Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 1,799)
  • Remie

    Ei ollut kysymys minun ymmärtämisestäni. En muista miehen nimeä mutta ohjelma lienee vielä katsottavissa jostain kanavan arkistosta. Kummastelin asiaa , hetken päästä mies kertoi syyn ja se liittyi vahvasti kustannuksiin. Ravinteiden poisto on todella kallista jonka myös itse juuri huomasin käynistäessäni jätevesijärjestelmäni. Monet kotitaloudet ei sitä joudu tekemään mutta meitä on joukko jotka joutuu. Sähköä kuluu jo mieletötön määrä kuukaudessa.

    Remie

    Pääkaupungin muovi ja kumi on jo merkittävä saaste joutuessaan mereen. Lisäksi jätveipuhdistamon johtaja kuvaili mereen päästettävää vettä näin. Vedestä ei poisteta ravinteita , kyllä luonto hoitaa ravinteet. Tarkoitti Typpeä ja fosforia. Että näin suurkaupungit.

    Remie

    Joitain lukuja esitettiin, kukahan oli. Ettei ollut Visakallo tai Tolopainen. Minä en paljoa esitä laskelmia kun niissä on yleensä virheitä. Onhan se Pääkaupungissa järkyttävä joten koko liikenne pitäisi pysäyttää oitis. Yksistään lentoliikenne on valtaisa, emme mitenkään kykene sitomaan moisia määriä hiiltä. Vantaan kenttä olisi voitu hyvin pitää vain kotimaan lennoille.  Ei meillä ulkomaille oikeastaan mitään asiaa ole. Emmekä tänne ketään kaipaa . Pysyköön jokainen kotonaan.

    Remie

    Kiitos Haba. Minulla on vety vehkeet kotona, ihan tehdas tekoiset. Vety on turkasen ärjy kaasu. Tekee hallittavuuden niin haasteelliseksi. Tuossa käytössä jossa minulla on nuo , toimii moitteetta. Tässä laitteessa vety tehdään sitä mukaa kun on tarve, ja säätelyä ei ole. Litrata vettä tulee järjetön määrä energiaa. Poltan kuparia litralla päivän, ja vielä jää tähteeksi. Alumiini ja messinki menee samoin. Sulattaa keramiikkaa kuin tinaa. Tehot ovat aivan valtavat. Polttomoottoriin vadittaisiin keraamiset männät ja venttiilit, myös kiertokanget ja kampiakselit olisivat todella järeitä. Tämä tietenkin ettei vedyn kehittymistä voida rajoittaa mitenkään hallitusti. Mieleen tuleekin tubiini mutta kovan on haasteen edessä tuo valtava lämpö. paljon on kysymyksiä, joita Japanissa ratkotaan kuumeisesti. Eräs ratkaisu löydettiin mutta väärän suuntainen , Alkoholilla voidaan lämpö puhdistaa ja tehostaa. Hidastaminen on ongelma.

    Remie

    A.J . Tarkoittanet Haapaa. Muilla puilla ei tietääkseni ole perhettä. Tuo Haavan osuus onkin mielenkiintoinen koska haapa on sinällään monin verroin muita kestävämpi puu luonnon omille voimille kuten lahoamiselle. Kokemuksiini perustuva tieto on että haavan kanto jo yksinäisenä siis ilman sisarpuita säilyy helposti yli 50 vuotta. Siarpuuthan säilyttää kannon yli ihmis iän joten Haavan kanto on hiilen sitoja jos mikä. Lisääntyminen tapahtuu runsaalla versonnalla ja siemenestä. Vain siemenestä lähtenyt puu on puhdasta ja suoraa. Vaikea torjua myrkyillä. Nilaaminen tappaa ekologisesti.

     

    Remie

    Kerroin suurella odotuksella sulasuola-akusta ja toivoin että joku sanoisi edes vastaan. Odotus oli turha. Keroin Bensiinimoottorista joka toimii plasmasytytyksellä ja tarkkuusohjatulla suuripaineisella polttoaineen syötöllä kuin nyky dieselit. Joilla saavutetaan merkittävät polttoaine säästöt ja päästöjen osuus olisi olematon ilman lisäkaitteita.  Samoin kävi plsmasytytysdiesel moottorin kanssa mitään  kommenttia ei tullut muuta kuin että nuo on vanhoja ottomoottoreita. Kyllä kykekenen jopa kehittämään edelleen sähkö ja myös polttomoottorintekniikkaa, en ole mitenkään aivohalvaantunut. Jo yhden parannusehdotuksen tein palstalle joka on jo käytössä, eikä aikaa kulunut kuin reilu viikko.

    Remie

    Ei ihan vielä. Ei meillä hätää. Rukiin juuret tunkeituvat 2m maahan ja sitovat hiiltä

    https://yle.fi/uutiset/3-10201516

    Remie

    Noiden villojen repiminen loppuu kun levittää 50mm yhtenäisen kerroksen  IsoLina pellava villaa päälle. Hiiret eivät pidä pellavasta. Linnuille ylivoimainen nyhdettävä pitkää kuitua , oravista en tiedä mutta oraville voi antaa ihan oman villakasan jonnekkin heille suosiolliselle paikalle. Eivät oravat paljoa tarvitse. En tiedä onnistuuko oravien karkoitus tärpätillä mutta muurahaiset katoavat tunnissa kun tärpättiä sumuttaa kohteeseen. Siis havupuutärpättiä. Tehoaa niihin jätti kokoisiin myös, ja pieniin mustiin. Päättelin ihan itse kun koskaan ei noita näy muuten kuin lahoavan puun seudulla. Tärpätin tuoksu on terveen puun tuoksu. Ei tarvitse tappaa muurahaisia.

    Remie

    Onko koko hiili kysymys nostettu esille vain kohun aikaan saamiseksi. Näinhän oli kun otsooniaukot repesivät taivaalle, nyt koko otsoonista uutisoida mitään. Eiköhän meidänkin olisi aika sulkea hiili palsta.

    Remie

    Onhan hiili ilmasta otettavissa talteen , miksi  ei niin tehdä, AGA myy pulloissa jota olen itsekkin ostanut. Vielä kun  kiteyttäminen oivalletaan niin ollaan askeleen lähempänä ikiliikujaa. Auto joka valmistaa oman polttoaineensa ilmasta . Vekotin joka päihittää sulasuola autonkin.

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 1,799)