Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset
-
uudehko metsänomistaja kirjoitti.
Hyvä että kirjoitti.
Palstalla puhutaan metsän lannoittamisesta. , toisaalla puhdistetaan vesiä . Ei mene oikein yksiin. Puhutaan hiilinielusta Suomen metsissä. Kun kuulisi edes jonkun muun sanovan että mekin huomioimme hiinielusta. Mutta kun ei. Metsää kaatuu Eelä-Suomen verran joka päivä. Eikä murheen häivää. Se ketä on luvannut Suomen huolehtivan planeetan hiilinielusta tehköön sen omalla kustannuksellaan. Raaka-aine lähdettä on ihan turha moisella vouhkaamisella painostaa tekemään sitä ja tätä. Kyllä se painostus pitää kohdistaa teollisuuteen ja kulutukseen. Ja sinne missä sitä törsätään järjettömällä tavalla. Tehdään kelvotonta tuotetta, ja jotkut vielä ostaa sellaista. Kaikkea pitää ihmisellä olla eikä sitä edes tarvita. Lomaillaan ja huvitellaan kuin se olisi elämän tärkein toimi. Pelataan päivät päästään. Laitettaisiin perus asiat kuntoon ja vouhkattaisiin sen jälkeen hiilinieluista.
Remie 5.11.2019, 14:24Juurihan kerroin etten ole koskaan kolaria , en puskutraktorilla, en traktorilla en kuorma-autolla, en rekalla, en laivalla, en veneellä en moottoripyörällä, enkä ruohonleikkurilla, enkä kaivinkoneella, en edes lentokoneella pakkolaskua. Joku jäi pois. Minulle on tosiaan turvavyö ollut täysin turha lelu. Asia lienee nyt kaikille selvä. A.J , ihmettelen piikittelyäsi. Koska näytän olevan rikka rokassa niin poistun hyvässä järjestyksessä. Hoidelkaa sopanne.
Remie 5.11.2019, 10:00Sitten kun rallikuskit ottavat käyttöön nuo ajonhallinajärjestelmät niin vasta silloin. Aivan sama etupyörävetoisten autojen kanssa kun kuorma-autot tehdään pelkästään etuvetoisina. Esitin edellisessä viestissä kuinka testaat tuota järjestelmää. Ole hyvä ja testaa.
Remie 5.11.2019, 09:48A.J . Otetaan tuo luistonesto vähän varovaisemmin. Järjestelmä auttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen jälkeen tappaa armotta. Tuo turvallisuudentunnetta mutta kun oikeasti tarvitaan niin siitä on suurta haittaa kun ei voikkaan ajaa ojaan vaan on mentävä sen rekan alle kun auto vaan menee. Hyvin hyvin vaaraarallinen. Siksi pidänkin tuon vekottimen hiljaisena, myös lukkiutumattomat jarrut joilla ei voi ohjata eikä hallita auton kulkusuuntaa. Olen aikoinani opetellut hallitsemaan auton kaikissa tilanteissa, eikä yhtään kolaria ole tullut. Siis kannattaa aina harjoitella hallitsemaan auto liukkaalla kelillä. Jos järjestelmät ovat kunnossa niin myös tilannetta että toisen puolen pyörät ovat liukkaan jään päällä jarrutettaessa. näin voi tutustua autoon jossa ei ole jarruja lainkaan.
Remie 5.11.2019, 09:29Eteläamriikka on riiston kohde. Tolo on oikeassa.
Remie 5.11.2019, 09:19Mersun heikkous on ollut takaripustuksen kehto. Hitsailin niitä vuodesta toiseen. Valmistin oikein jigin johon palaset pudotin ja heftasin kiini. jonka jälkeen vedin saumat umpeen. Kyllästyin koko hommaan kun olivat pikisiä möykkyjä ja niitä piti hehkuttaa että sai pien pois, puhaltaa ja maalata hitsauksen jälkeen. Laitoin vahvistukset kriittisiin paikkoihin eikä yhtään tullut uudelleen hitsattavaksi. Hyvän palkan siitä sai mutta tyhmää työtä. Lenee edelleen sama ongelma, että jätetään tuommoinen heikkous millä rahastaa. Missään muussa autossa ei esiintynyt vuodesta toiseen samaa vikaa. Noissa malleissa oli myös outo kummallisuus kun jarruratulat irtosivat korvat katkesivat. Niitä tuli hitsaukseen mutta niihin ei voi kajota, kun uutena ei kestä ei kestä korjattunakaan. Moottorissa oli tahallaan laiteetu syöttöpumpun ja jakopään ketjun väliin ohut holkki jossa sisällä rihlaus kuin sormipyörässä joka aika ajoin meni sileäksi ja syöttömpumppu lakkasi pyörimästä. Merkillisiä tahallaan tehtyjä vikoja joita muissa autoissa ei ollut. Yksi erikoinen kummallisuus on tuo pyörien epätasainen kuluminen joita näkee tämän tästä. Niitä seuraa tahtomattaan kun on kummallisuuksista kummallisin ettei pyöriä voida tueta siten ettei ne heilu rungostaan kuin mummon viimeiset hampaat. Moottorit olivat jäjestään susia jo uutena , moottorin käydessä avasi öljykorkin niin vaatteet ja kasvot tuli öljyttyä mustaan pikeen samalla hetkellä. Niihin olisi pitänyt laittaa toinen pakoputki juuri ventttiilikoneiston kanteen ja konepellistä ,tähden vierestä pystyyn kuin traktorissa. Tässä muutamia perus ominaisuuksia jotka seurasivat vuodesta toiseen. Ihmettelen niitä jotka edelleen taistelevat sinnikkäästi Saksalaisten tekniikan kanssa ettei järki koskaan voita. Eikä Audi ja Volkkari ole yhtään sen kummempia. Jenkitovat vielä retu kivisen aikakaudella mutta on niissä sentään kyyti hyvää.
Remie 4.11.2019, 22:27Radiossa sanottiin, että UPM on suurin yhteisöverojen maksaja.
Ai Tuo on näivettymistä.
Minäkin haluan näivettyä.
Remie 4.11.2019, 21:08Täältä löytyy jotain.
http://www.metsateho.fi/wp-content/uploads/1996/12/metsatehon_raportti_007.pdf
Remie 4.11.2019, 20:03Pyörien osalta kannattaa käydä aina merkkiliikkeessä ja antaa heidän laittaa kulmat ja pyörät kohdilleen. Ja vain silloin jos renkaissa ilmenee jotain ongelmaa, joka aina katsottava viimeistään renkaan vaihdon yhteydessä. Jos on ongelmaa niin merkittävä se pyörä jossa se oli jotta asentaja tietää etsiä oikeaa vikaa oikeasta kohdasta. Valtavasti korjataan väärin kun ei tiedetä mikä on ongelmana. Joku vie auton suuntaukseen ja kertoo että auto vetää . Ei paljon kerro , kysymys onkin usein oliko ikkuna auki.
Remie 4.11.2019, 19:54Ei aina käänny, minulla on auto jossa ulompi heittää hiekkaa ulos. Ominaisuus ärsyttää mutta se ei ole vika. Tuo ulomman pyörän ylikääntö on hankala kun ajetaan paljon kaupungissa, renkaat kuluvat nopeasti kun tehdään jyrkkiä käännöksiä. Sisämäisen renkaan ylikääntö antaa enemmän anteeksi kun paino siirtyy ulomman pyörän päälle kaarteessa. Parhaalta tuntuisi että pyörät olisivat samassa suunnassa mutta nykyään eivät koskaan taida olla.