Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Anteeksi nyt AR, mutta minä olen ymmärtänyt kannanottosi täällä lähinnä sellaisiksi, mitä olen niitä lukenut, että haluaisit lähinnä tuhota yksityismetsätalouden Suomesta.
Minusta ainut kestävä perusta suomalaiselle metsätaloudelle on vapaa markkinatalous. Yhteiskunnan tulisi ennen kaikkea huolehtia siitä, että markkinat toimivat. Vain se on tae menestymiselle maailmanlaajuisilla markkinoilla.
Metsänhoidon investoinnit tulisi tehdä sinne, missä ne näyttävät kannattavan parhaiten. Se on eittämättä myös kansantalouden etujen mukaista.
Puusta on Suomessa mittava ylituotanto. Ylituotanto on luokkaa 50%. Puunkäyttö 55, kestävä hakkuumahdollisuus 80 ja kasvu 100 milj. m3. (Suuruusluokkina)
Tätä taustaa vasten puun liikkumisesta huolen kantaminen kuulostaa omituiselta. Tarkoitetaanko huolella sitä, että metsät tulisi sosialisoida vai pitäisikö ne lahjoittaa yhteiskunnan edun nimissä ylikansallisille yhtiöille.
Kenen etua tällaiset puheet palvelevat? Ei ainakaan metsänomistajan etua. Sekin lienee selvää, että tällaiset puheet eivät ainakaan lisää innostusta metsänhoitoon.
Aikoinaan verotuksen siirtymäaikana kovalla innolla hankittiin metsätiloja, mieluiten tietenkin hyväpuustoisia. Periaatteena oli, että huonosti ei saa käydä, vaikka hakkuiden jälkeen metsät pitäisi lahjoittaa Lipposelle. (Silloiselle pääministerille))
Osallistuin aikoinaan uuden metsälain valmistelun aloittavaan seminaariin jo vuosia, vuosia sitten. Jo silloin ministeriössä oli menossa projekti, jonka tavoitteena oli metsätilojen järkeistäminen, eli tilakoon suurentaminen. Mitään ei ole saatu aikaan, vaikka tarve olisi HUUTAVA!
Sellaista en muista, että ostomies olisi puita kysellyt ostaa. Eikö se nyt sentään ole myyjän tehtävä.
Suorastaan huvittunut olen ollut siitä, että Otson ”miehetkin” haluaisivat kovalla innolla toimia puunmyyjinä. On aikoihin eletty!
Sen sijaan viime keväänä jouduin itse etsiskelemään ostomiestä, joka oli ostanut ja hakannut puuni pystykaupalla pyytämättä ja yllättäen. Selluyhtiö sitten suureksi hämmästyksekseni ilmoitti kirjeellä, että laskelmamme mukaan korvaus on tämä ja asia on puolestamme loppuun käsitelty. Sellaista luottamuksellista puukauppaa.
Metsänhoitomaksun muutos perustui vahingollisen monopolin purkamiseen, tasapuolisen kilpailun ja yrittäjyyden edistämiseen metsänhoidon markkinoille. Tämä on näkynytkin esim. metsänhoitoyhdistystenkin toimissa selvänä aktivoitumisena.
Kun näin on, muutoksen menettelytavat ovat olleet käsittämättömiä. Väenväkisin yritetään estää lainmuutoksen tarkoituksen toteutuminen.
Edoton edellytys olisi ollut, että yhdistykset esittelevät tulevaa toimintaansa, ilmoittavat maksuperusteet ja tiedustelevat metsänomistajilta haluavatko he jäseniksi. Suoraan laskun lähettäminen osin puiolustuskyvyttömille ihmisille on menettelynä törkeä ja se kertoo karua kieltän tämän toiminnan luonteesta. Reiluus, oikeudenmukaisuus ja toisten toimijoiden kunnioitus on toiminnasta todella kaukana – miksi? Oma toiminta nähdään pyhänä ja kaikki muut ovat ”perkeleen” kätyreitä!
Glakin kertoo perkaavansa palkkatyössään aiheettomia laskuja, eikä näe sitä millään tavalla ongelmalliseksi. Tietenkin jos on toisen palveluksessa, on yhdentekevää, vaikka käyttäisi kokopäiväisesti aikansa aiheettomien laskujen käsittelyyn. Voi jopa olla, että tällaisen perusteettoman puuhastelun vuoksi saa jopa pitää työpaikkansa.
Jos maksaisin metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksun, ilmoittautuisin niiden joukkoon, jotka puolustavat monopolia ja vastustavat kilpailevan toiminnan tuloa metsänhoidon markkinoille. Jos jotakin, niin vapaata ja reilua kilpailua alelle kaipaan. Se on yhdentekevää, mikä palveluntuottajan nimi on.
Se on selvää, että innokkaita metsästäjiä ei voisi vähempää kiinnostaa hirvikannan aiheuttamat ongelmat. Kannanotot ja toiminta perustuvat puhtaasti oman edun ajamiseen – kuten yleensäkin.
Yhtälö metsästyksenkin osalta on kummallinen. Metsästysoikeus kuuluu maanomistajille, mutta käytännössä heidän valtansa asiassa on olematon ja metsästäjien suhtautuminen sen mukaista. Hirvikanta on paisutettu aivan liian suureksi ja syykin on selvä.
Metsänomistuksen kuppaajia riittää. Kun tekee investointeja esim. metsänuudistamiseen, jonka tuotot ovat odotettavissa puolenvuosisadan jälkeen, joutuu realiteetit ottamaan huomioon.
Keskimäärin metsänomistaja omistaa metsänsä n. 15 vuotta uudistamisen jälkeen, joten tuottoja on odettavissa seuraavalle tai sitäseuraavalle omistajalle, ketä ja millä ajatuksella he ovatkin liikkeellä. Kun näin on, taloudellisesti ajatteleva metsänomistaja joutuu suhtautumaan investointiin siten, että se pitää saada korkoineen takaisin millä hetkellä hyvänsä.
Kirjeitä on Raivooja Otsolta tullut viimeaikoina vaivaksi asti, lähes päivittäin. Niitä availee melkeimpä pelonsekaisin tuntein – mitähän tienpätkää nyt koristellen uudelleenrakennetaan metsänomistajan kustannuksella. Otson tekemä teiden uudelleensuunnitelun hinta näyttää olevan samaa luokka, mitä maksaisi tien ojien perkaus ja sorastus. Mutta mitä väliä, kun viulut maksaa valtio eli me kaikki.