä sitten istutan, mutta varmastikin aika harvakseltaan. Sillä mielelläni näen koivu-kuusi sekametsän. Koivu lyhyemmällä kiertoajalla poistetaan suunnilleen silloin kun minäkin poistun, ja kuuset jäävät vartumaan isoiksi.
Parhaissa kuvioissa on metsäammattilainen määritellyt: 45v /180m3 per ha ja 35v /170m3 per ha. Nämä tuntuu kovilta luvuilta, mutta metsä on kyllä tiheää, ja silminnähden hyvin kasvavaa. Näillä kuvioilla tulee mieleen, että kuinka pitkään kannattaa kasvattaa?
Vastaavasti löytyy sitten kuvioita, joissa määritelty 40v /50m3 per ha ja 45v / 45m3 per ha.
Lienee selvää, että näin voimakkaasti poikkeavat kuviot vaativat erilaisen hoidon ja uudistamisen.
Niin, jättääkö sitten komen metsän jälkeensä, vai komean tilin saldon, on tietysti arvostuskysymys. Esimerkiksi ostamissani metsätiloissa ei ole kyllä arvostettu ”komeaa metsää”, kun perikunta on jättänyt kaiken raivaustyön tekemättä.
Toki ymmärrän sellaisiakin metsäjemmareita, jotka haluavat kasvattaa hienoa metsää, ja pitävät sitä itseisarvona. Itselläkin jostain kuvioista voisi tulla sellainen, ”ettei raski kaataa, ko on niin komea mettä.”
Joka tapauksessa mielenkiintoista on pohtia nätä juttuja, ja varmaan monella tapaa voi saada suurinpiirtein saman lopputuloksen. Ja sattumallakin on iso merkitys. Ennen melkein arvoton hieskoivikko tai haavikko voi olla metsän arvoikkaimpia osioita just nyt. Energiapuun hinnan moninkertaistuminen tasolta 5 €/m3 tasolle 30 €/m3 on merkittävä muutos. Jos tästä tilanteesta tulee pysyvä, vaikuttanee se Etelä-Lapin metsänkasvatukseen.
Terveisiä raivauspalstalta.
Mietiskelin näitä juttuja, ja annoin sahan laulaa.
Näihin ei kyllä tarvi suhtautua hirveän intohimoisesti. Ensinnäkin, ihmiselämä on aika lyhyt, jotta saa oikean metsänhoitotavan todistetuksi, itselleen tai naapurin ukolle. Toiseksi, me emme tiedä, mitkä ovat eri puulajien arvostukset tulevaisuudessa. Tai metsän arvostus ylipäänsä.
Näyttäisi tällä raivattavalla kohteellani osittain menneen uudistaminen vähän pieleen. On tehty maanmuokkaus auraamalla urat. Kaikkein tiiveimmässä koivurisukossa ei näytä olevan mäntyjä ollenkaan. Ne on joko kuolleet, tai niitä ei ole ollenkaan istutettu. Eli huonoin uudistus on kyllä sellainen, että otetaan kulut täysimääräisenä, mutta ei hyötyjä juurikaan. Näitäkin tapahtuu, näköjään.
Tästäpä tullaankin varsinaiseen asiaan. Voisiko yksi uudistamisen muoto olla pelkkä maanmuokkaus + raivaussaha. Nyt ainakin energiapuun kysyntä on ajanut koivun hintaa ylös. Tämä ei tietenkää ole mitään jk:ta. Mutta toinen jk:n pääpointeista on uudistuskulun minimointi. Ja tätä voi toteuttaa, vaikkei varsinaista jk:ta toteutakaan. Käytännössä siis voisi laskennallisesti olla edukkainta avohakkuun jälkeen jättää kaikki uudistus tekemättä, ja noin 10 vuoden kohdalla tehdä raivaussahalla puulajivalinnan. Ongelma voi tietysti olla heinittyminen, jolloin ei tule lainkaan uusia puita. Mutta uudistuskulu, esim 1000 € per ha hetkellä o, on aika iso summa 40 vuoden kuluttua. Näyttäis olevan noin 3000€, jos koroksi otetaan 3%. Eli ajatuksena siis, että inflaatio +3% olisi vaihtoehtoinen tuotto. Jo yhden prosenttiyksikön lisäys korkotekijään huonontaa vielä tätä yhtälöä dramaattisesti.
Täällä pohjoisessa ei tehdä ensiharvennusta alle 40 vuotiaille metsille. Parhaissa 40 vuotiaissa kuvioissani on puuta noin 160 m3 per ha, josta alaharvennus antaisi tuloa kait jotain 1500€ per ha. Yläharvennus houkuttaa, kun oletan sen antavan muutaman vuoden kuluttua jopa tuplat. Mutta sitten olen harsija…:-)
Niin, yksi asia mitä olen nähnyt aika vähän kommentoitavan liittyen kannattavuuslaskelmiin, nimittäin valtion maksamat tuet. Raivaamisesta voi kai saada kaksi kertaa noin 250 € per ha. Tällä on tietysti merkittävä vaikutus kokonaislaskelmaan, kun nämä tulot tulevat kierron alkupäässä. Tai ainakin siten, että käytännössä taimikonhoito ei juurikaan maksa metsänomistajalle. Itseäni nämä tuet eivät koske, joten en niitä huomioi.
Varmastikin on niin, että esimerkiksi männy suosiminen on liittynyt siihen, että männylle on ollut kysyntää. Ilmeisesti myös koivukuidulle on ollut huonosti kysyntää takavuosina. Tuosta omasta, mainitsemastani ”märähköstä männiköstä”: Se kasvaa erinomaisen hyvin, ja vesitasapaino lienee ok. Puiden laatu on silminnähden heikohko. Vahvoja oksia paljon. Tällä voin perustella itselleni, että raapaisen yläharvennuksen ja laatuharvennuksen siihen. Saan siitä varmaan noin 80 mottia per ha.
Vielä yksi merkittävä asia, mikä pitäisi muistaa koulumetsäopeissa, ja niiden soveltamisessa. Pohjoisessa ei myydä ollenkaan koivutukkia, ja käytännössä kaikki koivikot ovat kosteahkojen paikkojen hieskoivikoita. Koivusta siis kasvatetaan vain kuitua ja nykyään erityisesti energiaa.
Mielelläni perustaisin rauduskoivikon, mutta hirvien läsnäolo vaikeuttaa asiaa. Eli kun nyt valtion tukipolitiikka esimerkiksi ohjaa tietynlaiseen koivikon raivaustiheyteen, ei se välttämättä ole optimaalinen energiapuun kasvattamiseen. Esim kun minulla on kaksi vierekkäistä 8cm paksua koivua, pitäisi näistä toinen kaataa maahan. Kysymys kuuluu, miksi? Ennemmin odotan muutaman vuoden, ja otan sen energiapuuksi.
Yllä oleva kuvaus sopii ostamaani kuvioon, mikä on noin 30 -vuotias, täysin hoitamatta jäänyt lehtipuutiheikkö. Olen sen raivannut, mutta jättänyt kaikkia suosituksia tiheämmäksi, ja tietysti aliskasvuiset kuuset jättäen. Tämä toimintatapani ei täyttäisi tarkastajan kriteereitä metsänhoidosta, mutta näin haluan tehdä. Kemeran perässä touhuava metsänomistaja olisi ilmeisesti jättänyt koivuja 2000kpl per ha ja kaadellut pienet kuuset pois.
Pitkä on ketju, noin 10 000 viestiä!
Olen tuore metsänomistaja, ja tietyltä osin kallellaan jk -malliin. Kuitenkin, asiassa on hirveän monta puolta, joten yksiselitteinen se ei ole. Esimerkiksi:
– Pohjoiseen tultaessa, pienenee metsän tuotto. Tällöin uudistamiskulujen osuus kasvaa suureksi, mikä ainakin tietyillä kuvioilla kääntää vaakaa jk:n suuntaan. Minulla on pari kuviota, jotka ovat hakkuukypsässä iässä. Maaperä on kuitnkin kehnoa, soistuvaa. Puuta hehtaarilla noin 80 kiintoa. Aikasemmalla hintatasolla olisi ehkä keskihinta ollut noin 20€ per motti. Tämänpä vuoksi kuvio on jäänyt edelliseltä omistajalta hakkaamatta, sillä nettotulos avohakkuusta oli ollut 0. Nyt vois jotain energiaa sieltä hakea.
– Energiapuun hinnannousu muuttaa tilannetta varmaan jaksollisen hyväksi. Erityisesti siten, että ensiharvennuksissa voitaisiin pyrkiä vain lehtipuista saatavaan energiapuuhun. Tällöin voitaisiin uudistaminen tehdä merkittävästi pienemmällä taimimäärällä, ja siten myös pienemmällä kululla. Tietenkään tämänhetkistä energiapuun hintaa ei ole voinut ennustaa muutama vuosi takaperi, eikä sen pysyvyydestä ole takeita.
– Ongelmaksi jk:ssä näen, että huonoja puita suositaan. Tällöin tehdään käänteistä jalostusta.
– Itselläni on paljon reheviä, jopa märkiä kuvioita jotka ovat aikaisemmin uudistettu männylle. Nyt alkavat olla ensiharvennusiässä, ja alla on paljon virkeitä kuusia. Tällöin on mielestäni selvää, että jatkuvaa kasvatusta voi hyödyntää, ja muuttaa mäntymetsää vähitellen kuusikoksi. Tämä ei tietenkään sovi karuille mäntykankaille. Sisäistä korkoa kun laskeskelee, niin tulee houkuttelevaksi tehdä näille kuvioille mahdollisimman raju ensiharvennus. Ei jaksais odottaa 40 vuotta päätehakkuun kovia tuloja, vaan mieluummin maksimoida ensiharvennuksen tulo, ja ostaa sillä vaikka lisää metsää. Toisaalta, ajatus kuusittamisen vauhdittamisesta pienellä määrällä jalostettuja taimia kiehtoo kyllä.
– Välillä tuntuu, että perinteinen alaharvennusmalli ei oikein huomioi sisäistä korkotekijää, jolloin tietysti tukkipuita kannattaa kasvatella 100 vuotiaiksi, ja harvennuksissa ottaa pois halpaa kuitua. Täällä saa hehtaarin metsämaata noin 1500€:lla, joka kasvaa reilut 3 mottia per ha. Näistä voisi saada sisäiseksi koroksi noin 6%, mikä johtaa sellaiseen laskelmaan, että tukkipuun kasvattaminen ei ole se kannattavin juttu.
– Karut mäntykankaat ja toisaalta vanhat kuusikot ovat aika hankalia jk:ssa, nähdäkseni. Tällöin ei mielestäni kannata olla liian jäykkä ajattelussaan, vaan voisi suosia jonkinlaisia hybridimalleja.
Luonteeni mukaisesti olen aika kriittinen metsäntutkimuksen antamiin neuvoihin ”oikeasta metsänkasvatuksesta”. Historiallisesti on tehty monenlaisia hölmöyksiä, joten uskottavuus näissä kirjaopeissa on vähän kärsinyt.
t: Rippe