Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Kuten kirjoitat Puun takaa, sopivimman jalostajan etsiminen on perusteltua.
Olisi kuitenkin kaikkien alan toimijoiden yhteinen etu, että maksimoisimme metsästä saatavaa kokonaishyötyä. Kauppatapa pitäisi olla sellainen, että se tukisi tätä päämäärää.
Ranenkin ajatuksessa on pointti. Monesta tekijästä asia tietysti koostuu, kun metsiä ja työn suorittajia on joka lähtöön.
Pystykauppa on ongelmallista arpapeliä ja siksi huono kauppatapa myyjän näkökulmasta hyvin monesta syystä. Metsänomistajalle kaikista kallein virhe tapahtuu, kun hyvänlaatuinen juuri tukiksi varttuva kuiturunko kaadetaan kuitupuuksi. Takavuosina jo lailla pakotettu alaharvennus tuli metsänomistajille todella kalliiksi ja paljon istuu moton sarvissa tekijöitä, joilta ymmärrys on asiasta pahasti vieläkin kadoksissa.
Hakkaajan ja metsänomistajan intressit tulisi olla samansuuntaisia, eikä pystykaupassa niin ole. Työn suorittaja ei hyödy mitään kokonaisuuden kannalta parhaasta lopputuloksesta – päinvastoin.
Ranenkin ajatuksessa on pointti. Monesta tekijästä asia tietysti koostuu, kun metsiä ja työn suorittajia on joka lähtöön.
Pystykauppa on ongelmallista arpapeliä ja siksi huono kauppatapa myyjän näkökulmasta hyvin monesta syystä. Metsänomistajalle kaikista kallein virhe tapahtuu, kun hyvänlaatuinen juuri tukiksi varttuva kuiturunko kaadetaan kuitupuuksi. Takavuosina jo lailla pakotettu alaharvennus tuli metsänomistajille todella kalliiksi ja paljon istuu moton sarvissa tekijöitä, joilta ymmärrys on asiasta pahasti vieläkin kadoksissa.
Hakkaajan ja metsänomistajan intressit tulisi olla samansuuntaisia, eikä pystykaupassa niin ole. Työn suorittaja ei hyödy mitään kokonaisuuden kannalta parhaasta lopputuloksesta – päinvastoin.
Kaikki on Jesse kiinni laskentakorosta. Jos laitetaan laskentakoroksi 10, niin kuitupuuna kannatta hakata, mutta uudistamiseen ei sellaisella korolla kannata laittaa latiakaan.
Perusteltavissa olevalla laskentakorolla kutupuumetsää ei kannata hakata.
Pystykauppa on siitä pirullinen kauppatapa, että siinä myyjän ja ostajan intressit ovat tavattoman erilaiset. Usein vastakkaiset. Kuitupuunostajalle on yhdentekevää, mitä metsään jää harvennuksen jälkeen kasvamaan. Heidän kannaltaan mieluummin kuitupuuta.
Jokainen kasvamaan jätetty kuitupuurunko, josta ei myöhemminkään saada tukkipuuta on iso vahinko metsänomistajalle. Kuiturunko, josta myöhemmin saadaan tukkeja on metsänomistajalle näillä hinnoilla KYMMENEN kertaa arvokkaampi kuin tukiksi myöhemminkään kelpaamaton kuiturunko.
Puiden tasainen jakautuminen on mitätön tekijä siihen verrattuna, että kasvamaan jätetään tukiksi kelpaavia runkoja.Päästä nyt siinä sitten kuitupuuyritykset pessaamaan metsääsi.
Historiat ovat historiaa. Kartelli kertoi karua kieltä siitä, missä mennään. Se kertoo kartelliajan menettelystä osuuskunnassa, joka on vallitseva käsitys osuuskunnassa tänäkin päivänä. Sen kertoo suhtautuminen kartellikysymykseen. Minkäänlaista katumista tai hyvittämistä ei ole ollut nähtävissä – päinvastoin. Ongelman ydin on osuuskunnan ja MTK:n kytkentä. Et voi MTK palvella kahta herraa, kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää.
Elämä on sellaista, että oppirahoja joutuu maksamaan, mutta niistä pitää yrittää ottaa opikseen. On joutunut pohtimaan, mitä asialle voin metsänomistajana itse tehdä. Kartelliyhtiöitä en kykene muuttamaan, joten on tehtävä se, mihin itse voin vaikuttaa.
Kuitu ja tukkipuun hintaero on niin huima, että kuitupuun tuottamista onkin perusteltua luopua niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Ei panosta mitään sellaiseen metsänhoitoon joka tuottaa tätä jätepuuta, josta metsänomistajalle on vain taimikon perustamisvaiheen kalliita kustannuksia.
Oppirahat ovat karvaita, mutta ne saattavatkin osoittautua kullan arvoisiksi.
Osuuskunnan toiminnan pyörittäjien ja sitä lähellä olevien tahojen kannalta on ilman muuta perusteltu strategia varastaa puun myyjiltä ja maksaa osuuspääomalle hyvää korkoa. Kartelli on siitä hyvä esimerkki. Kovaa osuuskorkoa on maksettu silloinkin, kun sellupuolen kaatuminen oli hyvin lähellä. Ainakin sijoittajien mielestä, koska kurssi kävi hyvin lähellä nollaa ja syömähampaita jouduttiin kiireellä realisoimaan. Tuuriakin osuuskunnalla oli siinä tilanteessa. Eli kuvaamasi todellinen pelipaperi on kyseessä harrastelija.
Metsänomistajien näkökulmasta ainut kestävä peruste osuuskuntaan osallistumiselle on parempi puun hinta. Kaikki muu on harhaanjohtavaa veivausta.
Mitä hienompia kumppanuuksia selluyhtiöt metsänomistajille tarjoavat, sen varovaisempia metsänomistajien tulisi olla.
Omasin harrastelijan kanssa samansuuntaisia ajatuksia 15 vuotta sitten. Teimme hyväuskoisina hölmöinä innolla kauppaa ko. osuuskunnan kanssa. Eräs kokeneempi meille kommentoikin asiasta. Eikö pojat tiedä, että osuuskunta pärjää vain varastamalla jäseniltään. Kuinka osuvaksi kommentti osoittautuikaan, kun kartelli paljastui. Metsänomistajien aikuisten oikeasti hallinnoimassa osuuskunnassa näin ei tietysti voisi mitenkään tapahtua, josta seuraa, että isot osuuskunnat tulisi kieltää lailla.