Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Ongelmat markkinoilla johtuvat siitä, että markkinat eivät toimi.
Metsäpuolella teollisuudella on määräävä markkina-asema, varsinkin kuitupuolella, maan tapa (savujaot jne.), kartellit jne. Harjoitettu metsäpolitiikka on vain pahentanut asetelmaa.
Toimivilla markkinoilla puun tuottamisen ja teollisuuskäytön kannattavuus pyrkivät lähentymään toisiaan. Kun markkinat ovat em. syystä vääristyneet ja teollisuuskin pyrkii mieluummin irti puuntuottamisesta kuin lisäämään sitä, vaikka se olisi sille tärkeä pystyvaranto tasoittamaan hintapiikkejä jne.
Meillä on pyritty metsäpolitiikalla maksimoimaan puun tuottamista kannattavuudesta välittämättä. Puun tuottamista voidaan tietysti nykyisestäkin vielä merkittävästi vielä lisätä, mutta jos se ei ole kannattavaa, niin se on hölmöläisten hommaa.
Vapaat markkinat toimivat siten, että hinta nousee, kun kysyntä ylittää tarjonnan ja päinvastoin. Mitään puupulaa ei ole, vaan tarjonta ylittää kysynnän.
Markkinoilla hinnan nouseminen puolestaan lisää tarjontaa, eli mielenkiintoa metsänhoitoon.
Jos puuntuottamisen ei hyväksytä olevan vapaata markkinataloutta, olisi tietenkin metsäyhtiötkin sosialisoitava. Puuntuottamisesta raha jää sentään kotimaahan, toisin kuin ylikansallisilla yhtiöillä.
Eikö ole vain parempi vain pyrkiä pois kartelleista ja rasvata markkinoiden toimivuutta. Sääntely ja tuet pois kaikilta. Kilpailulait kuntoon, vapaaseen markkinatalouteen ja pulinat pois.
Metsänomistajat ovat suurten yhtiöiden kanssa yhtä v…mäisessä asemassa kuin Suomi Venäjän kanssa. Tätä on tukenut harjoitettu metsäpolitiikka, kuten ministeriön korkean virkamiehen lausunto osoittaa. ”SE pärjää ilman Suomea, mutta Suomi ei pärjää ilman SE:tä.”
Se on selvä AJ, että tekijöitä on muitakin kuin korko. Mm. kasvuolosuhteet, mainitsemasi lisäksi. Saksassa kannattaa kasvattaa järeämmäksi kuin Suomessa, Etelä-Suomessa järeämmäksi kuin Lapissa jne.
Puun suhteellinen kasvu pienenee voimakkaasti puun järeytyessä. Taimikon kasvu on 30 %, nuoren metsän 10%, ja varttuneen tukkimetsän 2% jne. Tästä karkeasti seuraa, että puu kannattaa kaataa, kun sen suhteellinen kasvu alittaa korotason.
Metsuri motokuskin kannanotto kertoo karua kieltä siitä, kuinka ongelmallisia Tapion suositukset ovat. Metsänomistajan on hankala saada näkemyksiään esiin. Olen joskus joutunut lujasti vääntämään kättä aiheesta. Minulle metsänomistajana on täysin yhdentekevää, kuinka tasaisesti puut ovat sinne jakautuneet. Oleellista on, että siellä kasvaa tukkirunkoja, joiden hinta on moninkertainen, minkä kuvittelisi olevan itsestäänselvyys.
Kuituvirmojen maali on eri päässä kenttää kuin metsänomistajalla. Hakkuumiehelle on tietysti yksinkertaisempaa ja nopeampaa tasainen puusto kuin tarkka laatuvalinta, joka koneesta katsottuna on osin mahdotontakin. Hakkuun jälkeen oikeellisuuden toteaminen ei ole enää mahdollista.
Valitse siinä sitten pelaajat joukkueeseen, jotka tietävät missä maali on.
Eikä negatiivinen arviointi kohdistu niinkään motokuskeihin, vaikka heitäkin on tietysti monenlaisin asentein liikkeellä. Heidän asemansa ei ole helppo.
Se kuinka järeäksi puu kannattaa kasvattaa on riippuvainen korosta. Mitä pienempi korko, sen järeämmäksi kannattaa kasvattaa.
Tällä korkokannalla on helppo yhtyä näkemykseesi Puun takaa järeyden lisäämisestä.
Ennustaminen on vaikeata – varsinkin tulevaisuuden. Ehkä joudun olemaan enemmän inhorealisti kuin toiveajattelija. Metsiin sisältyy hankalia muuttujia.
Metsät, hapentuottajat, vähenevät tältä pallolta kovaa vauhtia. Kauanko näin voi jatkua – koska avohakkuut kielletään? ”Niin se ei mene, että ensin käytetään fossiiliset ja sitten hakataan metsät.”
Se sinun eteläsikin Gla on pohjoinen. Puumassan tuottamisessa kilpailukykymme on väistämättä heikko. Energiapuulla on korkeintaan paikallista merkitystä jos sitäkään ilman tukea.
On tietysti totta, että kuitupuu saadaan nopeammin, joka on sen etu. ” Kymmenien” prosenttien vaikutus kuulostaa enemmän toiveajattelulta. Korko on tietysti tässäkin laskelmassa ratkaiseva tekijä. Matala korko vähentää hyötyä kuitupuun hyväksi ja korkea korko puolestaan johtaa jatkuvaan kasvatukseen.
Oma näkemykseni on, että näillä realiteeteilla, kaikki huomio kannattaa keskittää tukkipuun tuottamiseen. Olen huolissani ensiharvennusten työn laadusta tässä suhteessa ja työ suorittajien asenteistakin. Vikaisten runkojen jättäminen on iso vahinko metsänomistajalle. Helposti tuhotaan koko kuitupuusta saatava hyöty.
Lueskelin aiheesta keskustelua.
Gla yritti hyvin tuoda perusteltua laskennallista näkökulmaa keskusteluun – laihoin tuloksin. Metsäekonomian perusteet oppikirja antaisi perusteet laskemiselle – muut näkemykset tuppaavat olemaan mututietoa.
Tapionkin talukot odotusarvokertoimineen ovat aika hämmentäviä. Ratkaisevasti arvoihin vaikuttava korkokanta olisi tietysti aina mainittava. Muuten taulukoilla voi pyyhkiä takalistoa.
En muistanut laittaa lähdettä, mistä lukuja kopioin ja voihan olla, että tulkintanikin on ollut vajavainen.
Näin lukee Metsäteollisuus ry:n sivuilla:
”Vuonna 2014 puun korjuumäärä oli noin 56 milj. kuutiota, josta yksityismetsien osuus oli 45 milj. kuutiota. Vuotuiset kestävät hakkuumahdollisuudet ovat noin 80 milj. kuutiota. Metsien vuosittainen kasvu on yli 105 milj. kuutiota.”
56 x 1,5 = 84 eli näistä luvuista tulisi n. 43%.
Joku varmaankin keksii tarkempaa tietoa, enkä toki väitä AJ:n tietoa vääräksi. Hain lähinnä suuruusluokkaa.
Kun kuitupuun käyttö näyttäisi jatkossa lisääntyvän, niin siitä kaiketi seuraa ainakin jossain määrin tukkipuun lisääntyvä tulo markkinoille.
Mitä siitä puolestaan seuraa on metsänomistajan näkökulmasta mielenkiintoinen kysymys. Laskeeko se tukkipuun hintaa?
Muuttuuko katkonta entistäkin epäedullisemmaksi?
Kuitupuun merkitys on nytkin metsänomistajalle epäoleellinen. Käykö niin, että kuitupuun lisääntyvän käytön vaikutus on metsänomistajalle negatiivinen.
Puukuutiolla saa vähemmän ja vähemmän ostettua työsuoritteita. Työ metsissä joudutaan tekemään kymmeniä vuosia aikaisemmin kuin mitä tulo työsuoritteesta saadaan, joka matalallakin reaalikorolla vielä moninkertaistaa kustannusvaikutuksen.
Metsänomistajien ikärakenne on ongelmallinen. Omistajan tulisi olla mieluummin kasikymppinen kuin kuusikymppinen jo hoitotyön mielekkyyden näkökulmasta. Kai nyt yleisesti ottaen aktiivisuus alkaa kuusikymppisenä vähitellen hiipua. Tanelin kaltaisia poikkeuksia tietysti aina on. Se osaltaan varaankin johtuu myös nuoruuden kasvuympäristöstä.
Metsänhoitoon kykenevä populaatio on kaupungistumisen myötä ilman muuta kovaa vauhtia vähenevä luonnonvara.
Myöskään rajojen ulkopuolelta tulevat markkinapaineet eivät kaiketi ole ainakaan vähenemässä, mieluummin päinvastoin.
Mm. em. seikkojen johdosta metsätalouden tehokkuuden lisääminen on kaikin käytettävissä olevin keinoin välttämätöntä.
Tilakoko tulisi kasvaa merkittävästi, työn tuottavuus parantua, menetelmien kehittyä ja kannattamaton puuhastelu unohtaa jne. jne.