Käyttäjän Reima Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Metsänhoidon kustannukset (ennen muuta työkustannukset) ja kantorahatulot ovat kehittyneet ja kehittyvät hyvin eri tavalla. Metsätalouden kannattavuus on sen vuoksi heikentynyt huomattavasti.
Taloudellisestikin mielekkäiden puuntuottamisen menetelmien tutkimukselle olisi kovin tilausta.
Olen aivan samaa mieltä Näädän kanssa. Suhteellisen arvokasvun käsitekin on valtaosalla metsänomistajista hukassa, vaikka se näyttelee taloudellisessa mielessä keskeistä roolia.
Istuttamalla tehdylle uudistusinvestoinnille voi Suomessa parhaassa tapauksessa saada saman tuoton kuin UPM:n osakkeista. Keskimäärin selvästi vähemmän ja huonossa tapauksessa murto-osan. Riski lienee samaa luokka. Jos kaatuu UPM, niin metsän omistaminenkin on negatiivinen arvo. UPM on itsekin jo ajat sitten oivaltanut sen, että heidän liiketoimintansa on metsänomistusta järkevämpää. Siitäkin huolimatta, että oma pystyvaranto voitaisiin aina hyödyntää optimaalisessa tilanteessa.
Tiedätkö Gla, että meistä joku muukin on joskus käynyt metsässä ja seurannut kuinka metsä luontaisesti uudistuu eri tilanteissa. Ongelmia on joskus uudistumisessa, mutta takuuvarma ongelma on myös kallis istutusinvestointi.
Mitä parempi kasvupaikka ja mitä alhaisempi korko, niin sen enemmän uudistamiseen voi taloudellisesti investoida. Taloudellisesti ongelmatonta se ei ole, kuten aivan liian yksioikoisesti sinisilmäisille metsänomistajille annetaan ymmärtää.
99% tapauksista omistajan on järkevämpää myydä paljas maa kuin että istuttaa siihen taimet ja myydä istutuksen jälkeen. Markkinoiden näkemys istutusinvestoinnin kannattavuudesta on aivan selvä.
Jos omistaa 30 ha metsää, on tietysti lähes yhdentekevää, vaikka istuttaisi metrin pitkät taimet uuden puuston aikaansaamiseksi.
Gla: ”Tahvosen tavoitteena ei mielestäni ollut esittää eri kasvatusketjujen kannattavuutta.”
Niinkö? Pitäisikö sinun Gla tiedustella asiaa Tahvoselta.
Se, joka ei koe kallista uudistamisinvestointia ongelmaksi metsätaloudessa, ei ole rehellinen itselle eikä toisille. Lähes kaikissa tapauksissa huomattavasti kannattavampaa olisi vastaavalla rahalla ostaa esim. uutta metsää jne. ja tyytyä luontaisiin menetelmiin. Sen toteamiseen ei suuria matematiikan taitoja edes tarvita.
Metsäopetuksen ongelma on ollut kritiikitön maksimaalisen puumäärän tavoittelu. Se on ollut uskonkappale, jonka varaan kaikki on rakentunut, eikä sitä ole saanut kyseenalaistaa.
Tahvonen kommentoi jossain vaiheessa, että hän laittaa metsänhoitajaopiskelijat ajattelemaan omalla päällään ja se on erinomainen asia.
Onko kommenttisi metsälaista vain mielipiteesi Puun takaa, vai onko sinulla jotakin kättä pidempää esittämäsi tueksi. Minä en ole huomannut mitään poikkeuksellista nuorien metsien hakkuuta ja uudistaminen on nykysäännösten mukaankin tehtävä.
Ehkä Puun takaa voisit määritellä meille sen, koska avohakkuu on perusteltua tehdä? Odotan mielenkiinnolla.
Etelän rehevillä mailla vanhakaan metsälaki ei ollut päällimmäinen ongelma tässä suhteessa. Tilanne oli jossakin Lapin karulla kankaalla kokonaan toinen. Suhteellinen arviokasvu saattoi olla 0,5% ja vastaavalla riskillä muualla olisi saanut 5%. Näin kun lain pakottamana toimii esim. 20 vuotta kyseessä on vähintään täysin perustelematon metsän arvon suuruinen taloudellinen tappio, josta ei hyödy kukaan.
Kyllä omaisuudestaan päätösvalta tulisi tietysti jo periaatteessa kuulua ennen muuta omistajalle. Siitä hyötyy jossakin tilanteessa jokainen metsänomistaja. Omistajien olosuhteet ja tarpeetkin kun ovat kovin erilaisia.
Gla:
”Ei kyse ole Reima siitä, että osaisin laskea paremmin kuin Tahvonen. Kyse oli lähtöarvojen määrittelystä, jolla ei ole mitään tekemistä metsäekonomian kanssa.”
Eikö?
Kuulutko Gla näihin tiedemiehiin, jotka tässä taannoin nimimerkin suojasta ”tiedemiehinä” arvioivat Tahvosen laskelmia. Selkä suorana omalla nimellä paita pyykkiin Gla. Puskasta on helppo huudella mitä tahansa.
Ilman henkilöitä, jotka ketään kumartelematta ja kritiikistä välittämättä rohkeasti esittelevät tutkimaansa, metsälakin olisi edelleen uudistamatta.
Kuinka osuva onkaan tässäkin asiassa se, että osuuskunta pärjää vain varastamalla jäseniltään. Syykin on yksinkertainen. Jos isäntä antaa kaiken vallan työtekijöilleen, niin siitä seuraa ongelmia. Osuuskunnalla oli ja on aivan samanlainen tehokkuusongelma kuin julkisen- ja yksityisen sektorin väillä on. Osuuskunnan kuitupuoli ui kartelliaikana raskaasti tappiollisena em. ongelmasta johtuen.
Tällä kartellia puolustavat tietysti aivan ymmärrettävästi sonniosuuskuntauskon läpitunkemat, MTK, mhy (joille markkinatalouden kilpailu on kauhistus) ja tietysti kartelliyhtiöiden edusmiehet. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. MTK/osuuskunta on kartellin perussyy.
Osuuskunta on järkevä vain ja ainoastaan siksi, jos sen toiminta on tehokkaampaa kuin muiden. Jos näin ei ole, osuuskunnasta on jäsenilleen ainoastaan vahinkoa.
Juuri näin mitä uudehko metsänomistaja viimeisessä kappaleessasi kirjoitat. Emme elä enää 60-lukua.
Kumma kun ette naapurikylän mökinmummosta etsi vastapuolta!
Kolmea iloista rosvoa, kuten Taneli asian ilmaisi, kiinnostaa ennen muuta kuitupuu. Sillä tili on tehty. Sahaus on niille vain välttämätön paha ja kuitupuun ne saavat joka tapauksessa, kun muita käyttäjiä ei oikein ole. Jos sahat olisivat olleet päällimmäinen ongelma, ne olisi tapettu jo ajat sitten niiden kuitupuukaupalla.
MTK:n toiminta tässä on ollut mielenkiintoista ja se jos mikä vaatisi poliisitutkinnan. Heidän toimiinsa asiassa järkeviä selityksiä kun ei montaa ole.
En Puun takaa ymmärtänyt, mistä Metsähallitus/MTK kysymyksesi.
Lähtökohta kartellilainsäädännössä on, että vahinkoa tehnyt osapuoli joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingon.
Vuosia kestäneen kartellin olemassaolon me tiedämme. Senkin me tiedämme, että kartellien lähtökohtaisena tavoitteena on taloudellisen hyödyn tavoittelu eli vahingon aiheuttaminen vastapuolelle eli tässä tapauksessa puukaupan toiselle osapuolelle ja välillisesti myös laajemmalle. Tutkittua tietoakin on runsaasti kartellien selvistä ja hyvinkin merkittävistä hintavaikutuksista.
Oikeuden tuomarit, jotka eivät ole ko. alan asiantuntijoita, mutta joutuvat sitten osapuolten suuremmalla ja pienemmällä rahalla ostettujen (ei siis puolueettomien) lausuntojen perusteella päättämään, mikä on oikein ko. asiassa. Siinä voi joutua pesemään kätensä, kuten Pilatus Raamatunhistoriassa. Mikä siis on totuus? Mistään tunnusluvuista ei voi varmuudella päätellä kartellin vaikutusta ja tekijöitäkin on vaikka kuinka paljon, eikä menneeseen aikaan voida enää palata ja elää siitä uudelleen ilman kartellia.
Tällaisen asetelman vallitessa sitten metsänomistajien etujärjestönä häärivän MTK:n taholta aletaan manipuloimaan tarinaa, että puusta onkin kartellin johdosta maksettu ylihintaa. En löydä metsänomistajana yksinkertaisesti sanavarastostani niin negatiivisia sanoja, jolla tällaista toimintaa voisin kuvata. Ilmiselvänä tavoitteena on pyrkimys vaikuttaa oikeuden ratkaisuun. Kuinka joku metsänomistaja voi yksinkertaisesti olla niin ”ääliö”, että tällaista tahoa rahoittaa.
Leimikosta tukkisaannon kaksi ääripäätä ovat olleet Metsähallitus ja Ruotsin sahoille myyty puu.
Ruotsin metsänomistajat näyttävät olevan näitä Suomen MTK-juntteja hieman nokkelampia.
Ymmärrän toki hyvin MTK:n huolen kartellijupakassa. Varmaan iltarukouksissaankin anovat, että kartellista ei korvauksia maksettaisi. Jos maksetaan, tarvitaan entistäkin huikeampia perusteluja sille, mitä on tullut tehtyä ja jätettyä tekemättä.