Käyttäjän Remie kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 461 - 470 (kaikkiaan 1,799)
  • Remie

    Lehtiä on jotenkin toimitettava vaikka linja-autolla koska kaikilla ei ole tietovälinettä.

    Remie

    Paperikulut saisi kokonaan pois kun paperimainokset killettäisiin roskaamisena. Paperimainokset, kuka niitä lukee. Info on eri asia.

    Remie

    No, UPS ja DHL tuo halvalla. Joulukortin voi laittaa DIGI muodossa. Eikä kaiken pienen tilaaminen Kiinasta halpaa tarvitse olla.Jotain hyvää siis tiedossa. Ilman pilaaminen saa loppua. Kyllä kiina rahansa tarvitsee että saa savuna pulloon. Uskon kiinan saavan ennen kuin Saksan savunsa kuriin.

    Remie

    Olin TV/MOT seurasi koti sovalla. Ajatukset hajosi kuin jokisen eväät kanalan lattialle.

    Alkaa järkeä löytymään kun tarpeeksi puristetaan eikä kaunopuheisuus kukoista noissa lausunnoissa. Taitaa käydä niin että sioitukset on sioitettu, ja on aika pitää omistaan kiinni. (Kuuhun on kurkoitettu ja katajaan on kapashdettu) on vanha sanonta.

    Remie

    Ahaa *** Näinkö tuossa taistossa käy että Posti yksityistetään ja ulkomainen ”Caruna” ottaa taas ohjat hoitaakseen. Siitä seuraa taas se, että se maksaa kenellä on mahdollisuus käyttää postin palveluja. Nyt ovat keksineet tuon virren niin sitä veisataan vaikka nuotitus  on päin honkia. Nimestä tulee tietysti POKCS .

    Remie

    Uudehko metsänomistaja Tarpeetonta ajatella enempää hiilinielua.

    Terve tuloa kööriin, aikani pohdin mutta en sekaantunut mutta tukia tuli silti. Kiitos siitä.

     

    Remie

    Näinhän sitä velkaa syntyy. Tarkoittanet näitä mokia , eivätkä nämäkään ole suurimpia, tämä kun on 2015 tietoa listaan pitää lisätä muutamia jätti mokia. Metsät käyvät harvaksi kun nuokin rahat sieltä nyhdetään.

    Suomen historian ehkä noloin bisneskauppa esitellään ensi viikolla ilmestyvässä uutuuskirjassa Suomen pahimmat bisnesmokat: Tarinoita bisnesjohtamisesta.
    Helsingin yliopiston professori Markku Kuisman ja yrittäjä, kolumnisti Pekka Seppäsen kirjoittamassa teoksessa revitään auki suomalaisten vanhoja haavoja ja luodaan katsaus suomalaisten johtajien ja yritysten pahimpiin epäonnistumisiin.
    Yksi kirjan tapauskertomuksista käsittelee katastrofiksi osoittautuneita kauppoja, jotka Suomen sen aikainen valtion teleyhtiö Sonera teki vuonna 2000. Tuolloin yhtiö osallistui huutokauppoihin, joissa Saksan ja Italian valtiot myivät kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkotoimilupia.

    Sonera maksoi näistä umts-toimiluvista huikeat 4,3 miljardia euroa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi. Uuden tekniikan kehitys oli viivästynyt, eikä Soneralla olisi ollut enää varaa verkkoinvestointeihin tai palveluiden pystyttämiseen.
    – Kansan suussa kauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, jossa Soneran johtajat ostivat neljällä miljardilla ilmaa, Kuisma ja Seppänen kirjoittavat.
    Kirjoittajien mukaan Soneran silloisen johdon tempaisi mukaansa todellisuudentajun hämärtyminen, joka vakuutti heidät siitä, ettei maksetulla summalla ollut väliä. Umts-toimilupa näyttäytyi sijoituksena, jonka arvo ei voi laskea.
    Vaikutti siltä, että toimilupa tulisi olemaan sitä arvokkaampi, mitä lähemmäksi liiketoiminnan aika tulisi. Tätä aikaa ei koskaan tullut. IT-kupla räjähti Soneran kannalta liian varhain.
    – Kaupat johtuivat todennäköisesti enemmän Soneran johdon vauhtisokeudesta kuin oman edun tavoittelusta. Johto kuvitteli ehkä tosissaan, että umts-kaupoissa myytiin taivasosuuksia, niin kuin kirjaimellisesti ottaen myytiinkin.
    Kirjoittajien sanoin Soneran johto otti tietoisesti suuren riskin osallistuessaan Saksan umts-huutokauppaan. Kun riski osoittautui liian suureksi, alkoi poru ja syyttely.
    – Soneran riskinottajat eivät kuitenkaan ottaneet riskiä omilla rahoillaan. Heillä ei ollut mitään hävittävää. Kun kaupat osoittautuivat lopulta epäonnistuneiksi, Soneran johtajat eivät menettäneet lanttiakaan, kirja lataa.
    Epäonnistuneet kaupat olivat Soneralle lopun alkua. Kertyneiden velkojensa maksamisen vuoksi se joutui järjestämään osakeannin eli keräämään omistajiltaan lisää rahaa taloutensa pelastamiseksi.
    Siitä ei kuitenkaan ollut parantavaksi lääkkeeksi. Kauppojen myötä Sonera oli valmis ruotsalaisen Telian poimittavaksi. Sonera liitettiin Teliaan ja menneestä muistuttaa yhä edelleen Sonera-sana yhtiön virallisessa nimessä. Kaupat myös johtivat siihen, että Elisasta tuli Suomen valtion teleyhtiö Soneran sijaan.
    – Saksan umts-huutokaupan olennaisin seuraus oli se, että Suomen valtio ja Soneran muut osakkaat avustivat Saksan valtiota neljällä miljardilla eurolla. Jokainen suomalainen lahjoitti saksalaisille tuhat euroa puhtaana käteen, kirjoittajat tiivistävät.
    Soneran lisäksi teoksessa esiteltävien bisnesmokaajien joukkoon ovat päässeet muun muassa Stora Enso, Nokia, Suomen Pankki, Fortum, Talvivaara ja Outokumpu.

     

    Remie

    Ei kannata ei !

    Tätäkään ei kannata lukea jos pelkää totuutta.

    Niin suuri ja mahtava kuin Saksa onkin niin suuria ovat myös mokat.

    Tänne saa ylimääräiset sijoitukset väittömästi sijoitteua, ottavat avo sylin vastaan.

    Berliinin uuden lentokentän ongelmat jatkuvat. Rahaa tarvittaisiin miljardi, mutta kukaan ei tiedä mistä sen saisi.Berliinin jo vitsiksi leimatun uuden lentokentän ongelmat jatkuvat.Uusi kenttä tarvitsisi avautuakseen miljardin euron lisäraharuiskeen. Kenelläkään ei vain oikein ole tietoa, mistä tuo raha saataisiin.Berliner Morgenpostin mukaan miljardin lisärahavaatimus juontuu paljolti siitä, että toimimattomankin kentän ylläpito maksaa 25 miljoonaa euroa kuukaudessa.30 kuukauden myöhästymisestä on nyt jo kertynyt 750 miljoonan euron lasku.Kenttää alettiin rakentaa vuonna 2006. Tuolloin kentän arvioitiin maksavan 2 miljardia euroa.Nyt rahaa on kulunut 6,5 miljardia euroa ilman, että valmista on tullut.Alunperin kentän piti avautua vuonna 2012, mutta kentän rakennustyöt osoittatuivat niin sanotusti vasemmalla kädellä tehdyiksi.Merkittävimpiin hutilointeihin kuului muun muassa se, että kuusisataa väliseinää ei täyttänyt paloturvallisuusmääräyksiä. Lisäksi savunpoistolaitteet painoivat niin paljon, että välikatto olisi voinut romahtaa milloin tahansa. Myös viestikaapelit oli vedetty korkeajännitekaapeleiden viereen.Morgenpostin mukaan kulisseissa olisi keskusteltu uuden kentän osittaisesta yksityistämisestä.Berliinin uusi kenttä aiotaan nyt avata vuonna 2021.Kenttä on jo valmistuessaan pieni, sillä se on mitoitettu vain 27 miljoonalle matkustajalle. Berliinin lentomatkailun ennustetaan kasvavan niin, että matkustajia olisi vuonna 2035 peräti 55 miljoonaa.

     

    Remie

    Tuo Haka pitänee paikkansa. Yhdysvallat, ainoa maa jossa on nähtävissä se tosiasia että todellinen säästämien tasapainottaa taloutta. Kuinka paljon on miljardeja jonossa joita ovat lakanneet maksamasta ulos. Lahjoitettu raha tuottaa yhtä heikosti kuin maksetut verot. Suomessa ei vain osata säästää, leveillään ja kerskutaan varallisuudella jota ei meillä edes ole, 20000€ saa velkaa niskaansa kun vauva syntyy, muut kunnalliset velat päälle. Jos olisin vauva jättäisin syntymättä. Ne nuoret jotka eivät tee lapsia pitäisi palkita. Miksi tuottaa syyttömille kärsimystä joihin he eivät voi vaikuttaa. Nyt on tilanne se vaikka emme tekisi senttiäkään lisää velkaa niin velka paisuu kuin pullataikina , aina vain käy vaikeammaksi lyhentää tai maksaa tuota velkaa pois. Nythän ei missään tapauksessa saa velkaa olla kun velka lihottaa itseään. Talletukset syövät itseään. Kiinteä omaisuus näivettyy tuottamattomana joka muuttuu muutamassa vuodessa arvottomaksi. Kukaan ei tule enää hankkimaan kiinteistöjä eikä maa alueita kun arvon alennus on käsin kosketeltavissa. 10% lasku tarvitsee ison nousun saavuttaakseen saman tason ja nyt nousu on mahdoton. Moniko uskoi todeksi 20 vuotta sitten.

    Remie

    Kuka muistaa vakuutusyhtiö Kansa . Sinne hupeni miljoona poikineen kuin hohtimet kaivoon. Kirjoittajalta meni usko toivo ja rakkaus vakuutusyhtiöitä kohtaan. Sosiaali ja yerveysminsteriön yksimelisellä päätöksellä maksettiin näennäinen kertakorvaus joka oli muistaisin 1% sijoitetusta pääomasta. Eli ei yhtään mitään. Säästövakuutus oli tae palkan suuruinen eläke muiden eläkkeiden päälle. Förbiin meni kuten maksetut rahatkin. Nythän vakuutusyhtiöt nylkevät joka paikasta ja korvauksia ollaan maksavinaan. Vanhojen rakennusten vakuuttaminen sulaa hulluutta. Mitä ilmeisemmin saamme kiittää vakuutuspetoskoijareita.

Esillä 10 vastausta, 461 - 470 (kaikkiaan 1,799)